maanantaina, toukokuuta 14, 2012

Vaeltajat

Kolme sulotarta, Afroditen seuralaiset:  Aglaia ( kauneus), Eufrosyne ( ilo) ja Thalia (kukoistava onni) ovat   vaeltaneet  Rauman  keskustaa halkovaan kanaaliin. Pronssiveistoksen tekijä: Kerttu Horelli.


Kävin  viikonlopulla Rauman seudulla.  Minulla oli matkalukemisena   Olga Tokarczukin  kirja Vaeltajat ( suom. Tapani Kärkkäinen, Otava 2012).  Ei se ole  mikään tavanomainen  matkakirja.    Kuten  Tocarczukin    aikaisemmin   suomennetut  kirjat, sekin on kokoelma  kertomuksia, mutta ei novellikokoelma,  vaan romaani,  jonka yhdistävänä lankana   on kertojan  mietteet  ja matkakokemukset, tuttuja minullekin omilta matkoiltani.   


 On kirjan nimikertomus   Annuškasta ja vaeltajanaisesta, joka  pyörii  ympyrää ja huutelee kirouksia  Kiovan aseman edessä  Moskovassa. On  kertomus miehestä,  joka   hukkasi vaimonsa ja lapsensa lomamatkalla.  On  kertomus naisesta joka matkusti nuoruudenrakastettunsa luo  maailman toiselle puolelle ja  täytti hänen viimeisen toiveensa.  On kertomus   Philip Verheyenista, joka kirjoitti kirjeitä amputoidulle jalalleen,  kertomus    Angelo Solimanin   ruumiin kohtalosta ja    kertomus  Chopinin sydämen matkasta  Varsovaan.  Nämä kertomukset   jäivät  mieleeni ensimmäisellä lukukerralla.


Perinteellisestä   romaanista   pitävälle kirjasta tuskin on paljon iloa,  koska  siitä puuttuu juoni, joka  kuljettaa  tarinaa  eteenpäin. On vain suuri teema.  Se on:  liike ja lepo.  Liikettä on matkalla olo ja lepoa lasipurkkien preparaatit.


Kirjan lopussa  on itineraari  eli  reittiselostus, mikä selittää kertojan  kiinnostuksen  anatomisiin  preparaatteihin ja  plastinaatioon (=kalmo  jäädytetään, käsitellään alkoholilla,   kudokset muovitetaan ja  ruumis käsitellään silikonilla). 


Kertojan valtaa välillä  epävarmuus,  mikä on tavallista  kaikille  kirjoittajille kesken työn, luulisin. Hän kysyy. "Teenkö oikein kun kerron tarinoita? Eikö olisi parempi panna ajatukset yhteen klemmarilla, kiristää ohjaksia ja alkaa ilmaista itseään ei  tarinoiden vaan selkeän esitelmän kautta?


Kirjan avainsana on  "kairos" ( minun mielestäni).  Vaimonsa ja  lapsensa lomamatkalla  hukannut  mies  etsii  sanakirjoista  merkitystä  sille sanalle.  Hän löytää Wikipediasta  lyhyen  selostuksen, jonka mukaan Kairos oli jumala - " eräs vähäpätöinen, unohdettu antiikin Kreikan aikainen. Ja että tuo  jumala  on löydetty  Trogirista."  Se oli paikka jossa mies kävi  vaimonsa ja poikansa kanssa ennen kuin  hukkasi heidät. 


  Kirjan lopussa  Kreikan  mytologian  professori pitää laivaseminaarissa esitelmän  Kairoksesta, tuosta  jumalasta jota ei Homeros eikä Ovidius maininnut ( eikä muuten Robert Graveskaan  teoksessaan Greek Myths).  Professorin mukaan: "Kairoksen toiminta-alue rajoittuu ihmisen lineaarisen ajan ja  jumalten  syklisen ajan leikkauspisteeseen..."  Professorin ja  hänen vaimonsa  elämään  Kairos   astuu hetkellä , jolloin  laiva  on tulossa  Rhodoksen  satamaan.    Kun  ihmisten aika/ paikka  ja  jumalten aika kohtaavat, se on  merkittävä hetki.


 Jung  puhui  synkronisiteetista ja tarkoitti sillä  merkittävää  yhteensattumaa.  Tocraczuk  on kiinnostunut Jungin ajattelusta,  sivumennen sanoen   Suomessa  sellaista kiinnostusta   pidetään hurahtamisena.      Jungilaisuus  on  se yhteinen tausta, miksi   hänen   kirjansa  ovat  minulle  niin  täynnä merkitystä,   varsinkin  Päivän talo, yön talo, mutta  nyt myös  tämä Vaeltajat,  joka minua  matkallani  ilahdutti  ja inspiroi.   Se on  kirja, jonka  haluan  lukea uudelleen hetimiten,  ja ostaa kunhan rahatilanne   vähän helpottaa. 




 Lopuksi tulee pitkähkö  sitaatti Tokarczukilta. Se liittyy    kuvan muovipusseihin. Ne ovat uusi vaeltajien laji.  Hän kirjoittaa luvussa Lajien synty:


 "Olemme  todistamassa uusien olentojen  syntyä Maan päälle. Ne ovat valloittaneet jo kaikki  maanosat ja lähes kaikki ekologiset lokerot. Ne ovat   tuulipölytteisiä laumaolentoja ja pystyvät liikkumaan vaivattomasti pitkiäkin matkoja. [...] Asiantuntija sanovat, että muovipussit  ovat uusi olemassaolon muoto, ne saavat  luonnon ikiaikaiset tavat  heittämään häränpyllyä, sillä ne muodostuvat ainoastaan pinnasta ja ovat sisältä tyhjiä; tämä historiallisesta sisällöstä luopuminen  antaa  yllättävän suuria  etuja evoluutiossa. Muovipussit ovat liikkuvaisia ja keveitä, kahvat mahdollistavat  tarttumisen esineisiin tai toisten olioiden elimiin, ja siten ne voivat laajentaa elinympäristöään. [...] Ensi  silmäyksellä ne vaikuttavat  herkiltä ja heiveröisiltä, mutta se on harhaa -  ne ovat pitkäikäisiä ja lähestulkoon ikuisia: niiden  katoavaiset ruumiit hajoavat  vasta noin kolmensadan vuoden kuluttua."



torstaina, toukokuuta 10, 2012

Tuoksuja

Lapsuudesta tuttu  tuoksu: savusaunan  tuoksu  Koskenpesässä.  
(Kuva viime kesältä. Klikkaa isommaksi)


Valokuvatorstain  246.aihe on  TUOKSU.  Sitä ei voi kuvata kameralla, mutta tuoksun  lähteen   voi kuvata.




Kuva tältä päivältä. 

 Perunanarsissit  tuoksuvat  Taiteilijatalon  luhtikäytävällä.  Yöllä  ne tuoksuvat  voimakkaammin kuin päivällä.

 Aiheeseen liittyvä  kirjavinkki: Peter Süskindin  romaani   Parfyymi.

sunnuntaina, toukokuuta 06, 2012

Kirjoittajia

"Koska olen arvoton,"  sanoo Banksyn   rotta.

Nykyään  Banksyn rotalla on arvoa.  Moorfieldsin silmäsairaala  myi    ulkoseinällään  olleen rotan 30.000 punnalla, kerrotaan  tämänpäiväisessä  The Independentin  artikkelissa  Banksy:  The Man  Behind the Wall  Banksyn  teokset   puretaan  seiniltä   tiili tiililtä ja myydään    taidehuutokaupoissa.   Kiinteistöjen omistajat tekevät  voittoa. Entä  Banksy itse, mitä hän saa?  Sitä ei  Independentin artikkelissa kerrota.   Taidekapitalismi kukoistaa  jo   graffitienkin   alalla.

 Graffitit ovat  trendikkäitä, koska  myös  tämänpäiväisessä Hesarissa oli  koko sivun    juttu  suomalaisesta graffititaiteilija Egsistä. Hänen töitään on esillä  Porin taidemuseossa 27.  toukokuuta asti. Hesarin juttu on maksullinen, siksi  siihen ei  voi linkata, mutta  linkkaan Egsin  Helsingin näyttelyyn, joka oli kaksi vuotta sitten.


Tälläinen  graffiti on ilmestynyt  alikukukäytävään, jonka kautta pyöräilen  päivittäin  palstalle    maanmuokkaushommiin.   Mahtaako  teos olla  Helsingin kirjoittajien  -  Writers of  Helsinki  töitä?


WoH - Writers  of Helsinki.  Kirjoittajien/ kirjailijoiden logo saman alikukukäytävän päädyssä.

Jos olisin nuori, voisin liittyä WoHiin.  Mutta   seinille kirjoittaminen ei ole halpa  harrastus. Maalit maksavat.  Köyhällä  on varaa kirjoittaa vain paperille.  Minun pitäisi mennä   johonkin  hyvin palkattuun  toimeen, vaikkapa  mainostoimistoon kuten Egs. 

 Kun  olin nuori  pyrin mainostoimistoon  copy-writeriksi, mutta  työhönottaja  katsoi epäillen   minua ja  ansioluetteloani,  koska   siinä   luki  että olen kirjoittanut  kirjallisuuskritiikkiä Ylioppilaslehteen ja Suomen Sosialidemokraattiin (Demariin, nyk. Demokraattiin).  En  päässyt  mainostoimistoon.

 Siihen aikaan graffiteja oli vain Yliopiston vessan  ja Vanhan kuppilan  vessan seinillä. Ehkä jossain muuallakin, mutta en käynyt niissä paikoissa. Graffiti tulee muuten kreikankielen sanasta  graphein, joka tarkoittaa kirjoittamista.  Graffitit tulivat Helsingin katukuvaan  joskus 80-luvun  puolivälissä,  mikäli muistan oikein.




perjantaina, toukokuuta 04, 2012

Kevättä Puotilassa

Skilloja  Puotilan kartanon rinteessä.

 Minun  viljelypalstani  on tuon kartanon vieressä.  Rinne on   täynnä skilloja.  En saanut  sitä    sinisyyden määrää kuvaan.  Kartano   on muuten  myynnissä.  Siitä saisi kivan kesäasunnon, jos olisi miljonääri.

 Skillojen joukossa kasvaa  tällaista kukkaa. En tiedä  mikä on    kasvin nimi.  Jos joku tietää, niin kertokaa se  minulle. 

Pitäisi  näprätä blogin tekstialuetta leveämmäksi, etteivät kuvat menisi yli laitojen, mutta   kun  en ehdi.  Kevät on  täynnä  isoja urakoita: pitää   kunnostaa  palstaa,   pestä ikkunoita,  roudata  ongelmajätteitä  kierrätysautoon,  siivota, kasvattaa taimia, hakea  kuorikatetta ja multaa  puutarhaliikkeestä.  Jää kirjoittamiset ja  lukemiset vähälle.

 Yöpöydällä odottaa mahtava   keskeneräisten  ja lukemattomien kirjojen  pino:  Simone  de Beauvoirin  Toinen  sukupuoli ( uusi laitos),  William Jameksen Uskonnollinen kokemus,   Olga  Tokarczukin Vaeltajat,  Helena Ruuskan  elämänkerta  Marja-Liisa Vartiosta,  William  B. Burroughsin Koulutukseni, Jonathan Franzenin Epämukavuusalue ynnä muita.  Maatöiden  jälkeen olen  iltaisin niin väsynyt, että  nukahdan kesken lukemisen.




torstaina, toukokuuta 03, 2012

Latinalaisten aakkosten 22. kirjain

Se on V niin kuin Vappu.

 Valokuvatorstain 245. haaste: "yksi tai useampi valokuva, joissa on samalla kirjaimella alkavia asioita/esineitä. Kirjaimen voi jokainen valita itse eikä asioiden/esineiden lukumäärää määritellä haasteessa."