perjantaina, syyskuuta 30, 2011

Palstalla

 Harvinaisen lämmin syyskuun viimeinen päivä, yli 20 astetta. Ei ollut  lämpömittaria palstalla  mukana, mutta  parvekkeella varjossa oli tänään 24 astetta.Varsinainen intiaanikesä,  tosin  vain yhden päivän mittainen, sääennusteen mukaan.  Kävin kääntämässä maata palstalla,  hiki valui pitkin niskaa ja  selkää. Päänahkakin hikoili. 


Olen huonosti  hoitanut  palstaani kesän aikana, rikkkaruohojakaan  en ole  ehtinyt   kitkeä.  Niinpä  palstalle on  päässyt kasvamaan iso puska ( kuvassa yllä). Tavallisesti syksyn kukat ovat punaisia, keltaisia ja oransseja, mutta tämän puskan  kukat ovat sinisiä kuin kevään kukat.  Kunpa  tietäisi mikä on   kasvin nimi. Tunteeko kukaan sitä? Sillä on isot lehdet.




 Palstani vieressä on Puotilan kartano, joka  on myynnissä.  Jos olisi rahaa, ostaisin sen. Ei olisi pitkä matka  palstaa hoitamaan.,  hiekkatien yli kuvan oikeaan nurkkaan, siellä on minun   maani. 


Tänä  vuonna eivät perunat kelvanneet vesimyyrille.   Olivat päässeet punajuurten makuun, kaikki menivät  niiden  suihin. Ei  se minua pahemmin harmittanut.  Hyvä  kun  viljelyn tulokset  kelpaavat  muille.  Minulle   viljely  on  prosessi, samoin kuin  kuin kirjoittaminen. Tekeminen  on  tärkeämpää kuin valmis tuote.   Ihan miellelläni luovutan tuotteet myyrille,  linnuille  ja tuntemattomille   karviaismarjavarkaille.    Viljelyprosessia on  haitannut kesän  aikana  kirjoittamisprosessi  eli Unennäkijän muistelmien  ensimmäinen osa.  Se lähti viime  viikolla kustantajalle.  Pää  on jo ruvennut kirjoittamaan toista osaa, mutta ei vielä sormet.



Oikeat syksyn värit palstalla. Kehäkukat joita  ei tarvitse  viljellä.   Ne  hoitavat itse itsensä   ja   kukkivat  pitkälle  syksyyn, vielä silloinkin kun auringonkukat lannistuvat.

lauantaina, syyskuuta 24, 2011

keskiviikkona, elokuuta 24, 2011

Kissa ja lankapuhelin

"Kirjahyllyn nuuskija, " Kirsti Ellilän blogikirjoitus


 Viime sunnuntain  Hesarissa oli Ritva Liisa Snellmanin kirjoitus arkipäivän etikettiongelmista.  Yksi niistä oli: Saako vieraisilla ollessa tutkia isäntäväen  kirjahyllyjä?  Ninni  ( kuvan kissa) on intohimoinen kirjahyllyjen nuuskija, ja niin olen minäkin.  Me ei välitetä etiketistä.  Me  käyttäydytään  huonosti, me  vedetään kirjoja esiin.




 Ninni  on juurin  vetänyt  esiin  William Blaken kirjan Poems and  Prophesies ja suunnittelee seuraavan kirjan  esiin vetämistä.


Nyt asiaan.  Ninnin syytä on, että päätin  vihdoinkin luopua  lankapuhelimesta.   Kävi  nimittäin niin, että  se  astui  jumiin  puhelimen yhden  näppäimen.     Puhelin ja tulostin ovat  vierekkäin penkillä.   Kun tulostin käynnistyy, Ninnin ryntää  puhelimen ylitse katsomaan mitä  tulostimessa tapahtuu.    Eräänä päivänä  puhelin  soi ja sieltä kuului vain ohutta sirinää. Sirinä ei  lakannut, joten  tein  vikailmoituksen parin päivän  kuluttua.  Asentaja tuli käymään ja totesi yhdellä  silmäyksellä ,  että  näppäin on jumissa. Hän kehotti  minua ostamaan uuden puhelimen.  Lasku tuli perässä - 78,80 euroa  parin minuutin käynnistä!


 Ajattelin, että miksi pitäisin puhelinta, jonka kuukausimaksut  vastikään   kohosivat,   varsinkaan kun en käytä sitä koskaan (paitsi kun kännykkä on hukassa).   Siihen  soittavat vain lehtien  myyjät ja tietokoneongelmainen naapuri, joka ei ole   periaatteellisista syistä hankinnut  kännykkää. 


 Tänään  kävin  irtisanomassa lankapuhelimen, näytin henkilöllisyystodistusta ja  allekirjoitin paperin. Niin päättyi  lähes   viisikymmentä vuotta kestänyt  suhteeni Elisan (  o.s. HPY) kanssa.  Kyllä   niin pitkän suhteen päättyminen  aina yhden blogikirjoituksen ansaitsee.


PS. Blogger  yrittää  imarrella,   jotta rupeaisin  käyttämään Adsensia.  Tänään kun pitkästä aikaa avasin Bloggerin, esiin  ponnahti ilmoitus: " Näyttää siltä että blogisi on  suosittu."  Höh. Enhän minä  ole aikoihin mitään kirjoittanut blogiin, kun  olen kirjoittanut  muistelmiani. Ne ovat nyt siinä  vaiheessa, että   ensimmäisen osan viimeinen luku on kirjoittamatta. Olen alkanut  korjata alkua ja suunnitella hakemistoa.

sunnuntaina, elokuuta 07, 2011

Elokuun värejä

Helenium, syyshohdekukka kukkii  palstan reunalla.  Ja satoa  tulee:  kurkkua, tomaattia,  kesäkurpitsaa,  perunaa,  vadelmia,   punaisia  viinimarjoja.   Palsta  on rentouttava paikka,     maailman huolet ja murheet kaikkoavat siellä.   Tekee hyvää mennä sinne illalla, kun on koko päivän  kykkinyt tietokoneen ääressä   muistelmia  kirjoittamassa.  Ei ole  ollut selkäkään kipeä niinä vuosina,  joina olen palstaa pitänyt. Minun puutarhani ei ole kovin hyvin hoidettu,   mutta  vähäinenkin puutarhanhoito tekee minut onnelliseksi sen lisäksi, että se kohentaa kuntoa.


Taiteilijatalon  villan naapuriin  hiekkakentälle on ilmestynyt värikäs teltta.  Kun   palasin palstalta, sieltä kuului  vihaista huutoa (  perkelettä ja vittua).  Vuosaaren kesäteatteri esitti    Hannu Salaman  Juhannustansseja -  ensi-ilta  vähän  myöhässä, kun  on jo  elokuu. Noin  50 vuotta sitten  valtiovalta  puuttui   Salaman kirjan    vihapuheeseen.  Jumalaa  ei saanut   pilkata.  Naurettavaahan  sellainen  kielto meistä  kulttuuriradikaaleista ja -marxisteista oli. 

Juhannustanssien  esityspäivät  löytyvät täältä.

Se mikä  minua  nykyisessä  vihapuheessa huolestuttaa, on  sen   rasistisuus, etten sanoisi  fasistisuus.  Jumala kyllä kestää  herjaukset, mutta entä  ihmiset, maahanmuutajat?   Heihin puretaan omaa pahaa  oloa.  Projisointia,  näinhän se  oli Saksassakin aikoinaan.     Syylliset lamaan ja kurjuuteen  löytyivät  juutalaisista.  Eräs  saksalainen poliitikko, jonka nimeä en viitsi mainita, osasi   käyttää  kansalaisten  pahaa oloa poliittisesti   hyväkseen, mistä  seurasi  viime vuosisadalla Euroopan pahin katastrofi.  Pitääkö historian aina toistaa itseään? 

lauantaina, heinäkuuta 16, 2011

Nostalgiamatka Savonlinnaan

Linnanrakentajankatu Savonlinnan Kalkkuinniemellä.  Punakattoinen  talo   oikealla  oli "isoäidin talo,"   jonne äiti  lähetti minut ja veljeni, kun halusi tehdä rauhassa  töitään.  Olen kuvannut sitä  aikaa  romaanissa Tytär


Vieläkin käyn unissani  Linnanrakentajankadulla, "isoäidin talossa" ja  tuossa  kuvan  harmaaseinäisessä  talossa, jota sanoin lapsena  "Nousiaisen taloksi", koska siellä asui  leikkitoverini Nousiaisen  Lea. Nykyään siinä talossa on  Hotelli Tavis.  Taviksessa  on taiteilijaresidenssiasunto "Hellahuone" syyskuusta   toukokuuhun, vuokra  790€/kk. Esitteen mukaan  se soveltuu kirjailijalle,  tutkijalle, kääntäjälle  ja muusikolle. 


 Jos  vuokra  ei olisi   niin kallis  hellahuoneesta,  voisin  vaikka mennäkin  sinne muistelemaan lapsuuttani  isoäidin luona Linnanrakentajankatu 7:ssä.  Katsoisin ikkunasta  kaihoten  tien yli    taloa, jonka   alakerrassa asui  kaupunginrakennusmestari = minun ukkini ja isoäitini Siviä,   kotoisin Lapualta, siksipä hän ei  oikein  sopeutunut  itäiseen Suomeen.   Talon toisessa päädyssä asui kaupunginpuutarhuri vaimonsa kanssa.  Molemmat olivat  pieniä ja pyöreitä kuin puutarhatontut. Yläkerrassa asui kaupungininsinööri Vuorilehto.  Hänellä oli  iso poika, melkein  aikuinen.  En muista pojan nimeä, mutta muistan että hänellä oli golfhousut.  Ne olivat  muotia teini-ikäisillä pojilla ennen  farkkujen tuloa 50-luvulla. Mahtoikohan siitä pojasta tulla  aikuisena  Nokian  johtaja ja vuorineuvos? 


Hotelli Taviksen   pihalla on  punainen varastorakennus, jossa äidilläni  oli  työhuone yhtenä kesänä. Äitini  ensimmäinen opettaja oli Jali  Ruokokoski,   joka  ihastui  Savonlinnaan niin että  aikoi  ostaa sieltä talon. Savonlinnalaiset olivat kovasti mielissään siitä  että saisivat    kaupunkiin kuuluisuuden,  mutta    Ruokokoski    ehti  kuolla ennen talon ostoa.  Hän rohkaisi  ennen kuolemaansa  äitiäni lähtemään  Helsinkiin taidetta opiskelemaan.  Äiti  lähti 17-vuotiaana, "karkasi kotoa ja jätti koulun kesken", kuten isoäitini sanoi.  Nykyään punaisessa varastorakennuksessa  on  taidegalleria Talli.  Tänä kesänä siellä on  unkarilaisen nuoren taiteen  näyttely.  




Äitini näkemys Olavinlinnasta. Öljyvärityö vuodelta  1951.




Kamerani ( Olympus Pen) näkemys  Olavinlinnasta.




Galleria Tallin   kesänäyttelyn  maalaus, joka  kiinnosti minua  naisen selässä kasvavien kärpässienten takia.  Tekijä: Gábor Szenteleki 2010.