perjantaina, tammikuuta 30, 2009

Mikä sattuma!

Rudrum, Iris Orb -blogista löytyi hauska valokuvameemi. En ole pitkiin aikoihin osallistunut meemeihin, mutta tätä ei voi vastustaa:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Avasin valokuva-arkiston neljännen kansion, ja kas kummaa, neljännessä kuvassa oli neljä kissaa. Rakastan tällaisia yhteensattumia. Viikko sitten kerroin tuolla alempana, että olin yhden talven kissanhoitajana Ibizalla. Ne kissat osasivat istua mallina, taidemaalarin kissoja kun olivat. Minulla on hämärä muistikuva, että olisin julkaissut kuvan joskus aikaisemminkin tässä blogissa.

En haasta ketään erikseen mainittua neljää, vaan kaikki ne jotka pitivät tämänkaltaisista meemeistä.

keskiviikkona, tammikuuta 28, 2009

Eu ja naiset - vetoomus ja tiedotus

Lähimmän vuoden sisällä täytetään neljä tärkeää tointa EU:ssa: Euroopan neuvoston puheenjohtaja, ulko- ja turvallisuuspoliittinen edustaja, komission puheenjohtaja ja parlamentin puhemies. Tällä hetkellä kukaan nainen ei ole ehdolla näihin virkoihin. Mikäli tämä vetoomus saa miljoona allekirjoitusta, täytyy asia käsitellä EU-komissiossa Lissabonin sopimuksen osallistumisdemokratiaperiaatteen mukaan. Mikäli olet sitä mieltä, että on korkea aika saada lisää naisia EU:n korkeisiin virkoihin, käy allekirjoittamssa vetoomus allaolevan linkin kautta. Ja lähetätkö tämän edelleen ystäville ja tuttaville ....

http://www.femalesinfront.eu/default.asp?view=front&lang=fi


Graffiti Luxemburgissa
Tiedotus niille, jotka tulevat tähän blogiin  kotisivuni( Kirjallisuussivut) kautta.
Mbnetin palvelimella oleva kotisivu lakkaa olemasta tämän kevään aikana.
Kotisivun uusi koti löytyy täältä
.

sunnuntaina, tammikuuta 25, 2009

Lumen taju

Ei, en aio kirjoittaa Peter Høegin romaanista Lumen taju. Siitä on niin kauan kun luin sen. Muistan kirjasta vain sen, että päähenkilönä oli nuori nainen, joka etsi rakkautta ja pikkuveljensä? jälkiä lumesta, ja että juoni oli dekkarimainen.

Dekkarit ovat kirjoja joista ei jää mitään mieleen, siksi että juoni häiritsee paneutumista kirjan maailmaan ja henkilöihin. Vaikka mikä minä olen arvostelemaan sitä kirjallisuudenlajia, koska lopetin dekkarien lukemisen kuusitoistavuotiaana Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen jälkeen. Se kirja "kolahti" huumeslangia käyttääkseeni, ja niin minä jäin Dostojevski-koukkuun.


Tellervo-patsas, Helsinki 23.1.2009

Rikos ja rangaistus tulee draamasarjana Teemalta lauantaisin. Kannattaa katsoa jo kuvakerronnan takia. Venäläiset osaavat filmatisoida klassikkojaan. Kemppinen pohtii blogissaan kumpi on parempi Salatut elämät vai Rikos ja rangaistus. Aika kummallinen rinnastus, sama jos vertaisi päivän iskelmää ja Matteus Passiota toisiinsa. Kemppinen on intellektuaali eikä häntä voi siksi aina ottaa tosissaan.


Lunta on tullut tupaan. TM-gallerian sisäpiha 23.1.2009.

Risto Niemi-Pynttäri kirjoittaa lumivalkeasta ja neutraalista maailmasta Kun kirjoittaa -blogissa:

"Blanchot puhuu lumivalkeasta tilasta, jossa ei ole avaruutta mutta ei rajoittavia seiniäkään. Silloin hän ei puhu suoraan meistä ja asioistamme, vaan kommunikoimattomasta ja tyhjästä tilasta välillämme. Niistä ei paljoa puhuta, koska olemisen yleisiä tyhjiä välejä ei voi kommunikoida, yleensä ne ovat sinisiä ja taivaan yllä olemisen täyttämiä."

TM-gallerian sisäpiha


lauantaina, tammikuuta 24, 2009

Ibizan kuvia


Anita Snellman. Huhtikuu 1983

TM-galleriassa ( Erottajankatu 9) on huomenna, sunnuntaina viimeistä päivää esillä Anita Snellmanin Ibizan kuvia. Näyttely olisi jäänyt minulta näkemättä ellen olisi huomannut lehdestä Timo Valjakan arviointia siitä. Vietin yhden talven Snellmanin " fincassa" kissanhoitajana ja talonvartijana. Talvella puutarha ei ollut aivan yhtä värikäs kuin kuvassa. Minun piti tappaa kotiloita, mikä tuntui aluksi vähän inhottavalta, mutta siihen tottui. Hänen talossaan ei ollut vessaa, siihenkin tottui, että piti kuopia kuin kissa pieniä kuoppia puutarhaan.


Yksi neljästä hoidokistani puutarhan "vesilähteellä" ( klikkaa kuvat isommiksi)

Lämpiminä talvipäivinä istuin puutarhassa kirjoittamassa romaania Halujen puutarha. Kirjan henkilöt syntyivät makuukopperoni seinillä olevista kuvista. Erityisen paljon minua puhutteli surumielisen klovin kuva, joka oli jonkun ( jo mielestä unohtuneen) saksalaisen aikakauslehden kansikuva.

Minun asetelmani pation muuriseinää vasten.

Anita Snellmanin Asetelma valoa vasten.