Mikä on kirjallisuutta?

Paras tapa selvittää, mikä on kirjallisuutta, on Oscar Wilden mukaan lukea kirja uudelleen. " Jos kirjaa ei tee mieli lukea yhä uudelleen, sitä on turha lukea ollenkaan." ( Naamioiden totuus s. 133. suom. Timo Hännikäinen, Savukeidas 2008). Näin määriteltynä suurin osa kirjoista jää kirjallisuuden ulkopuolelle, dekkarit ja romanttinen viihde ensimmäisinä, lukuun ottamatta muutama harvaa poikkeusta.

(Klik)

Tänään oli Kirjan ja ruusun päivä. Sen päivän viettäminen ei taida Suomessa onnistua, aina on kylmää vietettiin sitä sitten kansainvälisesti 23. päivä huhtikuuta, tai suomalaiskansallisesti toukokuun alkupäivinä. Räntää ei sentään paiskonut tänään niin kuin edellisvuonna. Kävin Kampin Narinkkatorilla iltapäivällä. Yleisöä näytti olevan vähänpuoleisesti. Ei kovin hyvä bisnes Suomen Kustannusyhdistykselle, saa nähdä kuinka kauan se viitsii pitää perinnettä yllä.

(Klik)

Kuvassa Kirsi Piha haastattelee Leena Hietasta, joka on koonnut kirjaksi Viroa käsitteleviä artikkeleitaan. Kirjan nimi on Viron kylmä sota. Hietanen puhui virolaisten miehitysmyytistä ja Viron kristalliyöstä, ( yö jolloin pronssisotilas siirrettiin, kts. alempaa Nationalismia ) sekä vironvenäläisten kansalaisoikeudettomasta asemasta, ja sehän on aihe joka ei suomalaisia kiinnosta eikä kosketa. Siinä me ja monessa muussakin asiassa me olemme heimoveljiemme kaltaisia. Selailin Narinkkatorilla Hietasen kirjaa, mutta en ostanut sitä , koska lehtiartikkelit eivät ole kirjana omassa ympäristössään ( kuten eivät blogikirjoituksetkaan toimi kirjana).

PS. Blogilista on uudistunut. Tilaajat ovat kadonneet ja Sanat on pudonnut peränpitäjien joukkoon. Blogin avainsanoja ovat: kirpputorilöydöt, muoti, shoppailu, tyyli, vaatteet, valokuvaus. Blogin kanavia ovat: ajanviete, käsityöt, kädentaidot, askartelu, muoti, vaatteet ja parisuhteet. Hm, olisikohan uudistuneella blogilistalla pieniä vaikeuksia tunnistaa blogien sisältöä ja luonnetta.

Viikon runo

Marie Under ( 1883-1980) Viron runouden " grande amoreuse," kuten Elsa Enajärvi-Haavio luonnehtii häntä. Hän oli kansainvälisesti tunnetuimpia virolaisrunoilijoita (hänen teoksiaan on käännetty 14 kielelle) ja aikoinaan kirjallisuuden Nobel-ehdokas. Tarton Kirjandusmuuseumissa oli hänen tuotantonsa näyttely, jossa kuvasin oheisen muotokuvan. En tiedä muotokuvan tekijää.

Valitsin viikon runoksi ( idea varastettu Guardianin kirjablogista) Underin runon Sireenien aikaan, suomentanut Saima Harmaja, koska Helsingissä kevät on kaksi viikkoa etuajassa ja sireenit ovat jo nupulla.

Jo, tuomet, kukkasenne varistakaa!
Nyt sireenien kaunein aika saa.
Kaikk' ummut pakahtuen puhkeaa,
ja siintää joka pensas talon takaa.

Ja öisin uneton, en enää makaa.
Mua hehkuvaa sydän ahdistaa.
Nyt sireenien kaunein aika saa!
Kuink' olla voisin viileä ja vakaa?

Oi, miksi, miksi, vaikk' en sua nää
tää kukkain runsaus mun pihallani?
Miks yöt niin hellän valoisiksi jää,

niin tuoksuntäyteisiksi huoneessani?
Niin raskas kauneus on yksin kantaa,
kun sinulle en voi, en voi sit' antaa.

Runo on antologiassa Eestin runotar. Pidän eniten Underin Unettoman laulusta, mutta se on niin pitkä, että en rupea sitä kopioimaan. Runon on suomentanut Otto Manninen ja suomennoksen korjannut Aale Tynni. Näytteeksi yksi säkeistö runosta, joka sisältyy antologiaan Tuhat laulujen vuotta:

En vain saata
minä maata.
Sydämeni,
keität kipukattilaa,
omain ahdistusten orja!
Haamukoira tavoittaa,
tietä eteen ei, ei taa.
Takerrun kuin taajaan huntuun
kauhun tuntuun.

Otto Manninen sanoi Aale Tynnille, että kääntäjä kamppailee aina ylivoimaisia vaikeuksia vastaan. Harmajan ja Mannisen Under-käännökset ovat minusta kääntäjiensä kaltaisia sanavalinnaltaan ja poljennoltaan, runot enemmänkin heidän kuin Underin näköisiä. Tai sitten Underilla on ollut toisistaan voimakkaasti poikkeavia tyylikausia - kuin koko runoilija olisi toiseksi muuttunut! Antologioissa ei ilmoiteta milloin runot on kirjoitettu, mikä on paha puute.

PS. Kiinnostavia kirjablogeja suomenkielellä:
Sisyfoksen kivi
Kirjojen kanta-asiakas
Kirjahylly

Nationalismia

Eilen illansuussa K- marketin kassajonossa seisoi kaksi tyttöä, jotka puhuivat keskenään ruotsia. Viereiseltä kassajonolta kuului ärjy miehen ääni: "Painukaa Ruotsiin." Käännyin katsomaan millainen nationalisti siellä puhuu. Mies oli kolmi-nelikymppinen siilitukka, kainalossa kaljalaatikko, ilmeisesti varustus illan MM-lätkämatsia varten. En ollut uskoa korviani, mutta tytöt eivät olleet millänsäkään. Ihmettelin ääneen että vieläkö Suomessa on noin hölmöjä miehiä? Nationalistinen kieliviha oli pahimmillaan 20- ja 30-luvuilla, mutta se näyttää pesivän yhä joissakin alkukantaisissa sieluissa. Minun lapsuudessani Munkkiniemessä suomenruotsalaisia lapsia haukuttiin hurreiksi ja heiteltiin kivillä. Niiltä ajoilta on peräisin sympatiani suomenruotsalaisia kohtaan, mistä johtuen poikaystäväni olivat ruotsinkielisiä, kun olin 15- 17 vuoden iässä.

Vieressä Pronssisotilas Aljosha, jonka kuvasin Tallinnan sotilashautausmaalla 27.4. (Klikkaa kuva isommaksi) Patsaan jalusta oli kukitettu punaisin neilikoin. Edellisenä päivänä oli kulunut vuosi mellakoista, jotka aiheutuivat siitä että Viron viranomaiset siirsivät Aljoshan Tallinnan keskustasta sotilashautausmaalle. Vuosipäivän johdosta pelättiin venäjänkielisten protesteja, poliisipartioita oli liikkeellä tavallista runsaammin, ja vielä seuraavana päivä hautausmaan portilla partioi kaksi poliisiautoa.

En ihmettele Viron kielimellakoita, virolaiset ovat nykyään samanlaisia nationalisteja kuin suomalaiset 20-30 -luvuilla. Virolaisten suhtautumisen venäjänkielisiin on hyytävän kylmää, minkä panin merkille jo vuonna 1972, kun ensimmäisen kerran kävin Virossa, eivätkä asenteet niistä päivin ole lientyneet, pikemminkin päinvastoin. Sofi Oksasen romaanissa Puhdistus vastenmielisimmät miehet ovat venäjänkielisiä tai -mielisiä. Virolainen Hans toteaa, että talossa haisee Iivanalta, kun Aliide on mennyt naimisiin narvalaisen kanssa. Viron vapautumisen jälkeen Aliiden taloa heitellään kivillä ja hänen oveensa kirjoitetaan "tabka", mikä on suomeksi "ryssä."

Kuulin matkalla Virossa vuoden parhaaksi äänestetyn vitsin, mutta kun olen huono muistamaan vitsejä, niin mieleeni on jäänyt vain lause: "Narvassa ei ole muita kuin huoria ja jääkiekkoilijoita." On siellä tekstiilitehtaan naisiakin, mutta ei ole kovin kauan, koska Kreenholmin tehdasta ( jossa mm. Marimekko valmistaa kankaansa) ollaan ajamassa alas. Vielä kaksi vuotta sitten tehtaalla oli yli 3000 työntekijää, nyt vain tuhatkunta. Viron hallitusta työttömiksi jääneiden naisten kohtalo ei erityisemmin huoleta, eivätkä Narvan kaupungin asiat kai muutenkaan. Se on Viron venäjänkielisin kaupunki, vironkielisiä on alle 4%:ia.

Narvassa ei näkynyt poliisipartioita Pronssisotilaan siirron vuosipäivänä, siellä ei tarvitse pelätä venäjänkielisten mielenosoituksia, sen sijaan naapurikaupunki Jõhvin kaduilla pyöri poliisiautoja sen minkä bussin ikkunasta ehdin nähdä.


Näkymä Narvajoen rannalta. Taustalla Venäjä ja Iivananlinna, välissä silta jonka päässä liehuvat EU:n ja Viron liput ( klikkaa isommaksi), toisessa päässä liehuu Venäjän lippu. Rekkajonot ovat yhtä pitkiä kuin Vaalimalla ja tien varret yhtä roskaisia. EU:n raja Venäjälle on hankala ylittää mistä päin tahansa. Jonottaminen voi kestää kolmekin päivää. Vaikuttaa vähän siltä, että venäläisillä on ikuisesti menossa italialainen hidastuslakko.

Iivananlinnaa vastapäätä on Narvanlinna, jota ei kuvassa näy. Narvanlinnassa ovat suomalaisetkin taistelleet. Niiltä ajoilta on muistona Narvanmarssi, jota soitettiin Urho Kekkosen hautajaisissa. Sävelen voi käydä kuuntelemassa YouTubessa. Narvanmarssin sanat:

Muistot, aika häipyvä, heitä!

Hetken riemut kalpeat peitä!

Yöhyt synkeä kattaa meitä,

varjot laulumme kuulkoot vaan!

Muisto mennehen aijan loiton,

tunnon syttäjä, kiihde voiton!

Vieras harmaja aikain koiton

kanna nyt kanssamme murhe maan.

Tämän teräväsilmäisen tarkkailijan tapasin Narvassa tulliaseman kioskilla, jossa vaihdetaan valuttaa ja myydään hampurilaisia, mutta ei kahvia.

PS. Haluan nostaa alempana olevan Aatteen paloa-postauksen kommenttiosastosta esiin puheenvuoron, joka antaa ajattelemisen aihetta. ( Tiedän että monet eivät käy lukemassa kommentteja, mutta joskus se kannattaisi tehdä)


Oh-show-tah hoi-ne-ne sanoi...

Niinpä niin, Anita, meneekö kuuttakymmentä vuottakaan? Epäilen sitä että pää tulee vetävän käteen jo aiemmin.

Ja meillähän on vielä lähes käsittelemättä monia muitakin suuria aatteita. Espanjalaisten kristinuskon aatteen vienti Etelä-Amerikkaan esimerkiksi. Tuloksena 40 miljoonaa raatoa, suurin osa käsityönä. Sekä neljän korkeakulttuurin tuho.

Pohjois-Amerikassa eurooppalaisen sivistyksen aatetta veivät ensimmäisinä, rosvot, huijarit ja ahnehtijat lähinnä. Niistä jalostui tämän päivän Yhdysvallat. Alkuperäisasukkaita oli reippaat 10 miljonaa, eivät ihan viimeiseen naiseen ja mieheen saaneet nitistettyä niitä.

Täällä meidän kotomaassa ollaan juuri setvimässä muinaisten pirkkalaisten aatetta. Sen mukaan kaikki saamelaisten maat kuuluivat heille, viimeksi tulleille.

Hyvää viikonloppua.

Viron matkakuvia 3

Tänään on helatorstai. Sen kunniaksi muutama kuva.

Yksityiskohta Pühtitsan kirkon sisäänkäynnin seinässä olevasta maalauksesta, joka kertoo tarinan siitä miten lammaspaimenille ilmestyi Neitsyt Maria. Sille paikalle rakennettiin Pühtitsan kirkko ja nunnaluostari. Siellä on lähde, jolle ihmiset jonottivat saadakseen parantavaa vettä.

Pirjo Honkasalon dokumenttielokuva Mysterion tapahtuu Pühtitsanluostarissa.Luostarialueella oli paljon kissoja, mutta eivät ne päästäneet minua lähelleen, näytin kai niistä niin epäpyhältä. Nunnat olivat tehneet hienoja puuaumoja, en vain ymmärrä miten aumasta voi ottaa puita ilman että se rymähtää päälle.

Vanhauskoisten kirkossa Rajan kylässä Peipsijärven rannalla on seinämaalaus Viimeisestä tuomiosta. Kuvassa yksityiskohta maalauksen helvettiosastosta.

Huutava vääryys on että siat joutuvat helvettiin ja pirut ajavat niiden selässä. Mitä syntiä ne muka ovat tehneet, ellei synniksi lasketa loassa rypemistä.

Aatteen palo

Nuorisoliittolaiset rakentamassa uutta uljasta Neuvosto-Eestiä.

Otin valokuvan 25.4.2008 Tarton yliopiston historiallisessa museossa, jossa kävin katsomassa Kursi Koolkond -ryhmän taidenäyttelyä . En tiedä kuuluko installaatio, josta yllä oleva kuva on osa, museon vakituisiin kokoelmiin. Joka tapauksessa se sai ironisia lisämerkityksiä Kursi Koolkondin teosten yhteydestä.

Aatteen palon pimeä puoli on näytteillä Tarton KGB:n museossa, josta alla oleva kuva:

(Klikkaa kuvat isommiksi)

Kuvassa kehotetaan naistyöläisiä yhdistymään miestyöläisten voitonrintamaan.

Valokuvatorstain 88.aihe on aatteen palo.