keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2008

Matkakuvia Virosta 2

Näkymä Dorpat-hotellin ikkunasta Tartossa.

Tarto on runoilijoiden kaupunki, koska sen halki virtaa joki. Sen nimi on Emajoki. Jaan Kaplinski asuu Tartossa. Hän osallistui kutsuvieraana illalliselle, joka syötiin Ülikooli kohvikissa. Istuin väärässä paikassa enkä päässyt puheisiin hänen kanssaan. Ihailin häntä vain kaukaa.

Tartu linnaleht tiesi Veenvalajan (Vesimiehen) horoskoopissa, että " Teid inspireerivad inimesed, kellel on huvitav kultuuriline taust. Hea päev, et minna resima ja suhelda erinevate inimestaga. " Suomeksi: " Teitä inspiroivat ihmiset, joilla on kiinnostava kulttuuritausta. Hyvä päivä lähteä matkalle ja seurustella erilaisten ihmisten kanssa."

Kerrankin horoskooppi oli oikeassa. Mutta kun suhteilee neljä päivää ihmisten kanssa, joilla on huvittava kulttuuritausta, sitä väsyy paljoon puheeseen, varsinkin kun on luonteensa/ammattinsa kautta yksinviihtyvä ja epäsosiaalinen ihminen.

Graffiti Tartossa ( klikkaa isommaksi) Seinässä lukee, että kaksi poikaa, hyvä ja paha, heittelivät toisiaan kivillä, hyvä poika osui 8 kertaa, paha poika vain 5 kertaa. Opetus: hyvä voittaa aina pahan.

Tartossa on hienoja graffitteja ja seinämaalauksia. Lisää kuvia Tarton ja Viron graffiteista on täällä
http://picasaweb.google.fi/akonkka/VironGraffiteja



Seinämaalaus yliopiston vieressä

tiistaina, huhtikuuta 29, 2008

Matkakuvia Virosta 1

Rein Tammik.Õhtu Puhajärvel 1980-81

Tämä maalaus on Jaan Manitskin taidekokoelmassa Viinistussa. Jaan Manitski teki rahaa Abban musiikilla Ruotsissa, palasi Viroon vuonna 1989, oli lyhyen aikaa Viron ulkoministeri, toimi sen jälkeen Viron yksityistamisviraston johtajana ja osti kalatehtaan Viinistusta. Kun kalasäilykkeiden vienti Venäjälle romahti vuonna 1998, hän lopetti kalatehtaan ja perusti sen tiloihin taidemuseon. Seuraava ironinen näkemys "Eurokansanäänestyksestä Eestissä" on myös Manitskin kokoelmasta:


Lembet Sarepuu. Euroreferendum Eestis, 2002

Kuvassa virolainen villimies - ja tietysti haikara. Eino Leinon -seuralaiset laskivat matkan aikana ahkerasti haikaroita, mutta en muista kuka voitti haikarakilpailun. Kuvasin haikarapariskunnan Alatskivissa

Viiu Härm on kirjoittanut haikararunon, jonka on suomentanut Leena Krohn.

haikarat kahden kesken kaislikossa näit
vieraaksi tanssillensa silti jäit
mistä ne lensivät vavahti vesi yhteen
ja siihen liittoon silminesi jäit

niin jälleen peilinä on veden povi
se ehyt on ei sinne muuta sovi
(Antologiasta Uusien sulkien kasvaminen)



Sediksen blogissa lisää matkasta.

torstaina, huhtikuuta 24, 2008

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Maahanmuuttajalla ei ole helppoa

(Klikkaa kuvat isommiksi)

Kuvassa isäni kaksikymmentävuotiaana. Hän oli pakolainen Inkerinmaalta, asui Suomessa Nansenin passilla ja kävi Sortalavan seminaaria, mutta ei hänestä tullut opettajaa vaan kirjailija. Hänen esikoisteoksensa Me sankarit ilmestyi, kun hän oli 25 -vuotias. Hän julkaisi sen Urho Torikan salanimellä, ettei aiheuttaisi vaikeuksia Neuvostoliitossa asuville vanhemmilleen. Kirja syntyi kohu ja se suututti kenraalit.

Löysin kuvat Rauman matkalla kirjasta Aleksis Kivestä Olavi Siippaiseen. Saa nähdä millaisia kuvia löytyy Tartosta minne lähden torstaiaamuna.

maanantaina, huhtikuuta 21, 2008

Puhdistus

Katutaidetta Turussa Läntisellä pitkäkadulla (klikkaa kuva isommaksi)

Viikonlopulla kävin Raumalla ja Turussa. Luin matkalla Sofi Oksasen Puhdistuksen. Se on juonivetoinen romaani, siksi hyvää matkalukemista , vaikka yleensä minua häiritsee , jos kirjassa on juoni, koska se pakottaa lukemaan nopeasti, että saisi tietää miten henkilöille käy, ja juonenkäänteet ovat usein epäuskottavia.


Puhdistuksen juonta vetää eteenpäin seksiorjaksi ajautunut tyttö, joka pakenee venäläisiä mafiamiehiä. Tytön tarina on televisiodokumenteista ja Lukas Moodyssonin Lilja 4ever - elokuvasta tuttua tarinaa, mutta toisin kuin Moodyssonin Lilja, Oksasen Zara on selviytyjä. Kirjan toinen selviytyjä on Zaran isotäti Aliida, jonka elämäntarina kulkee limittäin ja rinnakkain Zaran tarinan kanssa. Mafiaparittajat rinnastuvat KGB:n miehiin, he kiduttavat ja häpäisevät naisia. On aika piinallista lukea mitä he tekevät Zaralle.


Mitä Aliidalle tapahtui KGB:n kuulusteluissa Viron suuren puhdistuksen aikana? Sitä Oksanen ei onneksi kuvaa, lukija ymmärtää muutenkin, että Aliida kidutettiin, ja todennäköisesti hänet raiskattiin. "Mustelmat peitetään ja ollaan hiljaa, Niin on aina tehty." kertoja toteaa. Kirjassa on voimakas emotionaalinen eetos. Miehet ovat vastenmielisiä kiduttajia lukuun ottamatta Hansia joka on virolaisen miehen ihannekuva. Hän tuoksuukin hyvältä, kun taas puolueorganisaattori Martin haisee pahalta kuin ryssä, minkä lisäksi hänellä on venäläisiä tapoja. Välillä epäilin, että onko hän ollenkaan virolainen virolaisesta nimestään huolimatta. Mutta kyllä hän on, se käy ilmi kirjan loppuun liitetyistä asiakirjoista. Hän on Narvassa syntynyt, mikä selittää hänen venäläiset tapansa. Kannattaa lukea asiakirjat tarkasti, niistä selviää mm. se että erään urkkijan nimi on Kärbäs , suomeksi Kärpänen. Maalaistalossa kärpäset eivät ole vallan harvinaisia, mutta kun niitä pyörii Aliidan ympärillä jatkuvasti, niin sitä alkaa miettiä että niillä on jokin merkitys , eivät ne pörrää kirjassa vain realistisen miljöökuvauksen takia.


Oksasen romaani elää ja hengittää Aliidan varassa, josta kasvaa mahtava henkilöhahmo. Hänessä on paljon pidättyväistä pohjalaisemäntää, joka pitää talon pystyssä ja vihaa ryssiä. Häntä kalvaa voimakas sisarkateus, sehän ei ole mitenkään harvinainen tunne. Neuvosto-Eesti antoi suuren puhdistuksen aikana runsaasti mahdollisuuksia kateuden kohteen tieltä raivaamiseksi. Mutta Aliida ei ole ilmiantaja. Hän menee naimisiin Martinin kanssa, että sai pitää sekä talon että sen kellarissa ja vintillä piileskelevän Hansin. Vähän minua ihmetytti kuinka puolueorganisaattori ei huomannut, että samassa talossa elää vuosikausia toinen mies. Aliida saa sekä talon että metsät ja lopulta Hansin, mutta ei sillä tavalla kuin on toivonut ja unelmoinut. En paljasta tapaa, koska se on yksi kirjan hämmästyttävistä käänteistä ja valaisee Aliidan pakkomielteistä rakkautta, mikäli se oli rakkautta, ehkä pikemminkin omistushalua.


Lisäys 7.1.09. Puhdistuksesta lisää täällä: Virolaiset sandaalit.


Puhdistus teki minuun vaikutuksen. Ajattelin että luonto on julmaa ja ihmisen ahneus vielä julmempaa, kun kävelin Turussa pitkin Läntistä pitkäkatua, jolla oli useita miesten palveluliikkeitä (thaihierontaa ja seksishow-paikkoja). Kadun varren sähkökaapeissa luki: "Turku siisti kaupunki." Pysähdyin kiinteistönvälitysikkunan eteen tutkimaan asuntojen hintoja. Ne olivat puolet halvempia kuin Helsingissä. Yksiön saisi noin 80.000 eurolla. Helsingistä ei saisi yksiötä, vaikka voittaisi kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Ymmärsin miksi Turku on runoilijoiden kaupunki, ei heillä ole varaa asua Helsingissä. Sitä paitsi Helsingissä ei ole jokea, joka kulkee kaupungin halki. Joki pitää olla, muuten kaupungista ei voi tulla runoilijoiden kaupunkia. Ja sen joen pitää olla kunnon joki, ei mikään surkea Tiber, vaan kuin Seine. Saarikoski kirjoitti jotain kaupunkijokien merkityksestä, mutta en muista missä kirjassa, mahtoikohan kirjan nimi olla Aika Prahassa?


Ensi viikonlopulla käyn Tartossa ja Narvassa. Mahtaakohan Narvassa haista ryssältä. Se haju on minun lapsuudentraumani. Naapurin tytöt ilmoittivat minulle nenä nyrpyssä, että teillä haisee ryssältä - koko porraskäytävä haisee ryssältä! Isälle tuli venäläisiä lehtiä, hän söi hapankaalia ja sipulia, poltti tupakkaa ja joi viinaa. Esitin hänelle, että hän lakkaisi tilaamasta niitä lehtiä, syömästä hapankaalia ja sipulia, juomasta viinaa ja polttamasta tupakkaa, mutta hän ei parantanut tapojaan.



PS. Diogenes on antanut tunnustusplakaatin kaikille oikeassa sivupalkissa oleville blogeille.
Blogging for Purpose -plakaatin saa kopioida alempaa kuvatiedostoon, josta sen voi siirtää omaan blogiinsa, kunhan muistaa linkittää Diogenes-blogiin.

Lisäys puolitoista vuotta myöhemmin. Virolainen näkökulma Puhdistuksesta Jaan Kaplinskin blogissa. Lue täältä.