lauantaina, maaliskuuta 01, 2008

Sivullisen ongelmat

Kuvassa graffititaitelija Banksyn näkemys Ajattelijasta

Colin Wilsonin kirja sivullisista on ilmestynyt uutena suomennoksena nimellä Sivullinen ihminen. Se on kirja jonka pitäisi kuulua koulujen filosofian opetusohjelmaan, koska se käsittelee niitä olemisen ongelmia, joita fiksut teini-ikäiset pohtivat ( kuka minä olen, mitä varten olen, miksi olen erilainen ja mikä on minun paikkani tässä maailmassa). Olisi ollut hyödyllistä luettavaa sille Jokelan onnettomalle koulusurmaajalle, joka käsitti yhä väärin nietzscheläisen yli-ihmisopin.

Colin Wilson oli oli vain 24-vuotias , kun hänen Sivullisensa ilmestyi, siksi hänen tekstinsä vetoaa nuoriin lukijoihin, vetosi ainakin minuun ja ikätovereihini aikoinaan, enkä usko että nuoren ihmisen maailmassa olemisen ongelmat olisivat kovin paljon muuttuneet niistä ajoista. Eri asia on sitten kuka nykynuori lukee Dostojevskia tai Tolstoita, tai Sartren Inhoa.

Wilsonin kirjan muita sivullisia ovat mm. Nietzsche, van Gogh, Nijinski, William Blake, Hessen Arosusi ja tieysti Camusin Sivullinen. Sivullisten joukkoon ei ole mahtunut yhtään naista, kyllä heitäkin on, ensimmäisenä tulee mieleen filosofi Simonen Weil ja kirjallisuudesta Jean Rhysin naishenkilöt. Kun luin kirjan nuorena ( se oli minulle hyvin tärkeä kirja), ei tullut mieleenkään kysellä missä naiset ovat. Olin sisäistänyt miehisen kirjallisuuskäsityksen eivätkä sivullisuuden ongelmat olleet sukupuolittuneet vielä teini-iässä, miespuolisten sivullisten ongelmat olivat myös minun ongelmiani. Ongelmat sukupuolittuivat vasta sitten kun sain omia lapsia ja menin työelämään.



Vaikea valinta

Valokuvatorstain viikon aiheena on valinnan vaikeus. Viime maanantaina kävelin Arkadiankadulla kaupan ohitse, jonka ikkunassa oli kaksi nuken päätä. Minusta oikeanpuoleisen nuken arvioiva ilme näytti siltä kuin se olisi tekemässä valintaa.

maanantaina, helmikuuta 18, 2008

Lennokas lyhtytolppa

(Klikkaa isommaksi)
Kuvassa on Vesimiehen lyhtytolppa moskovalaisessa lähiössä. Kunpa tietäisin missä, niin menisin katsomaan. Siellä on jokaiselle eläinradan merkille oma lyhtytolppansa. Niitä voi käydä katsomassa englishrussia.comin sivustolta. Kalojen lyhtytolppa on minusta hauska. Sivustolla on paljon hyviä kuvia Venäjältä. Löysin sivuston Pinserin kautta.

(Klikkaa isommaksi)
Suomalaista katutaidetta voi käydä katselemassa Helsingin Museokadulla. Kuvassa sähkökaappiin kiinnitetty Veronika Ringbomin työ. Tuntematon graffitisti on lisännyt oman kommenttinsa sähkökaapin reunaan. Kuvasin sähkökaapin tänään.

Alla hiirenkorvia Aurinkolahdessa. Kuvasta tuli vähän epätarkka, kun yritin kuvata hiirenkorvia läheltä. En ole perehtynyt valokuvauksen saloihin eikä kameranikaan ole mikään loistoyksilö.

En ole ehtinyt viime aikoina päivittää oikean sivupalkin linkkilistaa. Kulttuurista kiinnostuneille suosittelen Ripsan blogia. Bloggerissa on tällä hetkellä jotain häikkää, kun en pääse linkkilistaan käsiksi, eikä automaattinen tallennuskaan onnistu. Pahus.

sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008

Tyttö ja koira

Valokuvatorstain viikon aihe yhdessä.

Otin kuvan viime elokuussa Luxemburgissa. Totilla on paise jalassa, siksi tötterö kaulassa.

lauantaina, helmikuuta 09, 2008

Minun historiani

Tällä miehellä on ollut suuri vaikutus Suomen historiaan ja kollektiiviseen alitajuntaan. Hän on Pietari Suuri, joka perusti Pietarin kaupungin suomalaisten asuttamalle suomaalle Nevan suistoon. Inkerinmaan valloitus ei riittänyt Pietari Suurelle. Hän lähetti sotajoukkonsa miehittämään Suomen. Se aika tunnetaan Isovihan aikana. Siltä ajalta on peräisin suomalaisiin syvälle juurtunut ryssäviha.

Pietarin kaupungista ja sen lähialueista tuli katastrofialue Inkerin suomalaisille Venäjän vallankumouksen jälkeen. Isäni on kuvannut sitä aikaa romaaneissaan Kahden maailman rajalla ja Pietarin valot. Hänen kauttaan Venäjän vallankumous on vaikuttanut myös minun elämääni. Minuahan ei olisi ellei vallankumousta olisi tullut, minkä takia isän perhe joutui pakenemaan Suomeen. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Pietarin kaupungin läheisyys muodostui Talvisotana tunnetuksi katastrofiksi koko Suomelle.

Valokuvatorstain 78. aihe on historia. Kuvasin Pietari Suuren patsaan syksyllä 2006 Petroskoissa. Se seisoo Äänisjärven rannalla. Pietari Suuri perusti Petroskoin, Petrozavodskin eli Pietarin savotan ( = tehtaan) kolme kuukautta Pietarin kaupungin perustamisen jälkeen.

Kirjahyllyni aarteita. Klikkaa kuva isommaksi

Tämä historiankirja vuodelta 1768 kuului isoäitini äidinisälle Frans Wilhelm Nygrenille. Hänen aikanaan kirjat eivät vanhentuneet yhtä nopeasti kuin nykyään. Niinpä hän luki tätä historiankirjaa koulussa 70-80 vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Hän oli Lapuan kappalaisen poika. Hänen kohdallaan pitää paikkansa sanonta: papin pojat ovat pahimpia. Hän oli kova tappelupukari ja viinamäen mies. Hän meni naimisiin kirkkoherra Gummeruksen tyttären kanssa. Hänestä tuli Lapuan varanimismies, mutta hän ehtinyt toimia virassa kovin kauan, kun paleltui humalapäissään maantien ojaan.