maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Kirjailijaelämää

Edit 31.10.
Lisäys ( merkinnän lopussa) ja korjauksia linkkilistaan.

Kirjailijan elämä ei ole yhtä vauhdikasta kuin viereisessä kuvassa. Kuva on saksalaisen pokkarin kansi ( suom. Hiljaiseloa Clichyssa). Kirjailijan elämä on tylsää. Maanantait ovat poikkeuksia. Silloin lähden Kirjailijaliiton ranskantunnille. Sieltä tarttuu mukaani syksyn uutuuskirjoja, joita luen metrossa. Tänään luin Hannu Raittilan Kirjailijaelämää. Selasin sivuja ja pysädyin sivulle 47 jossa hän kirjoittaa tunteista: ” Tunteiden ilmaiseminen on niistä puhumisen vastakohta. Ne sulkevat pois toisensa: se joka ilmaisee tunteita, ei puhu niistä ja päinvastoin. Tämän mukaisesti naiset ovat melko kyvyttömiä puhumaan tunteistaan.” Hetkinen mitäs tämä on, naisethan setvivät jatkuvasti tunteitaan, minä pysähdyin miettimään. Sitten jatkoin lukemista: ”Tunteista puhuminen edellyttää niiden ulkopuolelle asettumista. Se on etäisyyttä, kontrollia ja erittelyä, mikä esiintyy usein miesten estyneisyytenä ja mykkyytenä.” Seuraavalla sivulla metrojunan lähtiessä Herttoniemestä koin valaistumisen kun luin: ” Ajatellaan mies, joka valtaa parisuhteessa tunteiden ilmaisemisen monopolin, purkaa puheina ja käytöksenä tunnetilojaan ulos sitä mukaa kuin niitä syntyy. Tähän täytyy kuulua se, että ottaa haltuun myös toisen tunteet: heti kun nainen alkaa tuntea jotakin ja yrittää ilmaista tunnettaan, ottaa mies ilmaisun hallintaansa ja kehittää sen sellaiseen intensiteettiin, että naisella ei ole tilaa omalle ilmaisulleen.” Lapsuudenkodissani oli juuri sellaista. Isän tunnetilat hallitsivat. Hän osasi ilmaista niitä todella tehokkaasti. No, hän olikin kirjailija. Äidille ja lapsille ei tunteiden ilmaisuun jäänyt tilaa. Äiti ei paljon puhunut, hän hyräili maalatessaan tauluja. Niistä lauluista joita hän hyräili, saatoin aavistaa hänen tunnetilansa. Minä olin puhumaton kotona, koulussa häiriköin. Jotain kautta ilmaisemattomien tunteiden piti päästä ilmoille.

Kuvassa Köyhä runoilija, Der Arme Poet, maalannut Carl Spitzweg, 1839. Kuva vastaa paremmin kirjailijaelämän todellisuutta kuin Henri Millerin kirjan kansi.


PS. Päivitin oikean sivupalkin linkkilistaa. Se homma, jota en tee mielelläni, koska se on hidasta ja käy hermoille, kun aina menee jotain vikaan. Kun teen päivitystä, kiroilen rankasti ja kissa tuijottaa minua silmät pystyssä. Toivomus: Älkää hyvät bloggarit vaihtako blogienne nimiä. Lentävä juustokin on nykyään Blogi numero 101, mutta kun vanhalla nimellä pääsee perille, niin en ole vaihtanut vanhaa hyvää nimeä uudeksi.

PS.2 Ei kirjailija ehdi elää, kun pitää aina vain kirjoittaa. Ei sitä jaksa blogiakaan kovin usein päivittää, jos istuu koko päivän koneen ääressä kirjaa kirjoittamassa.

Lisäys 31.10.


Olen lukenut sata sivua lisää Raittilan kirjaa. sata sivua on vielä lukematta. Tarkasti dokumentoitu kuvaus taloudellisen turvattomuuden tuottamasta ahdistuksesta ja kirjailijan kriisistä, ei silti pelkää itsesäälissä piehtarointia, siltä pelastaa Raittilan itsesatiiri. Minua huvittivat erityisesti dokumentit veroviranomaisille. Raittila antaa raadollisen (= toden) kuvan kirjailijana olemisesta.

”Ei tämä hääviä ole, enkä puhu pelkästä toimeentulosta. Kirjailijoista ei näytä tulevan valoisia vanhuksia, mieskirjailijoista varsinkaan… Miksi? Raittila kysyy ja vastaa:


”Kun romaanikirjailija tässä työssä jäsentää elämää kirjallisiksi struktuureiksi, hän joutuu käyttämään materiaalina itseään ja läheisiään, taloaan ja tavaroitaan. Hän kaivaa maan jalkojensa alta ja siirtää sen työnsä perustaksi saadakseen romaaninsa tukevalle pohjalle. Riittävän monta romaania kirjoitettuaan kirjailija kärvistelee taivasalla, ison kuopan pohjalla, luuna ja nahkana, ystävänsä ja perheensä syöneenä kannibaalina. Näin kirjailijat tyhjenevät ja kuluvat nukkavieruiksi ärisijöiksi, jos eivät viimeiseksi ateriaksi syö itseään – joko vähitellen marinoituna ja pitkään riiputettuna pala kerrallaan tai raakana ja yhdellä kertaa.” ( s. 61)

Totta joka sana, jonka Raittila sanoo. Ärisijät ovat tuttuja, mutta miksi ihmeessä he ovat järjestään miehiä? Siihen kysymykseen ei Kirjailijaelämästä ole vielä löytynyt vastausta.

perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Kirjallista - linkkejä

Kuva kotiviidakostani. Kaktus rupesi kukkimaan viime viikolla Se ei ole kukkinut neljään vuoteen eli koko sinä aikana jonka olen asunut Taiteilijatalossa. Niin kurjaa sillä on ollut. Kukinta antaa toivoa minulle.


Kirjallisuudenystävien iloksi Hesari on avannut maksuttoman kirjallisuuskritiikkien arkiston osoitteessa http://www.hs.fi/kirjat/ Hyvää palvelua. Nyt ei tarvitse enää leikata lehdestä tärkeinä pitämiään arvosteluja. Leikkeitä on hankala säilyttää ja ne hukkuvat. Kävin katsomassa onko siellä jo Perecin Elämä käyttöohjeesta arvostelua. Ei ollut. Sen sijaan luin mitä sanottiin Elämän opetuslapsista. Arvostelija oli sekoittanut päähenkilön (Harri Salmisen) ja tekijän ( Hannu Salaman) toisiinsa. Hannusta on tullut jutussa Harri. Hauskaa, kun arkistossa säilyvät arvostelijoiden lipsahdukset. Vai piruuttaanko arvostelija sekoitti nimet, varsinkin kun kirjailija Hannu Hesarin haastattelussa väitti ettei Harri ole hänen alter egonsa. Myös haastattelu löytyy hs.kirjat –arkistosta.

Otin kuvan Dostojevskin kuvasta Helsingin pääkirjaston auditoriossa. Dostojevski oli yksi niistä venäläisistä klassikoista, jotka kustansivat minun koulunkäyntini, ehtolaiskurssini, luokkaretkeni, leffalippuni jne. Kun 16-vuotiaana luin hänen romaaninsa Rikos ja rangaistus, lakkasin lukemasta dekkareita ja muuta viihdettä ja päätin ruveta kirjailijaksi.

Mitä kirjailijat sanoivat Dostojevskista pääkirjaston paneelissa viime viikolla? Klikkaa : Kaksi murhaa porraskäytävässä. Löytyy myös sivupalkin Radiosoittimesta. Paneeliin osallistui Christer Kihlman, Annika Idström , Torsti Lehtinen ja Jukka Mallinen puheenjohdattelijana.


Itsekehu-osasto

International Bestsellers - amerikkalaisten kirjastonhoitajien lista. En tiedä millä perusteella he valitsevat nimet listalle. A Fool’s Paradise on Amazonin Ranking- listan mukaan sijalla 803 717. Se ei ole bestseller.

PS. Aamulla

Mikään ei ole turhempaa ajankäyttöä kuin blogikirjoittaminen, totesin yöllä, kun ylläoleva merkintä kuvineen häipyi bittiavaruuteen. Bloggerissa oli katkos – Internal Sever Error! Opetus: älä ikinä kirjoita mitään suoraan Blogger-alustalle. Onneksi olin kirjoittanut jutun alun Wordiin. Lukijalle onneksi juttu lyheni puolella.


Päivän sitaatti:

”Kirjamessut ovat syvä loukkaus kirjaa ja sen lukijaa kohtaan. Kirja ei kaipaa mitään Superbowlin kaltaista tapahtumaa seurakseen. Lukeminen on hiljaisuutta. Se on lukijan yksinäistä keskustelua kirjailijan kanssa. Se ei ole mikään joukkuepeli, joka kaipaisi isokannuisia superbabyja heiluttamaan huiskaansa hissimusiikin tahdissa.” Lassi Kämäri. Lue lisää Loistavasta puhalluksesta



lauantaina, lokakuuta 21, 2006

Kuinka monta kirjaa olet lukenut?

Kansainvälisessä blogimaailmassa kiertää kysely (meemi) : Kuinka monta kirjaa olet lukenut listalta 1001 Books You Must Read Before You Die. Lista on pompannut lyhyessä ajassa Technoratin suositumpien toiselle sijalle ohi Laguna Beachin, Edelmanin, Lostin ja Youtuben. Ilahduttavaa, että bloggareista löytyy niin paljon kirjallisuudesta kiinnostuneita. Bongasin kiertiksen BookBlogista.


Olen lukenut listan kirjoista 298 (osan niistä siksi että luin yliopistossa Englannin ja Ranskan kirjallisuutta) Lukematta on 702 kirjaa. On hyvä syy elää. Don Quijote on yksi keskenjääneistä kirjoista. Olin noin 8-9 –vuotias kun isä pani minut lukemaan sitä ääneen. Änkkäsin ja tankkasin outoja sanoja, eikä lukemisesta tullut mitään. Siitä lukukokemuksesta jäi vastenmielisyys Don Quijotea kohtaan. Toinen keskenjäänyt on Herman Hessen Lasihelmipeli. Yritin lukea sitä viimeksi kymmenen vuotta sitten, kun osallistuin netissä lasihelmipeliin. Kesken jäi myös Cunninghamin Tunnit, joka esitettiin eilisiltana telkkarissa. Samoin Tsypkinin Kesä Baden Badenissa. Sekä Virginia Woolf että Dostojevski ovat merkinnet minulle kirjailijoina paljon, mutta en osaa pitää heidän elämänsä ja kirjojensa pohjalta tehdyistä romaaneista. Kesken jäi myös Coetzeen Dostojevski-kirja Pietarin mestari, niin paljon kuin Coetzeen kirjoista pidänkin. Melkein kaikki hänen kirjansa ovat listalla, joka on painottunut anglosaksiseen kirjallisuuteen. Elizabeth Bowenilta, samoin Margaret Atwoodilta on monta kirjaa. En ole lukenut kummankaan romaaneja. Pitänee paikata sekin aukko kirjasivistyksessä.


Mitä listalta puuttuu? Tshehov, ennen kaikkea. Kun kerran Gogolin Nenä on, niin miksei jokin Tshehovin suurista novelleista, tai pienoisromaani Nainen rannalta. Isaak Babel puuttuu, Jospeh Brodsky puuttuu, hän kirjoitti hienoa proosaa, mm. Veden peilin. Venäläiset klassikot ovat hyvin edustettuina, mutta nykykirjailijoista vain Viktor Pelevin on päässyt mukaan. Naiskirjailijoista kaipaan listalle Colettea ja Carson McCullersia, Ingeborg Bachmannia ja Katherine Anne Porteria. Simone de Beauvoir puuttuu myös, vaikken häntä kaipaakaan. Samoin Nathalie Sarraute. Hän oli ranskalaisen uuden aallon kirjailijoita. Uudesta aallosta on kelpuutettu vain Robbe-Grillet, ei edes nobelisti Claude Simonia. Muistaako kukaan enää hänen Flanderin tietään? Monella kirjalla suomeksi käännetty nobelisti Isaac Bashevis Singer puuttuu myös. Ja missä on Sandemose? Entä japanilaiset Tanizaki, Kawabata ja Osamu Dazai? Näiden rinnalla Geishan tarina on turha kirja. Mikään lista ei voi olla täydellinen.


perjantaina, lokakuuta 20, 2006

Luku-urakka - 1001 kirjaa

Netistä löytyi lista 1001 kirjasta jotka täytyy lukea ennen kuolemaa – 1001 Books You Must Read Before You Die. Lista ei ole aivan tuore, koska pikasilmäyksellä en löytänyt sieltä Ohran Pamukia, tämänvuotisen kirjallisuuden Nobelin saajaa. Listalla ei ole runoutta, ei esseitä eikä aforismeja. Yksi suomalainen löytyi: Tove Janssonin Kesäkirja. Kirjat ovat aika-, eivät arvojärjestyksessä. 1001.s kirja on Aisopoksen faabeleita. Poimin listalta kaksi kirjaa, jotka haluaisin lukea heti: Peter Handken Afternoon of a Writer ja Siri Hustvedin What I Loved

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Syksy


Syysilta Katajanokan rannassa (klikkaa isommaksi). Syksy on Valokuvatorstain 22.aihe.

Jehuda Amichai sanoo jossain runossa, että kun ihminen vanhenee, hän ei ole enää riippuvainen vuodenajoista. Sitä ei välttämättä rakastu joka kevät, voi rakastua jopa syksyllä.

Hetkinen, nyt täytyy tarkastaa, mitä Amichai todella kirjoitti.

Syksyä Kizhin saarella ( kilkka isommaksi).

Kun ihminen vanhenee, muistiin ei voi enää luottaa. Siksi muistelmat ovat fiktiota. Amichai kirjoitti näin:

When a man grows old, his life becomes less dependent
on the rhythms of time and its seasons. Darkness sometimes
falls right in the middle of an embrace
of two people at the window; or summer comes to an end
during a love affair, while the love goes on
into autumn; […]

Amichaita on suomennettu, mutta ei tätä runoa. Nihil Internit julkaisi koosteen hänen runoistaan vuonna 1999. Kokoelman nimi on Jerusalem.