sunnuntaina, huhtikuuta 30, 2006

Tunnustan väriä

Entiseen aikaan (1970-luvulla) tunnustettiin vappuna väriä. Toiset menivät Ullanlinnan mäelle juomaan kuohuviiniä, toiset taas vappumarssille. Aamu-unisena ehdin vasta kirjailija- ja taiteilijaryhmä Kiilan vappulounaalle, joka syötiin/juotiin Tornissa vappumarssin jälkeen. Samalla siellä katsastettiin kuka kenenkin kanssa seurustelee.

Joka ei tiedä väriään, voi käydä tsekkaamassa sen täältä (via Timbuktu). Minä olen vihreä.
Taiteilijat näkevät ilman väritestejä minkä värinen ihminen on. Alla on tallinalaisen taidemaalarin Paul Allikin näkemys vihreydestäni. Tapasin hänet virolaisen taiteen näyttelyn avajaisissa vuonna 1989. Emme tunteneet ennestään. Hän tuli kysymään tulisinko hänelle malliksi. Hän teki maalauksen yhden istunnon aikana ja jätti sen minulle, koska ei saanut viedä täällä maalaamiaan tauluja Tallinaan. Se oli vielä Neuvosto-Eestin aikaa, jolloin oli kaikenlaisia outoja määräyksiä.



Jostain syystä kirjailijan malliksi ei kukaan halua ruveta, se on minun kokemukseni. Nuorena kyselin joiltakin, että hei saanko kirjoittaa sinusta, koska taidemaalarin tyttärenä olin tottunut siihen että malliksi pyydetään, mutta kukaan ei suostunut, kielsivät jyrkästi , että heistä ei saa kirjoittaa, oli sitten kyseessä mies- tai naispuolinen henkilö. En ole sen jälkeen lupia kysellyt. Kokemuksiini perustuen totean että miehet ovat paljon herkkänahkaisempia sen suhteen miten heitä kuvataan. Naiset taas ovat vuosisatojen kuluessa tottuneet olemaan taiteen ja kirjallisuuden malleina eivätkä ota asiaa yhtä vakavasti.

torstaina, huhtikuuta 27, 2006

Viisitoista vuotta myöhemmin

Jatkoa eiliseen merkintään:


Viisitoista vuotta Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen toukokuun lopulla vuonna 2001 kävin Zoonalla. Se sijaitsee Valko- Venäjän eteläosassa, alueella joka on cesiumin ja strontiumin saastuttamaa ( 70 prosenttia Tšernobylin rähähdyksen saasteista laskeutui Valko-Venäjälle). Zoonalla on Karma –niminen kylä, mutta siinä kylässä en käynyt. Kävin Eläköön –nimisessä pikkukaupungissa ( Slavagorod venäjäksi), jonka nimi oli ollut aikaisemmin Ryyppäyksellisyys. Nimi muutettiin, koska Stalin ei hyväksynyt Ryyppäyksellisyys –nimeä. Toisen maailmansodan aikana rintama seisoi yhdeksän kuukautta sillä alueella, saksalaiset joen oikealla, venäläiset vasemmalla rannalla. ( Joen nimi on Sohi tai Gohi – en saa selvää omasta käsialastani).

Minulla ei ole valokuvia Zoonasta, koska kamerani varastettiin edellisenä syksynä Pietarissa. Tämä kuva on peräisin kirjoituksesta Elena’s Motorcycle Ride through Chernobyl. Lisää Tšernobyl- kuvalinkkejä -C- blogissa.

Otteita matkapäiväkirjasta:


31.5.01 Tänään on retki Zoonalle, alueelle joka säteilee. Säteilykartta siltä alueelta on täplikäs. Joku tiesi kertoa, että täplikkyys johtuu siitä että venäläiset ampuivat saastepilven hajalle, ettei se olisi tullut Moskovaan.


Kaksi miljoonaa ihmistä elää vielä Zoonalla. 150 000 ihmistä evakuoitiin, jotkut jäivät vapaaehtoisesti. Suurin osa Zoonalla asuvista haluaisi muuttaa pois, mutta heillä ei ole mahdollisuuksia siihen. Syy: ekonominen pysähtyneisyys Valko-Venäjällä.


Ymmärsinkö oikein? 80 prosentilla vastasyntyneistä koko maassa on jokin vamma, ja Zoonalla syntymävammojen määrä on vielä suurempi.


Opas kertoo: ”Säteilyalueella värit ovat kirkkaampia, luonto kaunistui räjähdyksen jälkeen, mutta se oli tuhoavaa kauneutta. Ihmiset eivät käsittäneet, että sellainen kauneus on kuolemanvaarallista. He eivät uskoneet vaaraan. He halusivat jäädä asumaan sellaiseen kauneuteen. Ihmisiä on helppo pettää ja sanoa heille, että kaikki hyvin, kuten hallitus vakuuttaa ihmisille, koska ei halua vähiä rahojaan evakuointiin. Kolmen vuoden ajan hallitus on kieltänyt julkaisemasta informaatiota tutkimustuloksia säteilystä ja sen aiheuttamista sairauksista. On palattu vuoteen 1986. Kolme vuotta sitten hallitus sulki tarkastusasemat, joissa ihmiset olivat voineet käydä tarkastamassa radioaktiivisia pitoisuuksia elintarvikkeista ja itsestään.”


Kello on puoli kaksi . Ollaan tultu Zoonalle Säteily on viisi kertaa suurempi kuin muualla maassa. Ihmiset elävät täällä, mies kuokkii peltoa, hanhet syövät ruohoa, hevonen huiskii häntää. Opas kertoo, että ihmiset saavat korvausta valtiolta, koska suostuvat asumaan täällä. En huomaa, että täällä säteilisi kauneutta sen enempää kuin muuallakaan Valko-Venäjällä.


Nyt ollaan Alueen keskuspaikassa, Eläköön - kaupungissa, jossa asuu 7000 ihmistä. Ennen onnettomuutta täälllä asui 24 000 ihmistä. Alueen toimeenpanevan komitean puheenjohtaja (=kunnanjohtaja) kertoo että 90% Alueesta on saastunutta, 25 kylää on tyhjennetty ja haudattu, mutta Eläköön- kaupunki on puhdas. ”Älkää pelätkö nauttia pöydän antimia,” hän sanoo ja jatkaa: ” Kansainväliset delegaatiot tuovat vedenkin mukanaan. Syökää kaikkea ja juokaa myös meidän votkaamme.” Puheenjohtaja kertoo, että alueella asuvat ihmiset saavat palkanlisiä ja lasten terveyteen kiinnitetään erityistä huomiota. Heidät lähetetään toipumisleireille kaksi kertaa vuodessa valtion kustannuksella. he saavat myös kaksi kertaa päivässä lämmintä kouluruokaa. Mutta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on ollut vaikeampaa taloudellisten ongelmien vuoksi. ”Mutta presidentti Lukasenka yrittää ratkaista ongelmat. Meidän isäsemme on parempi kuin kaikki puolueet yhteensä, ” sanoo kelpo puheenjohtaja. Hän kiihtyy kun tulee puhe onnettomuuden peittelystä ja sanoo, että sitä ei peitelty, mittauslaitteet olivat tehottomia ja he olivat hyväuskoisia. Kyliä ruvettiin evakuoimaan vasta vuonna 1989, kolme vuotta onnettomuuden jälkeen!


Käynti Eläköön-kaupungin sairaalassa ja se jälkeen haudattujen kylien muisotmerkillä. 25 valkoista kiveä, jossa on kylän nimi. Sairaalan pihalla humalainen mies sanoo että ongelmia on vaikka kuinka paljon. Edes rahaa ei tule. Lääkäri sanoo että elintarviketilanne on herkkä, se voi aiheuttaa ruuansulatuselimistön sairauksia. Lääkäri pudistelee päätään, kun eräs ryhmästämme kysyy onko mitään iloisia edistysaskelia. Humalainen mies vahvistaa, että ei sitten niin mitään.


Matkalla haudattuun kylään: Ajetaan lujaa vauhtia säteilevän alueen lävitse. Tänne ei voi pysähtyä. koska säteily on niin voimakasta. Puut ovat palaneet tien viereltä, sähkötolpissa ei ole johtoja. Ohi vilahtaa, hylätty koulu, rakennettu vuonna 1986, ja hylätty hautausmaa ja taloja joiden ikkunat ovat rikki. Iso lehmälauma aitauksessa, tien vasemmalla toisella toinen iso lehmälauma laitumella, mustankirjavia lehmiä. Peltoja joilla kasvaa sokerijuurikasta ja vehnää , hyvin hoidettuja peltoja, ei ollenkaan samannäköistä kuin Venäjällä. Kun ihmettelen säteilyalueen karjaa ja peltoja, opas sanoo, että vesi on täällä puhdasta.


Haudatussa kylässä: Täällä asuu kolme perhettä. Vanha mummo seisoo ukkonsa kanssa pihalla. ”Sotamies Švejk” köpöttää innoissaan kylänraitille antamaan haastattelua. Hän sanoo, että alkuvuosina kävi useammin lehtimiehiä, nykyään hyvä jos kerran vuodessa.. Kylän koirat haukkuvat vimmatusti. Yksi koira on niin pelokas, että se uskalla tulla kopista ulos, ei ole tottunut vieraisiin. Se haukkua räksyttää kopin sisällä. Kissoja ei näy. Linnut pitävät ääntä niin kuin missä tahansa kylässä, mutta pääskysten sirinää ei kuulu.. Yksi asumaton talo on jätetty turistien katseltavaksi kuin ulkoilmamuseossa. ” Švejk” vakuuttaa, että hyvin täällä eletään. Ei ole sähköä, ei puhelinta, ei televisiota. ”Švejk” sanoo, että kaivosta voi juoda vettä, se on puhdasta, ja järven kaloja voi syödä. Ensin niiltä pitää katkaista pää ja häntä ja sitten ne pitää seisomaan liemeen, jossa on viinietikkaa ja suolaa. Puolentoista tunnin kuluttua epäpuhtaudet ovat kadonneet. ”A vot, kaloja voi syödä, ei mitään haittavaikutuksia, tässä minäkin seison, en ole kuolla kupsahtanut,” sanoo ukko pilke silmäkulmassa.

1.6.01 Eilisiltana räjähti käsigranaatti Moskovan suurlähetystön edessä Minskissä. Kukaan ei kuollut ja rakennukselle tuli vain vähäisiä vahinkoja. Täkäläisten näkemys asiasta: Lukasenka hyötyy räjähdyksestä, koska voi syyttää oppositiota terroristiteosta. Sattui sopivasti ennen vaalikamppailun alkua. Käsigranaatti oli niin hyvin asetettu, että siitä päätellen asialla on ollut tekijämies, turvallisuuspalvelun miehiä, arvelevat täkäläiset.


Putin oli eilen Minskissä muuraamassa Moskovan uuden suurlähetystön peruskiven. Lehtikuvassa Lukasenka ja Putin seisovat vierekkäin ja hymyilevät otsikossa lukee kissankorkuisin kirjaimin: ”Yhdessä.”


27.6.06 Valko-Venäjällä ei ole mikään muuttunut viidessä vuodessa. Tämän päivän lehdessä ( HS) kerrotaan että turvallisuusjoukot pysäyttivät Minskissä opposition Tšernobyl-muistomielenosoituksen. Opposition mukaan ihmisiä on siirretty takaisin saastuneille alueille. Ehkä ”sotamies Švejk” olikin hallituksen tiedottajamannekiini Zoonalla.

Tiedotuksia:


Käykääpä Hotasella katsomassa, kuka hyötyy lintuinfluenssahysteriasta.

Kirja-addikti Anun hienoja kuvia Barcelonan, Tukholman. Amsterdamin, Turun ja Helsingin graffiteista voi käydä katsomassa täällä.

Tuolla Erittäin koukuttavaa - merkinnän kommenteissa oli vähän keskustelua aleatorisesta romaanista ja siitä onko kollaasiromaania tehty Suomessa sitten 60-luvun. Yksi aleatorinen kollaasiromaani on tehty. Se on Leevi Lehdon Päivä. Sen voi ladata pdf-muodossa täältä.. Minä olen tilannut sen kirjastosta, kun en jaksa lukea ruudulta pitkiä juttuja.


keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2006

Missä olin kun Tshernobylissa räjähti

Päiväkirjan mukaan olin sinä päivänä töissä. Illalla kirjoitin: ”Tänään on ollut lämmin päivä. kuin kesällä. Kärsin. En lämmöstä, vaan tunteista jotka ovat levottomia. Masentunut olo. Johtuuko se käsikirjoituksesta? (Edellisenä päivänä olin jättänyt Talvi Ravennassa – kirjan lopullisen käsikirjoituksen Tammeen. Kirja ilmestyi seuraavana syksynä.)

Suunnittelin seuraavaa romaania: ”Romaanin henkilö kävelee työttömänä pitkin kaupunkia. On kesä, ja on talvi. Se vaeltaa kun ei sillä ole mitään muuta tekemistä, ja käy kirjaston lukusalissa lukemassa lehtiä. Se kävelee Kalliossa, muistelee. Kävelee entisten työpaikkojensa ohi, muistelee. Entisten asuinpaikkojensa ohi, muistelee. Muistot ovat lohduttomia. Kuinka muuten voisi ollakaan. Se kävelee Eteläsatamassa ja ajattelee, että se voisi myydä itsensä, minkä hinnan panisi ettei menisi alle torihintojen. Se on kävelyromaani. Sitä pääteosta nyt. Kun kaikki mitä olen tähän asti kirjoittanut on ollut harjoittelua.” ( Siitä kävelykirjasta tuli romaani Hullun taivaassa, minun ohuin kirjani).

Seuraavana yönä näin kaksi painajaisunta kuolemasta. Ensimmäisessä unessa lapsuudenystäväni vei minut hautausmaalle ja sanoi, että kohta joku kuolee, hautapaikkakin on jo varattu. Toisessa unessa autot ajoivat pahan kolarin Paciuksen kadulla. Ambulanssit ulvoivat. Romuläjästä vedettiin kaksi ruumista, mies ja nainen. Yöllä alkoi hammassärky. Menin hammaslääkäriin seuraavana päivänä.

29.4.86 kirjoitin: ” Tänään on kylmempi päivä kuin eilen, jolloin oli 20 astetta lämmintä, taivaskin mennyt pilveen ja Kiovan lähellä tapahtunut ydinvoimalaonnettomuus, jossa ihmisiä kuollut. Suomessa ilman radioaktiivisuus noussut 5-6-kertaiseksi normaaliin verrattuna. pahempi onnettomuus kuin Harisburgissa, kirjoittavat lehdet. Kukaan ei oikein tiedä mitä on tapahtunut, kun N-liitto on tiedottanut asiasta vain niukkasanaisesti.”

30.4.86. ”Neuvostoliitosta ilmoitetaan, että ydinvoimalaonnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä. Läntiset tiedonvälittäjät kuulevat, että kuolonuhreja on 2000. Ihmiset puhuvat onnettomuudesta bussissa. Alkavat tajuta, että ydinvoima on todella vaarallista. Tällaisia asioita ei uskota ennen kuin tapahtuu iso onnettomuus. Hammasta särkee edelleen.” ( Särky jatkui neljä päivää, kunnes menin päivystävälle hammaslääkärille, joka totesi että hampaan ydin on mennyt kuolioon ja siellä on mätäpesäke. Jouduin antibioottikuurille).

Jatkuu huomenna.

tiistaina, huhtikuuta 25, 2006

Graffiti ja kuvia

Päivitys 17.10.2008

Koska tälle sivulle googlataan jatkuvasti etsimään kuvia graffiteista, niin suosittelen graffitin etsijöille tuoreempia sivujani:

Kriminaalia, jossa on linkkejä Tampreen ja Helsingin graffiteihin sekä tageihin ja tarroihin kuin myös linkit Banksyn kotisivulle sekä 50 kauniiseen graffitiin.

Töhryfest Helsingissä, jossa on linkki Töhryfestin kuviin.

Viron graffiteja

Luxemburgin graffiteja

Petroskoin graffiteja



Edit: Anteeksi haamupäivitys. Pakko korjata kirjoitusvirhe. Yleensä en huomaa omia kirjoitusvirheitäni.

Kuvassa pariisilainen graffiti Joerg Huberin kirjasta Paris Graffiti, joka on minulla pikalainassa. En ole nollatoleranssin kannattaja minkään suhteen asian enkä varsinkaan graffitien suhteen. Muutama ilta sitten Teema-kanavalta tuli Joan Miro-dokumentti, jossa hän puhui mm. graffiteista. Hän sanoi suunnilleen niin, että graffitit kiinnostavat häntä ja ovat olleet inspiraation lähteenä hänelle. Miro on yksi minun mielitaiteilijoistani, koska on surrealisti ( mutta Dalista en pidä kovin paljon). Helsinkiläisiä graffiteja voi käydä katsomassa Katutaso-blogista. Siellä on hienoja kuvia.

Sain digikameran korjaamosta ja tein sen kanssa sunnuntaina kevään ensimmäisen Uutelan lenkin. Näin kolmen tien risteyksessä hylätyn ristin. Olisikohan jäänyt sinne pääsiäisestä lojumaan? Jeesus karannut ristiltä?

Kuvasin Miina Äkkijyrkän peltilehmät. En vielä hallitse digikuvauksen tekniikkaa, kun en ole ehtinyt tutustua opaskirjoihin. Oikeat lehmät eivät olleet laitumella. Tänään Miina sanoi radiossa, että ei ole voinut päästää niitä ulos, kun on ollut niin kylmä kevät. Viime keväänä ne pääsivät laitumelle huhtikuun 16. päivä. Äkkijyrkkä puhui mehevän rikasta kieltä, oli korvalle ilo kuunnella häntä. Radiosta on iloa muutenkin enemmän kuin telkkarista, ainakin Yle ykkösessä on jopa kirjallisuusohjelmia. Telkkaristahan se on kadonnut lähes kokonaan, mitä nyt kerran kuukaudessa tulee Runoraati.

Kun tulin kotiin, kuvasin parvekkkeeltani näkymän Aurinkolahdelle, siellä oli sunnuntaina vielä tummia jäälauttoja. Tänään niitä ei enää näkynyt. Naapuri ennusti että tänä keväänä jäät lähtevät lahdesta 24. päivä. Ennusti päivälleen oikein.

Talon koirat ovat ihan hulluina, kun maa on niin täynnä ihmeen ihania hajuja. Talon kissoista en tiedä, kun niitä ei päästetä ulos. Voi kissan elämän kurjuutta kaupungissa. Nuoret miehetkin ovat hulluina, lähestyvä vappu vaikuttaa mielentilaan. Illan viimeisessä metrossa neljä hilpeää goottipoikaa keskusteli roolipeleistä ja minä kuuntelin korva pitkänä. Yksi goottipojista kysyi pois lähtiessään minulta: ”Anteeksi leidi, tiedättekö mistä voisi ostaa vappuna häpyä?” Minua rupesi naurattamaan kysymyksen muoto contra sisältö. Jotkut nuoret osaavat kohteliaat puhuttelumuodot.


Kirjailijoiden ilkeä huvi

Lainattu Kun kirjoitan –blogista:

”Margaret Attwood kirjoitti kerran, että eräs kirjailijoiden ilkeä huvi on haluttomuus heittäytyä toisten fiktiivisiin maailmoihin, oma riittää.”

Tuohon toteaisin, että kun on kirjoittaa omaa fiktiivistä maailmaa, on hirveän vaikeata mennä toisen maailmaan. Romaanit jäävät kesken, sitä lukee ja lukee ja huomaa että ei ymmärär mitään eikä muista mitään, kun omat jutut pyörivät mielessä. Runoihin pääsee helpommin sisään, runot insipiroivat ja avaavat omaa kieltä/ mieltä.


lauantaina, huhtikuuta 22, 2006

Erittäin koukuttavaa

Jäin koukkuun, kun rupesin lukemaan Janne Nummelan hakukonerunoja, esikoiskokoelman nimi on Lyhyellä matkalla ohuesti jäätyneen meren yli. Se on ensimmäinen lajiaan Suomessa, tietääkseni. Arto Kytöhonka tosin teki tietokoneavusteista runoutta 1980-luvulla, jolloin hakukoneita ei ollut – tai ei ainakaan Googlea, ehkä Yahoo ja Altavista olivat jo silloin. Artolla oli oma runokone, jota minäkin kokeilin, mutta sain vain tietokoneeni sillä umpisolmuun. Myöhemmin olen kokeillut Leevi Lehdon Google-runokonetta ( kts. Kirjailijan päiväkirja: Lause on osuva ja armoton). Ei minun kokeilustani kunnon runoa syntynyt, kun en ole runoilija.

Hyvän hakukonerunon tekijällä täytyy olla metaforan ja runokielen sekä –hahmon tajua. Sitä Nummelalla on. Hän kertoi julkistamistilaisuudessa, että hän kirjoitti aikaisemmin keskeislyriikkaa.

Keskeislyriikassa on minun käsittääkseni runon lähtökohtana oma havainto, aistimus, kokemus, tunne jne. Se on persoonalliskokemuksellisen ( sisäisen tai ulkoisen) maailman sanallistamista. Kun taas hakukonerunouden lähtökohtana on idea ja aineistona netin hakutulokset, jotka tavalla tai toisella liittyvät ideaan. Hakutulokset tuottavat kieli- ja sanaromua, jolla ei ole sellaisenaan ole käyttöä, mutta taitava tekijä takoo siitä romusta taideteoksen. Ja runoilija saa esiin runon.

Metrossa luin Nummelan runoja niin kuin runoja yleensä luetaan. Mieleen tuli nuori Kari Aronpuro ja hänen esikoiskokoelmansa Peltiset enkelit. Ja hänen romaaninsa Aperitif – avoin kaupunki. Hän käytti kollaasitekniikkaa. 60-luvun alkupuolella. Oli muitakin siihen aikaan, sitten tuli pitkä tauko. Hakukonerunot ovat tavallaan jatkumoa, koska nekin perustuvat kollaasitekniikkaan. Nummelan kokoelma on niin runsas, että minulle tulee runsauden pula, kun yritän miettiä minkä runon valitsen näytteeksi hakukonerunosta ja kollaasitekniikasta. Pako turvautua satunnaisvalintaan. Tulos: runo Negatiivinen synnintunnustus. S e on niin pitkä, että otan näytteeksi vain alun:

en ole tehnyt tai teettänyt iskuja Yhdysvaltoihin

en ole oppinut pahaa tuntemaan

en ole teettänyt asiasta mitään gallupia

en ole vienyt sinulta mitään pois

en ole puhunut sanakaan kestävyydestä

en ole tuottanut hyvää vaikka olisin voinut

Eivät kaikki kokoelman runot ole hakukonerunoja, mukana on myös readymade – runoja ( à la Duchamp) kuten Opi purjehtimaan, joka on Nummelan ( erittäin kiinnostavan) selitysosaston mukaan ” löydetty runo, eli teksti, joka on lainattu jostain käyttöyhteydestä.” Sekä Cut –up –metodilla tuotettuja tekstejä. Cut –up-metodi tarkoittaa sitä, että sanat leikataan ja liimataan uudelleen satunnaisessa järjestyksessä. William Burroughs käytti sitä metodia mm. Alastomassa lounaassa. Hänen taidemaalariystävänsä, jonka nimen olen valitettavasti unohtanut, opetti sen metodin hänelle. Sivumennen sanoen entiseen aikaan taiteilijat ja kirjailijat olivat hedelmällisessä vuorovaikutuksessa keskenään. Alla näyte Nummelan Cut-up –runosta, joka on yllättävän keskeislyyrinen. Runon nimi on Säkeet jotka tahtoisin unohtaa.

[…]

Näin ihmisiä, jotka lähes tulkoon

ajoivat autolla päin puuta

ihmisiä, joista muodostui vyyhti

joka olisi pitänyt ratkoa nuolella

Näin eläviä enkä joutunut tekemisiin

Olin

hakenut liikettä ja sain

Yksi reagoija kiipesi minuun kuin patsaaseen

[…]

Runo on uudelleenkirjoitus Timo Salon Aika ja minä -blogin merkinnästä. Lukija voi käydä siellä tutkimassa Cut-up –runon materiaalia. Nummelan kokoelmassa on erään toisenkin blogin merkinnästä uudelleenkirjoitus, mutta siihen blogiin en linkkaa naisellis-periaatteellista syistä.

Miten minä sitten jäin koukkuun? Metrosta kotiin päästyäni, rupesin lukemaan Nummelan runoja tavalla, jolla runoja ei tavallisesti lueta. Eli etsin runoista avainsanoja ja/tai lauseita, joita hän mahdollisesti on käyttänyt hauissa. Halusin päästä materiaalin lähteille ja nähdä miten hän on materiaalia käyttänyt. Joidenkin runojen hakusanat oli helppo keksiä, joitakin en keksinyt millään. Sitten innostuin tekemään Google-runoja hänen runojensa lauseista. Eräs lause oli peräisin proosarunosta Numeron kirjoittajat:

KUKA MINÄ OLEN? ÄLÄ KYSY MINULTA. YLEENSÄ YKSITYISHENKILÖIDEN KASVOJEN TEHTÄVÄ ON KERTOA OMISTAJASTAAN. MINÄ OLEN HÄMMENTÄVÄ KYSYMYS KERTA KAIKKIAAN. MINÄ OLEN HAUSKA. MINUA ON HAUSKA KATSELLA. MUTTA JOS MINÄ SANON KUKA MINÄ OLEN, EMME ENÄÄ PÄÄSE ALKUA PIDEMMÄLLE. MINÄ OLEN KANI KONKURSSI. TEIDÄN ISÄNNE, HYVÄÄ ILTAA. OLEN 23-VUOTIAS HEVOSALAN YRITTÄJÄ. OLEN HEVOSLEIRIN OHJELMA. VIRKISTÄVÄ ROSKAKIRJA. SUORASTAAN PIRISTÄVÄ SELATA. KORVAN TAKANA ON KORALLIA JA LOMPAKOSSA KOIRANI KUVA. OLISI HELPPO SANOA KUKA MINÄ EN OLE. KOKO NIMENI ON PITKÄ MATKA, MUTTA HUIPULTA ALASLYHYT. SE ON PITKÄ, ELEGANTISTI KAARTUVA JA YLHÄÄLLE SIJOITTUNUT PITKÄ NIVAMAINEN OSUUS, JONNE KOKEMATTOMAN TANSSIJAN EI KANNATA USKALTAUTUA; KOKO NIMENI ON PITKÄ JA SUORALINJAINEN KIILA, JOKA KAPENEE SIROKSI KUONOKSI NIMENI ON PITKÄ, PITKÄ JA KOMEA: OLEN RISTO-MATTI KALEVI KÄRKI.

Hakulauseella Kuka minä olen minun Google-runostani tuli aika tavalla erilainen ( Alla lyhyt versio runosta):

Henkilöllisyystodistuksella voin todistaa, kuka
minä olen
minä olen Maija ja minä
pidän autoista
Minä olen kuin juopunut mies, kuin sankari, jonka viini on voittanut


Minä olisin kertonut kuka
minä olen Hän olisi kertonut kuka
hän on!
Olen GSM-olio rakastelen juuri silmiesi kanssa
Minä olen kadulla näen sinut joka nurkalla
värimainostauluissa kahviloiden kassoilla
Minä suojelen sinua kaikelta

Kuka minä olen
on hämmentävä kysymys
minä olen mies
surujen syömä,
en esiinny Kalevalassa enkä Helkavirsissä.

Minä olen myyty.
Laitoin miehille ruokaa ja olen
aivan täynnä. Söin ohjeiden mukaisesti.
Tietäisinpä, kuka
olen, mitä haluan, missä olen
hyvä, mitkä ovat vahvuuteni
En tiedä, kuka
olen. En tunne itseäni. Elämälläni ei ole tarkoitusta.
Tämä tilanne
masentaa enkä taaskaan pääse purkautumaan
Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen

Ettekö te tiedä, kuka
minä olen.
Minä olen tapaisti.
Olen Korsikasta syntyisin
Rakennan Islaamin taloa
Olen saanut työmarkkinatukea.
Olen nähnyt Helga neidin kylvyssä.
Olen kierittänyt Juuston Rautatieasemalle.
Olen hiihtänyt yli jään Seurasaareen
Olen Lórien.

Kuka minä olen?
Olen Lapinpoika. Kultaseppänä olen
Lapponia Jewelryn listoilla
Tiedän kuka
olen ja olen
sinut peilikuvani kanssa.

Kuka olen?
Kasvot muiden joukossa.
Olen kevyt kuin sudenkorento
finka Pietarin liepeiltä.
Synnyin vuonna 1924.
Me asuimme
Pohjois-Inkerissä.

( selitys: finka tarkoittaa suomalaisnaista, toinen merkitys: puukko)




PS: Runoilijan kuvaa voi käydä katsomassa Karri Kokon Muisti|kirjan Good Stuff –merkinnästä. Kokko kirjoittaa mm.: ”
Hakukoneiden käyttö materiaalin keruussa saa tässä kokoelmassa oikeutuksensa. On oikeastaan nykyrunoilijan velvollisuus tehdä syväsukelluksia tietoverkkojen tekstimassoihin. Lopputulos eli onnistunut runo on ainut joka ratkaisee.”

Kansikuva koottu Google-kuvahausta hakusanoilla: lyhyellä. matkalla, jäätyneen, meren ja yli. En löytänyt kannen tekijän nimeä kirjasta. Olisko runoilija itte?