Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

torstaina, toukokuuta 13, 2010

Helatorstaina Samuel Beckettistä

Näkymä parvekkeelta. Koivu hiirenkorvilla.

Samuel Beckettillä on runo Helatorstai. Suomentanut Caj Westerberg.

ohuen seinän takana
tämä päivänä jolloin poika
tavallaan tuhlaaja
palasi perheensä luo
kuulen liikuttuneen
äänen joka selostaa
jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja

aina liian nuori

samaan aikaan avoimesta ikkunasta
halki ilman mutkattomasti
vaimeana
uskovaisten maininki

hänen verensä ryöpsähti runsaana
lakanoille tuoksuherneille poikaystävän päälle
joka ällöttävillä sormillaan sulki
suurten vihreiden hämmästyneiden silmien luomet

hän kulkee keveästi
haudallani joka on ilmaa.

Runo sisältyy kokoelmaan Miten sanoa: Runoja vuosilta 1930-1988 ( Basam Books 2006). Kokoelman lopussa on suomentajan huomautuksia ja selityksiä. Niistä selviää että hän jonka veri ryöpsähti runsaana lakanoille, oli Beckettin serkku Peggy Sinclair joka kuoli tuberkuloosiin ja johon Beckett oli syvästi ja traagisesti rakastunut, kuten suomentaja huomauttaa.

Näkymä parvekkeelta : Aurinkoa odotellessa
Aurinkolahdessa.

Nuorena miehenä Beckett poti masennusta, kärsi paniikkihäiriöistä eikä pystynyt nukkumaan. Hän meni kuuntelemaan Jungin luentoa Tavistock-klinikalle Lontooseen ja äkkiä hänelle kirkastui, ettei hän ole vielä syntynyt. Se oivallus sai hänet aloittamaan psykoanalyysin Wilfred Bionin, ryhmäterapian pioneerin hoivissa. Hän kävi Bionin luona kolme kertaa viikossa kahden vuoden ajan.

Beckett voitti 27-vuotiaana runokilpalun Pariisissa 98-säkeisellä runolla Whoroscope (Huoroskooppi), joka sisältyy kokoelmaan Miten sanoa. Tarinan mukaan hän sai kuulla kilpailusta samana päivänä jona kilpailutyö piti pättää. Hän ryhtyi kirjoittamaan runoa joka valmistui kello kolmen aikoihin yöllä, ja vei sen kilpailun järjestäneetn kustantamon postilaatikkoon. Palkintona oli 10 puntaa. Hänen uransa alkutaival oli takkuinen. Hän tarjosi esikoisromaaniaan 32:lle kustantajalle ennen kuin se hyväksyttiin. Kului kaksikymmentä vuotta ennen kuin hänestä tuli maailmankuulu näytelmällä En attendant Godot, (Godotia odottaessa), joka esitettiin Suomessa nimellä Huomenna hän tulee. Näin sen Kansallisteatterissa ja se vaikutti minuun kuin ilmestys. Sen jälkeen Shakespeare ja muut olivat minusta turhaa rymistelyä ja huutoa.

Tuntemattoman katutaitellijan näkemys Beckettistä

Synkeässä nuoruudessani Beckett oli mielikirjailijani. Kannoin hänen näytelmiään olkalaukussa ja luin niitä kahviloissa. Ne olivat hyvä suoja epäintellektuaalia seuraa vastaan. Mutta ei aina. Vanhan kuppilassa joku Mitcha töhräsi Happy Daysin etusivulle runonpätkän " Täss kun nyt istutaan/ ja juodaan sahtia/ Ei maassa sitä mahtia/ ken meitä pelastaisi." Beckett meni alitajuntaani tai verenkiertooni ( kts. Penjami Lehdon blogikirjoitus Kirjailija verenkierrossa) niin että hänestä tuli unirakastajani. En muista julkaisinko seuraavan unen kirjassa Nainen unen peilissä, sekin kirja on kadoksissa eikä kirjasto ole tänään auki, että voisin käydä tarkistamassa asian siellä.

KOHTAUKSIA ELÄMÄSTÄ SAMUEL BECKETTIN KANSSA 2.5.82

"Sinä tulit", sanoi Samuel Beckett.

"Niin", sanoin minä.

Alkoi yhteiselämä, joka oli jotenkin omituinen mutta hauska. Beckettin vaimo ilmestyi paikalle ja minun oli lähdettävä. Aloin kerätä tavaroitani hitaasti.

Beckettin vaimo kattoi pöydälle kolme kahvikuppia. Yksi kupeista oli likainen. Hän ei kaatanut kahvia, vaan odotti että minä lähtisin.

"Kyllä sinä voisit minullekin tarjota lähtiäisiksi," sanoin.

Hän kaatoi kuppeihin kahvia.

Menin keittiöön. Siellä oli Beckettin palvelustyttö. Hän kuori porkkanoita. Kysyin paljonko kello on.

"Puoli kahdeksan" sanoi tyttö.

"Aamulla vai illalla?"

"Aamulla", sanoi tyttö.

Tyttö kertoi että yhteen aikaan tässä talossa oli ollut ilta silloin kun toisilla oli aamu. Hän valitti että ei nähnyt koskaan kirkasta aamun aurinkoa. Beckett tuli keittiöön. Hänellä oli likainen burberrytakki ja päässä tumma huopahattu. Hän rupesi laulamaan aariaa: "Sua tyttö mä yhä vain rakastan". Hän lähestyi, minä peräännyin, nojasin oveen joka aukesi ja lennähdin selkä edellä huoneeseen, joka oli .yhdistetty pukeutumishuone ja vessa. Siellä ei ollut ikkunoita. Seinustalla oli laveri.

"Tämä oli merkki", hän sanoi. "Nyt nopeasti."

Hänen peniksensä kasvoi, se ulottui hänen olkapäähänsä asti. Se oli pitkä kuin vappuilmapallo.

"Älä pelleile, ole kunnolla", minä sanoin.

(Unen loppu sensuroitu)


Tätä kirjoittaessa aurinko tuli sumupilvien takaa esiin ja minä lähden puutarhatöihin.



perjantaina, toukokuuta 07, 2010

Tulppaanien hälinä

Tulppaaneja palstalla eilen, jolloin aurinko vielä paistoi.
Minun silmääni niiden terhakka punaisuuus ilahduttaa.

Sylvia Plathilla on runo Tulppaanit kokoelmassa Sanantuoja, suomentanut Marja-Leena Mikkola. Runon minä makaa sairaalassa js katselee tulppaaneja, joita joku on tuonut hänelle. Katkelmia runosta:

Tulppaanit ovat ensinnäkin liian punaisia, ne satuttavat
minua
...
Niiden puna puhuttelee haavaani, se vastaa.
Ne ovat ovelia: ne näyttvät leijailevan, vaikka
ne painavat minua,
ne häiritsevät minua terävillä kielillään ja värillään,
tulisia punaisia lyijypainoja kaulani ympärillä.
...
Ennen niiden tuloa ilma oli rauhallinen,
kulki sisään ja ulos, henkäys henkäykseltä, metelöimättä.
Sitten tulpaaanit täyttivät sen kuin äänekäs hälinä.
...
Tulppaanit olisi pidettävä kaltereiden takana, kuten
vaaralliset pedot
ne avautuvat kuin jonkin suuren afrikkalaisen kissaeläimen
kita,

Plath oli 30-vuotias kirjoittaessaan tämän runon, " kolmekymmentävuotias lastialus", kuten hän sanoo. Seuraavana vuonna hän teki itsemurhan. Ei masentunut ihminen näe tulevaisuuteen. Jos näkisi, itsemurha jäisi tekemättä.

Sanantuojan välistä löysin Hesarin naispuolisen kriitikon ynseän arvioinnin Plathin merkityksestä. Kriitikko kiitti suomentajaa , mutta oli sitä mieltä että Plath "on runoiljana kohtalainen, vähän keskivertoa parempi. Muttei niin hyvä että häntä kannattaisi suomentaa neljässä vuodessa kahdesti." Edellinen suomentaja oli Kirsti Simonsuuri. Loppukaneetissaan kriitikko sanoo, että Sylvia Plath "on valitettavasti myös näyttö siitä miten toivottomasti teoria mikä tahansa, yksioikoistaa sävyt ja latistaa sanottavan." Kriitikko oli lukenut Plathin runoja mediahälyn ja feminismileiman lävitse eikä ollut nähnyt niiden merkitystä.

Minulle Plathin runot ( joita luin englanniksi) merkitsevät kolmenkympin kriisissäni enemmän kuin yhdenkään miespuolisen runoilijan teokset. Niiden kautta sain kosketuksen omiin tunteisiini. Se oli 70-lukua jolloin naisen tavalle hahmottaa maailmaa ja tunteitaan ei paljon arvoa annettu, eikä Hesarin kritiikistä päätellen vielä 80-luvullakaan, jolloin Sanantuojat ilmestyi suomeksi.


perjantaina, huhtikuuta 30, 2010

Vappulokki

Tämän linnun bongasin Vuotalon seinältä, kun olin matkalla kirjastoon. Kuvasin Antti Kolin lintukuvan. Hänellä on näyttely Linnut ja meri Vuotalossa toukokuun 15. päivään asti. Jos satutte liikkumaan Vuosaaressa päin, käykääpä katsomassa. Taustan heijatukset eivät kuulu alkuperäiseen Kolin kuvaan.

Iloista vappua kaikille, jotka sitä viettävät. Minä vietän Työn päivää työn ääressä ja muistelen kaiholla Kiilan 60-luvun vappulounaita. Johtuuko iästä, ettei nykyään ole kivoja vappuja? Taiteilijatalossakaan ei enää ole vappupäivän brunssia, johon kokoontuivat ystävät ja ystävien ystävät.


torstaina, huhtikuuta 29, 2010

keskiviikkona, toukokuuta 27, 2009

Toukokuu, ikuinen


Kävin Lahdessa eilen, siellä tarkeni. Oli kesä ja pääskyset kirskuivat ilmassa. Ei niitä ole täällä rannikolla vielä näkynyt eikä kuulunut. " Kesä tulee tänäkin vuonna," lupasi ilmoitus liikkeen ikkunassa Vesijärvenkadulla. Ehkä kesä tulee Hesaankin jonain päivänä ja tuo pääskyset mukanaan. Satakielet jo laulavat täyttä kurkkua Puotilan viljelypalstan reunalla. Mutta en minä ole niitä kameran silmään löytänyt, vaikka niiden ääni kuuluu aivan likeltä.

Toukokuu, ikuinen on Haavikon runokokoelman nimi. Näin Haavikosta unta muutama yö sitten. Tapasin hänet ruokatunnilla ja ilahduin että vihdoinkin tavataan. Lintsasin töistä Tilastokeskuksesta ja lähdin hänen kanssaan Munkkiniemeen. Näytin hänelle taloa Bio Ritan, (nykyisen Valintatalon) vieressä ja sanoin että siinä talossa hän asui aikoinaan , mutta hän ei muistanut asuneensa siinä talossa.

Sen verran todellisuuden juurta unessa oli, että lapsuudenkotini oli Munkiniemessä samalla kadulla kuin Bio Rita. Haavikko ja Marja-Liisa Vartio asuivat myös samalla kadulla, he kävivät meillä kylässä, mutta ei minua isäni ja äitini vieraat kiinnostaneet. Olin siinä iässä, jolloin kaikki aikuiset olivat tylsiä haudan partaalla hoippuvia muumioita, vaikka olisivat olleet vain kolmekymppisiä. Marja-Liisa Vartio oli Haavikkoa joitakin vuosia vanhempi ja kuoli vain 42-vuotiaana struumamyrkytykseen. Haavikko kirjoitti hänen kuoolemansa jälkeen runon:

Puut, kaikki heidän vihreytensä.
Halusin ojentaa sinulle nurmikon,
kämmenellä,
koska oli kevät.
En ehtinyt.

( PS. Blogger ei suostu toteuttamaan runon grafiikka eli kolmannen ja neljännen rivin rivien sisäänvetoa.)

Töölölainen puu ja hänen vihreytensä

Matkalla Lahteen ja takaisin Hesaan katselin junan ikkunasta puita ja heidän vihreyttään. Vihreän sävyjä on satoja, ei mikään kamera pysty tallentamaan niitä, vain silmä näkee ja taidemaalari saattaa joskus onnistua luomaan ne sävyt paletillaan.

Toukokuun vihreys on niin kirkasta, että se käy silmiin, saa aikaan aivoissa sähköisen, ruumiissa hormonaalisen myrskyn ja aiheuttaa outoja unia. Nuorempana näin paljon hurjempia unia kuin tuo Haavikosta muutama yö sitten näkemäni uni. Kaikki laimenee, niin tunteet kuin unielämäkin iän myötä. Jotain iloa vanhenemisesta sentään on: toukokuu ei ole kuukaisista julmin eikä sen kirkkaus ei enää laukaise päätä halkaisevia migreenikohtauksia.

Japanilainen Yoshida Kenko kirjoittaa Joutilaan mietteissä (suom. Kai Nieminen)
toukokuusta seuraavasti: " On sanottu että ihminen on tunteellisimmillaan ja kaihoisimmillaan neljännessä kuussa Buddhan syntymäpäivän ja Kamo-juhlan tienoilla, kun raikkaat, vehreät nuoret lehdet peittävät puiden latvoja, ja niin se tottakin on."

Buddha syntyi 9.päivä toukokuuta, Kamo-juhlan päivää en tiedä enkä mitä sinä päivänä juhlitaan. Toivottavasti joku blogin lukijoista tietää ja kertoo minulle mikä on Kamo-juhla.

tiistaina, huhtikuuta 15, 2008

Päiväkirja

Otin pyörän esiin, pesin sen, öljysin ketjut ja ajoin palstalle. Tältä siellä näytti:

Raparperit ja nokkoset ovat hyvällä alulla.

Pastalta ajoin kirjastoon, lainasin Thomas Bernhardin Betonin ja tilasin Sofi Oksasen Puhdistuksen. Jonossa on 134 tilaajaa ennen minua. Saisikohan sen jo kolmen kuukauden kuluttua? Kerron sitten, miten nopeasti jono eteni.

Parnasso-blogissa on keskusteltu saako kustantaja siteerata mainoksessa anonyymin blogikommentoijan ylistävää lausuntoa ( katso Lähdekritiikin oppitunti). Sofi kävi ilmoittamassa, että hän ei ole nimimerkki Humanisti. Kari Haakana riemastui ja kirjoitti asiasta otsikolla:
Kansalaisjournalismin kaupallinen läpimurto.

Myös Mitvit sai inspiraation ja kirjoitti: " WSOY on keksinyt ikiliikkujan arvostelulainausongelmien ohittamiseen. Blogien kommenttiosastot! Kyllä, nuo ehtymättömät säkenöivän kritiikin riemusirkukset, joissa anonyymit pseudonyymit jakavat mielipiteitään täydellisen nimettömyyden suomalla vapautuneisuudella ja auktoriteetilla." ( katso Lähdekritiikki, räjähtävät erikoisefektit ja hyvä perse).

En muista että kirjamainosten sitaatit olisivat saaneet aikaisemmin osakseen yhtä suurta huomiota. Parnasso-blogin aloittaman keskustelun innoittamana minäkin menin kirjastoon tilaamaan Oksasen kirjan. Minua se kiinnostaa myös aiheensa puolesta, koska virolaisten ja inkeriläisten historiassa on joitakin yhtymäkohtia, muun muassa puhdistukset.

Alikulkutunneli, jonka kautta ajan palstalle, on saanut uudet somisteet. Saapa nähdä kuinka kauan ne pysyvät seinässä. En kerro missä tunnelissa ne ovat, ettei kaupungin Stop töhryille -ryhmä ryntää paikalle. Kuvasin muitakin graffiteja ja liitin ne albumiin Uusia graffiteja.
Sitten menin pyykille. Mitä kirjoittamiseen tulee olen vähän kuin Betoni -romaanin antisankari Rudolf, joka on jo kymmenen vuotta kirjoittanut Mendelssohn Bartholdystä, eikä hänellä ole vielä edes ensimmäistä lausetta mielessään.

sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007

Palstalla tapahtuu


Raparperin alut eilen

Raparperin alut tänään

Valokuvatorstain viikon haaste on kasvu. Linkkilistakin kasvaa. Olen liittänyt sinne seuraavat kirjalliset blogit:

Yrttimaan aikakirja - J.Pekka Mäkelän blogi

Antiaikalainen - Tommi Melenderin mietteitä, havaintoja ym. kirjallisuudesta.

kellari - Hannu Helinin "just Work in Progress' clone

jäljen ääni - kun kirja paljastaa lukijansa

Sallan lukupäiväkirja - Salla Brunoun blogi

PS. Linkkilistan Clipmarksiin lisätty Kurt Vonnegutin 8 ohjetta kirjoittajalle.

Sinistä kasvua



sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007

Virpojat

Tällaista porukkaa kävi tänään virpomassa. Näyttää siltä että halloween ja pääsiäinen ovat menneet sekaisin. Ongelma: eivät pojat voi noidiksi pukeutua, mutta karkkia heidänkin tekee mieli. Kuvan kolme poikaa ratkaisivat ongelman omalla tavallaan.

maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Ilmastonmuutos Helsingissä

Koska viimeksi Helsingissä on voinut istua katukahvilassa maaliskuun lopulla? Minä en muista.


Ystävä otti valokuvan Uudenmaankadulta Bar 9:n edestä, jossa oli kaksi pöytää, molemmat täynnä. Baarin tuulikaapissa oli kokoonpantavia pöytiä ja tuoleja. Käytiin kysymässä että saadaanko yksi pöytä tuonne ulos, mutta ynseä baarityttö (muistutti neukkuasiakaspalvelijaa), sanoi ettei käy. Oltiin selvästi ei-toivottuja asiakkaita - kaksi ikävästi keskivanhaa naista.


Jatkettiin matkaa kuvan taustalla näkyvään punatiilirakennukseen, entiseen Helsingin Sanomien ilmoituskonttoriin, jossa on nykyään Alkon viinimyymälä. Siellä oli ystävällinen asiakaspalvelija , ja miljöö jollaista ei varmasti ole missään muussa Alkossa. Siellä kannattaa käydä sekä miljöön, viinien että palvelun takia.


Seuraava kohde oli Akateeminen kirjakauppa. Piti mennä katsomaan kevään kotimaisia uutuuskirjoja, mutta ei siellä päässyt kirjapöytiä lähellekään, kun alakerta oli täynnä yleisöä kuuntelemassa José Saramagoa. Mentiin Suomalaiseen kirjakauppaan, Siellä oli niin sekava järjestys, ettei tämän kevään kotimaisia uutuuskirjoja löytynyt. Niitä varten ei ollut omaa pöytäänsä. Minusta se on vakava puute, sillä kaikki asiakkaat eivät ole kiinnostuneita hittikirjoista, jotka olivat näyttävästi esillä.

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007

Mitä näin ja tein tänään

Kävin kävelemässä Uutelassa. Joku tarkkaili minua ison kiven takaa. Jatkoin matkaa. Joku katseli minua vajan katolta.
Kevät saa näkemään olentoja. Kaikkea muutakin se teettää. Mutta eipä anneta kevätauringon pettää. Vappuun on vähän päälle kuukausi aikaa, ja silloin tavallisesti sataa räntää.

Kun vaalit ovat nyt ohi niin julkistan millaisen tuloksen sain siltä ainoalta vaalikoneelta, jota olen käyttänyt - ja sitäkin vasta tänään Uutelasta palattuani. Tulos oli seuraavanlainen:

Sinua lähinnä (100% samaa mieltä) oleva ehdokas on

SUURI CTHULHU








Sinun mielipiteitäsi lähellä olivat myös seuraavat ehdokkaat:

  1. Vesinokkaeläin (95%)
  2. Paavo Väyrynen (93%)
  3. Kongon mandrilli (91%)

Naapurisi mielipiteitä lähinnä oleva ehdokas on:

Oiva-merkkinen polkupyörä

Naapurisi vaimon mielipiteitä lähinnä oleva ehdokas on:

Erasmus Rotterdamilainen

via Lehti via Pipo löysällä

Ehdokkaani ei menestynyt vaaleissa. En muista milloin viimeksi ehdokkaani olisi päässyt eduskuntaan. Tärkeintähän ei ole voitto, vaan jalo kilpa. Mutta muistan millaista oli 90-luvun alkupuolella, kun sinivihreä hallitus ( niin paljon kuin pidänkin sinisestä ja vihreästä väristä) isännöi maassa.