Näytetään tekstit, joissa on tunniste identiteetti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste identiteetti. Näytä kaikki tekstit

torstaina, kesäkuuta 04, 2020

Identiteettipolitiikka ja sielun kolme osaa



Tänä aamuna (4.6.) havahduin puoliunesta, kun joku puhui radiossa identiteetistä. Hän väitti että identiteetti on  mielikuvitusta.    Miten niin mielikuvitusta? ihmettelin. Olin   äskettäin  lainannut  Francis Fukuyaman teoksen Identiteetti: Avostuksen vaatimus ja kaunan politiikka (suom. Antti Immonen. Docendo 2020). Fukuyama on demokratian, markkinatalouden ja kansainvälisen politiikan tutkija Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa.  Hän sanoo puhuvansa tässä kirjassa identiteetistä siinä mielessä, koska se on niin tärkeä tekijä  aikamme politiikassa.  ”Modernista identiteetintajusta kehkeytyy nopeasti identiteettipolitiikkaa, jossa ihmiset vaativat arvonsa julkista tunnustusta,” hän kirjoittaa. Niinpä, kun ihmiset heräävät vaatimaan arvonsa tasavertaista tunnustamista, se laukaisee vallankumouksia. 

Fukuyama kertoo  pienestä tapahtumasta, joka  laukaisi  liikkeelle   arabikevään. ”Vuoden 2010 joulukuun 17. päivänä poliisi takavarikoi tunisialaisen katukauppiaan Mohamed Bouazizin kasvikärryistä tuotteet, koska hänellä ei ollut myyntilupaa. Naispuolinen poliisi läimäytti häntä, takavarikoi hänen elektronisen vaakansa ja sylkäisi häntä kasvoihin. Bouazizi kävi pormestarin toimistolla tehdäkseen valituksen ja hakeakseen vaakansa takaisin, mutta  häntä  ei suostuttu ottamaan vastaan. Niinpä  Bouazizi valeli  itsensä  bensiinillä ja sytytti itsensä palamaan  huutaen: Kuinka te odotatte minun hankkivan elantoni.” 

Uutinen tapahtumassa ja sen aiheuttamat mellakat ja mielenosoitukset levisivät nopeasti koko arabimaailmaan. Väki voimaantui vaatimaan arvostusta ja oikeudenmukaisuutta.   Tällä hetkellä näyttää siltä, että Yhdysvalloissa on tapahtumassa jotain samantapaista,  kun  mellakat ja mielenosoitukset ovat  levinneet  Minneapolisista ympäri  Yhdysvaltoja.  Mellakat alkoivat, kun George Floyd, musta mies, kuoli tukehtumalla toukokuun 25.päivä toukokuuta. Valkoinen  poliisikonstaapeli  tappoi  hänet painamalla   polvellaan  hänen    kaulaansa katuun yhdeksän minuutin ajan.


   George Floydin tapaus oli  saanut   minut lukemaan Fukuyaman  kirja. Hän määrittelee, että modernissa identiteettikäsityksessä yhdentyy  kolme erilaista ilmiötä:
1.  Thymos ( kreikkalainen nimitys  sielunosalle, jonka  Platon määrittelee sen Valtiossa.  Sitä on vaikea kääntää, englantilaiset ovat kääntäneet  sen  sanalla ”spirit”, suomalaiset  sanalla ”kiihkeys”). Se n ihmisen universaali persoonallisuuspiirre, jonka tavoitteena on tunnustetuksi tuleminen.
2. Sisäisen ja ulkoisen minuuden välinen ero. Sekä sisäisen minuuden moraalisen arvon nostaminen ulkoista yhteiskuntaa korkeammalle.

          3.  Kehittyvä käsitys arvostuksesta, jossa tunnustetuksi ei tule  vain                    ahdasrajainen joukko ihmisiä vaan  kaikki ihmsiet.
             
Lainasin  Fukyaman  Identiteetin, koska  identiteettikysymykset ovat kiinnostaneet minua lapsesta pitäen  Ensimmäisen kerran  törmäsin konkreettisesti kysymykseen ”kuka minä olen” alle  kouluikäisenä, kun meidän perhe  muutti  uuteen taloon.  Pihalla samanikäiset tytöt haukkuivat ryssäksi ja ajoivat nokkoset kädessä pihalta pois. Itkuhan siitä  tuli.  Kotona isä selvitti, että en ole ryssä vaan  inkeriläinen,  ja että inkeriläiset ovat suomalaisia.

 Identiteettikriisejä on  sen jälkeen  ollut  useita  kuten kaikilla ihmisillä eri elämänvaiheissa. Viimeisin kriisi tuli koronapanepidemian alussa, kun valtioneuvosto ”velvoitti karanteenin  kaltaisiin olosuhteisiin”  so. pysymään kotona, koska  olen ikäni vuoksi  ”hauras vanhus. ” Mutta en  tunne itseäni  sellaiseksi. Se on ulkopäin  annettu  identiteetti. En ole vielä sujut sen kanssa.

Fukyaman Identiteetti on sellainen kirja, jota olisin mielelläni lukenut kynä kädessä ja alleviivaillut sivuilta kohtia, jotka kiinnostivat minua  erityisen paljon, kuten Platonin  ” sielunosat”.  Ruumiinosista kyllä puhutaan nykyään, niitä on useita.  Mutta sielunosia  on vähemmän –  Freudillakin vain kolme:  id, ego ja superego.

 Platonin Valtiossa Sokrates keskustelee sielunosista   Adeimantoksen kanssa.  Sokrates sanoo, että ”sielun himoitseva osa kaipaa esimerkiksi ruokaa ja vettä. Mutta ajoittain janoinenkin mies on juomatta, koska hän tietää että vesi on saastunutta ja että siitä voi sairastua .”

 Sokrates kysyy: ”Mitä tästä nyt pitäisi päätellä? Varmaankin, että tällaisen ihmisen sielussa on sen puolen lisäksi, joka käskee juomaan, myös sellainen  puoli joka, joka estää juomasta – toinen ja vahvempi puoli kuin käskevä puoli?”

Keskusteltuaan  Adeimantoksen   kanssa    Sokrates  tulee  siihen  tulokseen, että sielussa toinen  erillinen osa on laskelmoiva osa, joka voi toimia sielun irrationaalisen, haluavan osan tarkoitusperien vastaisesti.  Mutta jos  ihminen alistuu  halun valtaan kuuntelematta  järjen ääntä, niin  sielun kolmas osa puuttuu asiaan ja herättää ihmisessä kiukkua ja  itseinhoa.  Sokrates nimittää tätä sielun kolmatta, henkistynyttä  osaa  ”thymokseksi”,  jota  Fukuyama ei  edes yritä kääntää.  Hän  sanoo, että  ” yli kaksituhatta vuotta ennen nykyisen taloustieteen syntyä Sokrates ja  Adeimantos ymmärsivät jotakin, mitä sen  piirissä ei ole tajuttu. Halu ja järki ovat ihmisen psyyken (sielun) osatekijöitä, mutta kolmas osa thymos toimii täysin riippumatta noista kahdesta. Thymos on arvoarvostelmien tyyssija. […] Saadessaan osakseen myönteisen arvostelman ihmiset tuntevat ylpeyttä, ja ellei heille sitä suoda, he tuntevat joko kiukkua (koska uskovat olevansa aliarvostettuja) tai häpeää (koska he tajuavat, etteivät ole yltäneet muiden ihmisten normien tasalle).

Fukuyaman  Identiteetin  keskeinen termi on  thymos. Hän  on sitä mieltä, että nykyinen identiteettipolitiikka paikantuu  juuri tähän sielun kolmanteen osaan eli thymokseen. ”Poliittiset toimijat vääntävät kättä taloudellisista ongelmista […] Mutta itse asiassa  suuri osa poliittisesta elämästä liittyy vain heikosti taloudellisiin resursseihin.”





   


          

lauantaina, lokakuuta 29, 2011

Identiteetti

Syysilta Kalliossa.

Tiedoksi uusille lukijoille:  Tämä on  Bloggerin  dynaaminen näkymä "Magazine." Klikkaamalla otsikkoa tai kuvaa  saat näkyviin koko kirjoituksen.   Yläpalkista voit valita  millaisessa näkymässä haluat   katsella blogiani. Jos pidät enemmän  perinteellisestä näkymästä, liitä  osoitepalkin url-osoitteen perään seuraava  koodi: /?v=0  (Viimeinen merkki on nolla; liitä ilman  välilyöntejä). 

Bloggerin  dynaaminen näkymä on  ollut käytössä vajaan kuukauden.  Sitä  kehitetään  kaiken  aikaa.   Minä kaipaan  Magazine- näkymän "Lue lisää" -  painiketta, joka  avaa koko kirjoituksen.    Lukuisat bloggaajat toivovat  sivupalkkien  gadgetteja (blogrollia jne.)  takaisin.  Kehitystyö jatkuu,  kaikki  tuleee ajallaan.  Ja nyt  otsikon lupaamaan asiaan.

Kuvassa inkeriläiset isovanhempani Toksovan Konkkalan kylässä  ennen kuin heidät  karkoitettiin  kulakkeina Siperiaan. Isoisäni oli valistunut talonpoika ja  vapaa-ajattelija,  kannatti sosialismia, mutta ei kommunismia eikä kollektivisointia.  Hän  toimitti   elintarvikkeita  pietarilaisille.   Pietarilaiset   haukkuivat  inkerinsuomalaisia tšuhniksi.   Se tarkoitti hiljaista pierua, isäni mukaan.  Tiedä häntä.  Joka tapauksessa pietarilaiset olivat hätää kärsimässä, kun  tšuhnat eivät vallankumouksen jälkeen enää   tuoneet toreille   maitoa,  voita, kananmunia ja   muita elintarvikkeita. 

Inkerin  kulttuuriseuran järjestämän   taideillan jälkeen  mietin jälleen  kerran  inkerinsuomalaista identiteettiä.  Inkeriläiset ovat hiljaisia ja sulkeutuneita, he  pitävät  matalaa profiilia ja  peittävät taustansa. Häpeävät jopa! Eivät  edes taiteilijat  tuo itseään suuremmin  esille,  ovat   vaatimattomia, toisin kuin  karjalaiset,  jotka  osaavat  ottavat tilan itselleen, kun  inkeriläiset hipsivät pitkin seinän vieriä.  Isäni  ei    tosin  noihin vaatimattomiin kuulunut.

Identiteetin  muodostumiseen  on varmaankin vaikuttanut    lutherinusko, joka  suosi vaatimattomuutta ja herran pelkoa, sekä   vanhoilliset kyläyhteisöt. Niissä oli  paha joutua   silmätikuksi.  Niinpä  inkerinsuomalaisista kehittyi  nöyrää ja vaiteliasta kansaa,  joka  ei tunteitaan paljastanut  niin kuin venäläiset, jotka nauravat ja itkevät holtittomasti.  Sopimatonta käytöstähän sellainen olisi  ollut.  

Aika ja paikka   ovat   muokanneet inkerinsuomalaisten   identiteettiä.    He  ovat  eläneet venäläisen  valtaväestön   keskuudessa  tyhminä ja  halveksittuina  tšuhnina.   Stalinin aikana heitä vainottiin.  He eivät uskaltaneet  käyttää äidinkieltään julkisilla paikoilla, etteivät olisi joutuneet epäilyksenalaisiksi. 

Minun identiteettini ei voi olla   inkerinsuomalainen, koska en ole syntynyt ja kasvanut   Inkerinmaalla, vaan Helsingin Munkkiniemessä.  Kipupiste  identiteetti kuitenkin oli  lapsena, kun naapurintytöt haukkuivat minua  ryssäksi.

 Lisää  inkerinsuomalaisesta identiteetistä Kirjailijan päiväkirjassa.