Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yayoi Kusaman näyttely HAMissa. Lentävä feministi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yayoi Kusaman näyttely HAMissa. Lentävä feministi. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, lokakuuta 18, 2016

Isoäidin lifestyle –blogi 2


Kävin viime perjantaina Yaoyi Kusaman näyttelyssä HAM:ssa (= Helsingin kaupungin taidemuseossa) Kuvassa Kusaman installaatio peileistä ja täplikkäistä pehmopeniksistä  - sellaisilta ne minusta näyttivät.   Seison kuvan oikeassa laidassa kuvaamassa poikaani ja hänen tyttöystäväänsä.

Kusaman mukaan hänen teostensa penikset ovat syntyneet   peloista seksiä  sekä miehiä kohtaan (kts. Pia Parkkisen  kirjoitus: Japanilainen pilkuttaa kuolemaansa asti - pakkomielteet ja hallusinaatiot tekivät Kusamasta  mestarin.)  Hänellä oli  traumaattinen lapsuus.  Isä oli naistenmies.  Mustasukkainen äiti pani tyttärensä vakoilemaan isän  harha-askeleita, ja    kohteli  muutenkin pikku-Yaoyita  huonosti.


Kusama lähti vuonna  1953 Yhdysvaltoihin ja jäi sinne viideksitoista vuodeksi. Hänestä tuli siellä pop-taiteen, minimalismin ja  feministisen taiteen edelläkävijä  sekä avantgardistisen  taideliikkeen kärkihahmoja  (vaikutti mm. Andy Warholin ja  Claes Oldenburgin taiteeseen).  Vuonna 1973 hän palasi takaisin  Japaniin,  jossa  sai niin penseän vastaanoton.


Omakuva  ”Minä joka tein itsemurhan” vuodelta 1977, jolloin   hän  hakeutui  Seiwan mielisairaalan. Hän valitsi sen vapaasta tahdostaan vakituiseksi residenssikseen. Hän asuu siellä edelleen. Samana vuonna kuin ”itsemurhataulu” häneltä ilmestyi runokokoelma, seuraavana vuonna esikoisromaani. Hän on kirjoittanut tähän mennessä yhdeksän romaania ja omaelämäkerran.  Sairaalassa hän alkoi maalata akryyliväreillä isokokoisia ja värikkäitä tauluja, joissa hän purki lapsuuden traumojaan ( kaksi kuvaa alla).


Kusama on sanonut, että ilman taidetta hän olisi tappanut itsensä aikoja sitten. Hän on nyt 87-vuotias ja maalaa yhä.  Ei hän  ”täyshullu” ole, koska on pystynyt tekemään yhteistyötä tällä vuosikymmenellä suunnittelija Marc Jacobsin ja  Louis Vuitton-firman kanssa ( mm. näyteikkunoita ja sekä muoti- ja asustekokoelma).



 Kurpitsat ovat Kusaman tunnetuin teema. Hän maalasi ja piirsi niitä jo 1940-luvulla ja palasi teemaan kahdeksankymmentäluvulla.  Hän on kertonut ensikohtaamisestaan lapsena kurpitsan kanssa seuraavaa: ”Se alkoi heti puhua minulle eloisasti. Se oli yhä kasteesta märkä, sanomattoman houkutteleva ja aristeli kosketusta… Viehättävä ja hurmaava muoto lumosi minut. Eniten  minua viehätti kurpitsoiden aulis vaatimattomuus.”  Ei hänen lapsuutensa  voinut olla täysin onneton, koska luonto puhui  hänelle.

Näyttelyn jälkeen

Kusaman peili-installaatiot ja  maalaukset olivat niin vaikuttavia, että  päätäni huimasi, kun astuin  museosta kadulle. Seuraavana  päivänä  ostin   Stockan  Hulluilta päiviltä   vihreätäpläisen Marimekko-tunikan.   Sen täplät  näkyvät himmeästi  kuvassa,  jonka otin  tänään kotiparvekkeella.  Selfiet eivät vielä ota  minulta oikein onnistuakseen.  Täytyy opetella hymyilemään itselleen. 



Kuvaamisen jälkeen rupesin lukemaan Pia Ingströmin Lentävää  feministiä. Se kertoo seitsemänkymmentäluvun suomenruotsalaisista feministeistä. Vahinko, että en kohdannut heitä silloin, tuli mieleeni.  Olin kirjoittanut sen vuosikymmenen alussa  feministisen esikoisromaanin ( Irti, WSOY 1970). Se ei saanut tuulta siipiensä alle, koska  kun suomenkielisellä puolella ei aika ollut vielä kypsä feminismille.  Se aika tuli vasta kahdeksankymmentä luvulla.