Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalevala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalevala. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, helmikuuta 28, 2016

Kalevalanpäivänä

Satunnaismenetelmällä ( sormi tökätään  sivujen väliin)  Kalevalasta avautui  kohta., jossa  Antero Vipunen    karkottaa   manaussanoilla vatsakipua pois:
   
Lähe nyt, kumma  kulkemahan,
Maan paha pakenemahan
Ei täällä sinun sijoa,
Siankana tarpehella,
Muunne muuttaos  majasi,
Etemmä elosijasi
Isäntäsi istumille
Emäntäsi astumille!

Vipunen oli nielaissut Väinämöisen, joka oli  tullut hakemaan häneltä veneentekosanat .  Seurauksena oli kauheat  vatsavaivat.  Väinämöinen ei suostu lähtemään vatsasta  ennen kuin on saanut sanat. Hän  virkkoi:

”Hyvä tääll’ on ollakseni,
Armas  aikaellakseni:
Maksat leiväksi  pätevi,
Marut maksan särpimeksi,
Keuhkot käypi keitokseksi,

Rasvat ruoiksi hyviksi.


Heikki W.  Virolainen.  Ristiinaulittu Väinämöinen, 1968.  Kuva   Keravan taidemuseon näyttelystä Näkijöitten sukua. Lisää  kuvia: http://anita-konkka.blogspot.fi/2016/02/taidetta-ja-nostalgiaa.html


Inkeriläinen parantaja

 Inkeriläiset olivat tunnettuja siitä, että osasivat näitä taudinkarkotusloitsuja.  Vielä 1980-luvun alussa, kun kävin setäni Eeron kanssa Toksovassa, siellä eli inkeriläisnainen joka  paransi ihottumia loitsimalla.  Hän ”puhui” loitsuja   vesipulloon, jonka   ihottumapotilas   oli tuonut mukanaan.

 Potilas siveli kotona ”puhuttua” vettä iholle, ja kas ihottuma katosi jonkin ajan kuluttua!  Näin kerrottiin. Minä olisin kovin mielelläni tavannut tuon parantajanaisen ja ostanut häneltä pullon loitsittua vettä kotiin tuliaisiksi, koska minulla oli taipumusta ihottumaan, joka uusi noin kymmenen vuoden välein.  Olisin kokeillut tehoaako ”puhuttu” vesi paremmin kuin  ihotautilääkärin  määräämät  salvat. 

tiistaina, helmikuuta 28, 2012

Kalevalan ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä.


Mies joka kirjoitti  Kalevalan. Kuvasin hänet viime keväänä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa.



Huomenna  on karkauspäivä.  Kun lähtee  miehiä kosimaan, kannattaa  nostattaa sitä ennen lempeä  suomalaisella loitsulla.  Kun  sen   voimalla  hampaistensa  välistä  lausuu, niin  varmasti   tehoaa ja mies käy pyydykseen. 



LEMMENNOSTATUS

(Muinaisloitsu)

Ken teki tämän tekosen,
Kuka kummasen kuvasi,
Jott´ ei meiän neitokaista,
Tätä kaunista tytärtä,
Ole naitu naintavuonna,
Otettu otantavuonna,
Kirkivuonna kihlattuna,
Viety viimeisnä kesänä;

Kuka täss’ on hiien kutta,
Ken se lemmon riivoama,
Joka painoi neien lemmen,
Neien kunnian kukisti,
Maan alle makoamahan,
Lehtohon lepeämähän;

Oisko porton potkinnoissa,
Naisten naarojen sanoissa,
Miehen nuoren, vaiko vanhan,

Kun ei mielly nuoret miehet,
Eikä sulhaset suvaitse?
Kosjot ei käy kuulemassa.

Minä nostan neien lemmen,
Neien kunnian kohotan,
Maan alta makoamasta,
Lehosta lepeämästä

Nostan lemmen liehumahan,
Kunnian kukostamahan,
Päälle muien kunniasta,
Muien lempien ylitse;

Panen kihlat kiitämähän,
Hopeat heläjämähän,
Viiton tien, avajan portin,
Lasken sulhaset sisähän.

Ei sitten sinä ikänä,
Jospa ei tänä kesänä,
Yljät yltyne sinuhun,
Miehet nuoret mielistyne.

A nyt sie neiti nuori,
Urosta valitsemahan,
Pohattoa pyytämähän,
Rikasta rakastamahan,
Yhytysten öissä olla,
Päiten päivissä elellä.

Nyt on lemmen liikeaika,
Kunnian kukostusaika.

Neisy Maaria Emonen,
Rakas äiti armollinen.

Tuopas vettä tullessasi,
Pyhän virran pyörtehestä,
Joesta Jumalan virran,

Jolla peset piikaseni
Puhistelet pulmuseni,
Päästät piian pintehistä,
A miut koprista kovista.

Päästä Luoja, päästä Luonto,
Päästä päällinen Jumala.

Kuin on kuun kehästä päästit,
Päivän päästit kalliosta,
A niin sie miutki päästä,
Kuvillani kulkemahan,
Lihoillani liikkumahan,
Raajoillani raatamahan.

Emoseni, eukko vanha,
Kave kaunis, Vaimo viisas,
Sano sie miulle, miksi ei minnuu naia?

Kaksin kaikki kaunihimpi,
Kaksin puut, kaksin petäjät,
Kaksin ilman lintusetki,
Miks en mie katala kaksin;

Kun ei noua nuoret miehet,
Eikä sulhaset suvaitse!

Nouse lempi lekkumahan,
Kekäleinä keikkumahan,
Nouse ilman noitumatta,
A kiihy kiroamatta,
Kuut on nousnut, päivä nousnut,
Sinä vielä nousematta.

Nouse siis sinäki kohta,
A poista sie pilvi miun päältä.
Pane päivä paistamahan,
Luojan kuu kumottamahan,
Tuovvos miehet tuonnempata,
Etsiös eteämpätä.

Kiren ukko, Kiren akka,
Nosta kirki kiimasuosta,
Kirki kiimavaaran päästä,
Kiihko kiimakankahalta
Lepiköstä lehmän kiihko,
Viiasta härän häkärä,
Tallista orihin kiihko,
Tamman kiihko tanhuasta,
Kissan kiihko kiukoalta,
Kasin pienen karsinasta,
Koiran kiihko kolpitsalta,
Penikkaisen penkin alta,

Suen kiihko kiivahampi,
Karhun kiihko karkeampi,
Ketun kiihko kerkeämpi,
Kiihko kiitävän jäniksen,
Senki mustan korpin kiihko,
Kiihko harmahan havukan,
Tätä neittä naittamahan,
Kaunista katsottamahan!

Nosta mieli meltehille,
Halu hattupurjehille,
Ota hiili hiilloksesta,
Kivi kuuma kiukoasta,
Sytytä syän tulehen,

Vatsa ilmi valkeahan,
Perävieret vieremähän,
Lantehet lakattamahan,
Selkäsuonet soutamahan,
Varpahat vapajamahan,
Kynnet kyttelehtemähän,
Käet tänne käpyämähän,
Ett’ei saisi öissä maata,
Päivissä iki levätä,
Näkemättä neitosemme,
Tämän tytön tuntematta!

Mieli käännä
Mesin käännä miehen mieli,
Hau’o mieli mielettömän,
Armahani armottoman!

Tuli kuin turkkanen palavi,
Valkeainen valvattavi,
Niin on syän syttyköhön,
Palakohon miehen mieli,
Jott’ ei saisi yöllä unta,
Eikä päivällä lepoa!



Kopioin  loitsun Anneli Heliön  Facebook-statuksesta, luvan kanssa.




Kalevalanpäivän lumimyräkkä  ikkunan takana.

sunnuntaina, helmikuuta 28, 2010

Suomalaisen kulttuurin portaalihahmo

Vaka vanha Väinämöinen Vanhan ylioppilastalon portaalissa.
Pään päällä istuu kyyhkyseksi itsensä loihtinut Louhi.

Tänään on kulunut 175. vuotta Kalevalan ilmestymisestä. Sen kunniaksi Väinämöisen viimeiset sanat:
Vaan kuitenki, kaikitenkin,
Laun hiihin laulajoille,
Laun hiihin, latvan taitoin,
Oksat karsin, tien osoitin;
Siitäpä nyt tie menevi,
Ura uusi urkenevi
Laajemmille laulajoille,
Runsahammille runoille
Nuorisossa nousevassa,
Kansassa kasuavassa.

PS. Linkki joka ei liity Kalevalaan. Lisäsin sen tuonne sivupalkin Jaettuihin otsikoihin. Jaan Kaplinski kirjoittaa blogissaan suomeksi virolaisen näkemyksen Sofi Oksasen Puhdistuksesta.

lauantaina, helmikuuta 28, 2009

Kalevalan kyyhkynen

Ilmarinen Vanhan ylioppilastalon portaalissa Helsingissä

Mitä lintu tänne lennit
tulit kyyhky kynnykselle?


kysyy Ilmarinen Louhelta, joka muutti itsensä kyyhkyseksi ja lensi kertomaan Ilmariselle, että on päästänyt auringon ja kuun kiven sisästä:

Tuota lienen kynnyksellä
sanomata saattamassa
jopa kuu kivestä nousi
päivä pääsi kalliosta.

Kyyhkynen on rauhan ja rakkauden symboli, kreikkalaisessa mytologiassa rakkaudenjumalattaren Afroditen lintu. En ole löytänyt Suomen kansan vanhoista runoista vastaavaa tarinaa. Niissä Louhea kuvataan hiiden portoksi hyvin negatiiviseen sävyyn. Lieneekö Louhen muodonmuutos Pohjolan pahasta eukosta rakkauden linnuksi Lönnrotin keksintöä?

Kansanrunouden naiskuvasta lisää täällä.





sunnuntaina, elokuuta 19, 2007

Tungosta laivalla


Eilisiltana kävin kustannusliike Avaimen järjestämissä julkkaribileissä, jotka pidettiin ravintolalaiva Väiskissä. Tunnelma oli tiivis. Ensikauhistuksen jälkeen ( apua, en tunne täältä ketään!) väenpaljoudesta alkoi hahmottua tuttuja kasvoja, ainakin Lukukeskuksen Riitta Vaismaa, joka seisoo kuvassa taustalla punapaitaisen miehen vieressä. Heti tuntui paljon turvallisemmalta, kun löytyi tuttu. Ja olihan siellä Jani Saxell, hänen vaimonsa Susanna ja äitinsä, johon olin tutustunut Janin ja Susannan häissä. Ne pidettiin joku vuosi sitten samaisella Väiski-laivalla. Jani kutsui minut julkkaribileisiin. Hänen kertomuskokoelmansa Huomispäivän vartijat oli yksi neljästä kirjasta, joiden julkituloa laivalla juhlittiin. Ostin kirjan ja pyysin siihen nimmarin. Otan sen matkalukemiseksi mukaani, kun lähden ensi keskiviikkona koiravahdiksi Luxemburgiin.

Janin hymy kun kirja on vihdoinkin kansissa

Kun ilta kului pitemmälle, tuttuja alkoi löytyä enemmän. Juttelin Tuula Mai Salmelan kanssa, jonka kanssa olen vaihtanut muutaman sähköpostin, mutta jota en ole nähnyt aikaisemmin, vaikka hän asuu samassa talossa kuin poikani, ja jos olisinkin nähnyt, en olisi tiennyt että hän on Tuula Mai. Tapasin "livenä" ensimmäistä kertaa myös kaksi bloggaria J-P Koskisen ja Prosperon, jonka kanssa syntyi keskustelua Kalevalan Ainon kohtalosta ( kts. Vanhoja elostelijoita ja omaishoitajia).

Minun tulkintani mukaan syypää Ainon itsemurhaan oli hänen äitinsä, joka ei asettunut tyttären puolelle, kun velimies Joukahainen pelastuakseen suosta lupasi Ainon Väinämöiselle. Äiti päinvastoin riemuitsi, että nyt saadaan sukuun suuri mies. Lönnrot kirjoitti Aino-tarinan aikana, jolloin julkisuudessa käytiin keskustelua siitä saavatko lapset valita itse puolisonsa ilman että vanhemmat puuttuvat asiaan. Lönnrot kannatti rakkausavioliittoa. Hän itse meni naimisiin kypsässä vanhanpojan iässä.






keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

Kalevala uusiksi

Kahdeksan vuotta sitten Yleisradio tilasi minulta Kalevalan juhlavuoden kuunnelman ( Kalevala täytti silloin 150 vuotta). Minua ärsytti Kalevalan patriarkaalinen viritys ja pateettiset juhlapuheet, joita Kalevalan päivänä oli tapana pitää. Erityisen paljon minua ärsytti alla oleva Akseli Gallén Kallelan näkemys Sammon ryöstöstä.



Sammon ryöstön inspiroimana kirjoitin Kalevalan uusiksi naisnäkökulmasta. Kuunnelman nimi oli Naisten kokous, Heikki Laitinen teki siihen hienon musiikin. Se esitettiin Kalevalan päivänä 1999 . Alla on näyte kuunnelman alusta.

1.kohtaus

Louhi:
Väinämöinen oli elämäni mies, kuin minua varten luotu. Hän oli yhtä mahtava tietäjä kuin minäkin.. Millainen pari meistä olisi tullutkaan! Pohjolassa ei olisi ollut mitään sen vertaista. Olisimme yhdessä omistaneet Sammon. Vahinko, ettei hän ymmärtänyt vastata minun tunteisiini.

Aino:

( keskeyttää )

Pah, Väinämöinenkö muka ihana mies! Kattia kanssa! Vanha äijänkutale. Kerronko minä millainen mies se oli, kerronko?

Kyllikki:
Ei tarvitse kertoa, Aino, kyllä se tiedetään muutenkin. Nuorten naisten perässä se mies juoksi. Ja sinä olit hänelle liika viisas, Louhi.

Louhi:
Väinämöinen oli vanhana syntynyt, mutta ei hän minulle liian vanha ollut. Kun tapasin hänet ensi kerran, minä olin nainen parhaassa iässä, en neljääkymmentä täyttänyt. Verevä, pulska nainen olin, en mikään ”Pohjan akka harvahammas”, vielä minulla oli hampaat suussa, vaikka olin yhden pojan ja kaksi tytärtä synnyttänyt.

Kyllikki:
Miehet aina vääristelevät totuutta. Minusta ne tekivät kyläluudan.

Pohjolan tytär:
Ja minusta hiiden tyttären, vaikka olin tietäjättärien sukua. Minä muka pelkkää pahuuttani panin Kullervon leipään kiveen. Se tarina on kyllä vahvasti liioiteltu.

Louhi:
Se on heidän totuutensa. Vääränäkin se käy paremmin kaupaksi kuin meidän totuutemme.

Kyllikki:
Eivät miehet vertaistaan halua, tyhmempäänsä he etsivät.

Aino:
(kiihtyy)

Väitätkö sinä, että minä muka olin tyhmä.

Kyllikki:
Et ehkä tyhmä, mutta nuori ja kokematonhan sinä siihen aikaan olit. Et olisi muuten juossut järveen.

Aino:
Vihapäissäni minä sinne juoksin, kostoksi äidille. Omapa oli kohtaloni, itse minä sen valitsin. Äiti hieroi naimiskauppoja. Minä olin hänen paras kauppatavaransa. Hänelle oli ilosanoma, että Joukahainen suosta päästäkseen meni lupaamaan minut Väinämöiselle. Joukahaisen kunnia piti pelastaa, ettei hänestä olisi tullut sanansa syöjämiestä. Minun kunniaani äiti ei ajatellut. Minun tunteinani hän ei kuunnellut. Minulla oli mielitietty, mutta eihän se äidille kelvannut, köyhän talon poika. Ja kun en minä häntä saanut, en halunnut ketään. Minulla oli ylpeyteni, tavaraksi en alistunut.

Lemminkäisen äiti:
Tyttökulta, sinun parastasihan hän ajatteli. Mitä on nainen ilman miestä, ilman poikaa!