Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jegeni Zamjatininin romaani Me. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jegeni Zamjatininin romaani Me. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, toukokuuta 10, 2016

Minun mielidystopiani: Jevgeni Zamjatin. Me

Luin Jevgeni Zamjatinin romaanin Me (suom. Juhani Konkka 1959) parikymppisenä ensimmäisen kerran.  Suuren vaikutuksen teki silloin romaanin rakkaustarina. En vielä siihen aikaan ymmärtänyt yhteiskunnallista satiiria enkä muitakaan romaanin hienouksia, kuten futuristista tyyliä , joka oli 1900-luvun alun vallitsevia taidesuuntauksia Venäjällä. Minua kiinnosti tuolloin buddhalaisuus.   Se liittyy romaanin keskeiseen filosofiseen  teemaan,    joka kiteytyy runoilija  R- 13:n  sanoissa: ”onni ilman  vapautta tai  vapaus ilman onnea.”  Runoilija viittaa Raamatun kertomukseen Paratiisista.  Ensimmäiset ihmiset valitsivat onnen sijasta vapauden.  




 Elämää onnellisuuskuplassa

Me-romaanin minäkertoja on D-503,  avaruusalus INTEGRAALIN  rakentaja  ja matemaatikko. Sivumennen sanoen  Zamjatin oli  ammatiltaan  laivanrakennusinsinööri.  Ennen vallankumousta hän työskenteli Englannissa jäänmurtajan rakentajana.

  D-503 kirjoittaa muistiinpanoja, jotka on tarkoitus  lähettää  avaruusaluksen mukana  tulevalle  lukijakunnalle:  Marsin, Venuksen   ja  muiden planeettojen asukeille,  joille hän kuvailee  Ainoan Valtion   elämää  ja  yhteiskuntajärjestystä. Posket innosta hehkuen hän kirjoittaa muistivihkoonsa: ”Me tuomme heille erehtymättömän onnen, meidän velvollisuutemme on pakottaa heidät olemaan onnellisia. Mutta ennen aseita me kokeilemme – sanaa.”  Siispä maailman ensimmäinen trollitehdas  toiminnassa Zamjatinin  dystooppisessa valtiossa.

Ainoassa Valtiossa vallitsee onni ja järjestys, taivaskin on aina sininen ja moitteettoman puhdas.  Vihreä lasimuuri erottaa Ainoan Valtion villistä luonnosta.   Kansalaiset elävät lasitaloissa ja heidän katunsa  ovat lasia, myös  heidän kulkuneuvonsa ovat lasia, samoin   avaruusalus  Integraali. Reipas hissimusiikki soi kun kansalaiset menevät töihin tai marssivat auditorioihin nelirivissä kuuntelemaan esitelmiä.  He ovat pukeutuneet yhdenmukaisiin univormuihin, heidät on numeroitu  ja heidän  elämänsä  on aikataulutettu.   He syövät samalla hetkellä, lähtevät samalla sekunnilla töihin, ulos kävelemään tai auditorioihin,  ja Taylorin kokeiden saleihin  (kts. taylorismi) Iltaisin he käyvät nukkumaan yhtäaikaisesti eivätkä he näe unia.

D-503 ei ole täysin tyytyväinen asioiden nykytilaan, hänen mukaansa  ”absoluuttisen  tarkkaa onnen ratkaisua meilläkään ei vielä ole: kaksi kertaa päivässä, kello 16-17 ja 21-22 valtava kokonaiselimistö hajoaa yksityisiksi soluiksi: Aikataulun määräämiksi Henkilökohtaisiksi tunneiksi.”   D-503 on kuitenkin optimistinen, hän uskoo että ajan mittaan noillekin tunneille löytyy sija yleiskaavassa ” joskus aikanaan kaikki 86 400 sekuntia tulevat sisältymään aikatauluun.”

 Mutta siihen hän on tyytyväinen, että Ainoa Valtio on kukistanut  nälän ja nujertanut rakkauden,  jotka hallitsivat  maailmaa  ennen muinoin.  Syöminen hoituu öljystä kehitetyllä synteettisellä ruualla ja seksi on vapautettu perhe-elämän kahleista.   Lapset kasvatetaan syntymästä alkaen lapsitehtaissa ja avioliitot oli lakkautettu.    Jokaisella oli oikeus kehen tahansa toiseen.   D- 502 mukaan seksiakti ”on meillä saatettu elimistön harmoniseksi, miellyttävän hyödylliseksi tehtäväksi, luonteeltaan samanlaiseksi kuin on uni, ruumiillinen työ, ravinnon nauttiminen, ulostaminen…”  

Zamjatinin aikalainen  Madame  Kollontai  ,  joka oli puoleksi suomalainen ja maailman ensimmäinen naispuolinen suurlähettiläs kirjoitti  ” Seksuaalisen halun tyydyttämisen pitäisi olla yhtä  helppoa kuin   vesilasin juominen.” Se toteutui Zamjatinin Ainoassa Valtiossa. Riitti kun ilmoitti seksuaalitoimistoon kenen kanssa halusi maata ja  seksuaalitoimisto  antoi vaaleanpunaisen  kuponkivihkosen, johon oli merkitty  seksuaalitunnit   valitun partnerin kanssa.

 Tuntematon  muuttuja
D-503:n elämä oli hyvässä järjestyksessä. Hänellä oli vakituinen seksipartneri O-90, jonka hän jakoi hyvän ystävänsä runoilija R-13 kanssa.  Mutta sitten hänen elämäänsä ilmaantuu naispuolinen  numero I-330, jonka kasvoilla  hän  näkee X-muotoisen ristin. ”Tuo nainen vaikutti minuun yhtä häiritsevästi kuin  sattumalta yhtälöön eksynyt, jakamaton irrationaalinen luku,” hän kirjoittaa.  Hänen elämänsä horjahtaa pahasti sivuraiteille, kun I-330 vie hänet lasikupuun valettuun museoon, niin sanottuun muinaiskotiin, jossa ”rakastettiin miten vain, hehkuttiin, kärsittiin ja tehtiin lapsia ilman mitään suunnitelmaa.  ”Minkälaista tolkutonta, harkitsematonta ihmisenergian tuhlausta, eikö ollut?” D-503 huudahtaa.

Museossa käynnin jälkeen hän näkee unta Buddhasta josta valui mehua. Hän ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt unia.  Hän tiesi että ne kuuluivat muinaisajan ihmisten normaaliin elämään, mutta Ainoan Valtion numeroihmisellä ne olivat vakavan psyykkisen sairauden oire.  Buddhan kuvan lisäksi häneen näytti tarttuneen muinaiskodista myös entisajan sekavat tunnetilat, kuten rakkaus ja mustasukkaisuus.  Hän alkaa laiminlyödä kansalaisvelvollisuuksiaan ja saa lääkintätoimistosta sairaslomaa. Lääkäri toteaa, että hänen asiansa ovat huonosti, hän on luultavasti  saanut sielun.
Nuorena tunsin sympatiaa D-503:a kohtaan, kuten yleensäkin kärsiviä romaanisankareita kohtaan, joihin samastuin.  Kun taas I-330 oli minusta epäsympaattinen nainen, femme fatale,   selvä Mata Hari –tyyppi,   joka  vietteli naiivin  D-503:n päästäkseen käsiksi   avaruusalus Integraaliin.  Todennäköisesti kaikilla kirjan erisnimillä on matemaattinen symboliarvo, joka ei ole minulle selvinnyt, koska matematiikka oli oppiaine, jota laiminlöin  kouluvuosina.

Venäläisen  kirjallisuuden  lukupiirissä  viime maaliskuussa keskustelimme Zamjatinin romaanin   erisnimisymboliikasta  Yksi lukija huomautti , että  suojelusenkelin eli  salaisen poliisin  urkkijan nimi S-4117 viittasi  Kölninveteen, ja  toinen lukupiirin jäsen, joka oli lukenut  kirjan  venäjäksi, kertoi että  erisnimien kirjaimet  oli kirjoitettu  latinalaisin, ei kyrillisin, kirjaimin, mikä ihmetytti minua. Hän kertoi myös, että  X- kirjain on kristillinen symboli.  Se oli  uhrin merkki. 

 Kun luin  Me-romaanin uudestaan  sitten nuoruuden,  käsitykseni  I-330:sta muuttui. Hänhän on itsenäinen toimija ja vallankumouksellinen, minä ajattelin.   Hän toimii salaisessa järjestössä, jonka päämääränä on vapauttaa   ihmiset    totalitäärisen valtion ikeestä ja sen  Hyväntekijästä, ”joka on sitonut kätemme ja jalkamme autuaaksi tekevillä onnen  pauloilla,” kuten  D-503 asian ilmaisee  muistiinpanoissaan.

 Onnellisuuskupla alkaa säröillä. Ensimmäisen kerran Ainoan valtion historian aikana vaalien äänestystulos ei ole yksimielinen. Tuhannet vastustavat Hyväntekijän uudelleen valintaa.   Valtion elimet nousevat vastaiskuun. Lehdessä kuulutetaan: ”Onnen viholliset eivät torku. Pidelkää molemmin käsin kiinni onnestanne! Huomiseksi keskeytetään työt – kaikkien numeroiden on ilmoittauduttava Operaatioon.  Laiminlyönneitä odottaa Hyväntekijän Kone.” Operaatio tarkoittaa neurokirurgista toimenpidettä, jolla poistetaan ihmisen fantasiakyky, silloin tie sataprosenttiseen onneen on vapaa!  Hyväntekijän Kone on teloituslaite,  joka tappaa ja muuntaa  ruumiin puhtaaksi vedeksi.

 Vallankumoukselliset räjäyttävät vihreän muurin, lasikupu hajoaa ja Ainoan Valtion koko taivas  täyttyy    ennennäkemättömästä näystä - linnuista jotka laskeutuvat  kupukatoille, pylväille ja  parvekkeiden reunoille.  Mutta loppu ei ole onnellinen.  D-503 valitsee sataprosenttisen onnen (ei enää rakkauden kärsimyksiä!) ja menee operaatioon, mutta I-330  pysyy uskollisena vapauden aatteelle ja   joutuu  Hyväntekijän   Koneeseen.

Näkijä

 George Orwell kirjoitti vuonna 1946  Zamjatinin romaanista arvioinnin.  Sen  mukaan Zamjatin  olisi kirjoittanut dystopiansa  vuonna  1923.  Todennäköisesti hän kirjoitti sen vuonna 1920 tai 1921 (tiedot kirjoittamisajankohdasta vaihtelevat).  Käsikirjoitusta ei julkaistu hänen kotimaassaan ja hän lähetti sen salateitse Yhdysvaltoihin.  Me ilmestyi Neuvostoliitossa vasta perestroikan aikana vuonna 1989.  Vuonna 1927 se  oli ilmestynyt Prahassa venäjäksi, josta se kulkeutui Neuvostoliittoon ja joutui raivon kohteeksi neuvostolehdissä.  Sitä haukuttiin  ”kommunismin häväistyskirjoitukseksi ja neuvostojärjestelmän pilkaksi.”

 Monet asiat, joita Zamjatin romaanissaan kuvasi, toteutuivat myöhemmin.   Hän ennusti kibbutzit, joissa  ei ollut perheinstituutiota,  ja lapset kasvatettiin kollektiivisesti lastentaloissa. Hän ennusti lobotomian, neurokirurgisen leikkauksen, joka sai lääketieteen Nobelin. Hän ennusti ihmisten  kaasuttamisen  ja teollisen  tappamisen,  mikä tapahtui   Natsi-Saksassa.  Hän ennusti diktaattorin(= Stalinin) valtaannousun ja poliisivaltion luomisen urkintajärjestelmineen, ilmiantoineen ja näytösoikeudenkäynteineen. Isä Aurinkoinen hallitsi valtiota rautaisella kädellä  konsanaan kuin  Ainoan   Valtion Hyväntekijä. Vaalien äänestystulokset olivat aina yksimielisiä, 99-prosenttisesti. Reippaaniloinen neuvosto-muzak soi radioissa ja kansalaiset olivat onnellisia, tai ainakin yrittivät  näyttää siltä,  vaikka  varmasti  tiesivät mitä tapahtui. Sureminen ei ollut sallittua, kuten Nadežda Mandelštam kirjoitti  muistelmateoksessa Ihmisen toivo.

Me-romaanin kirjoittamisajankohtana  Neuvostoliittoa ei vielä ollut, se  syntyi vasta 30. 12.1922,   mutta   totalitarismi oli   alkanut jo hahmottua.  Salainen poliisi Tšeka  (kirjassa Suojelutoimisto) perustettiin joulukuussa 1917 ja Lenin aloitti puhdistukset.  ”Väärinajattelijoita” teloitettiin ja vankileirejä pantiin pystyyn.Yksi oli Pietarin (silloisen Petrogradin) liepeillä. Isoäitini joutui sinne panttivankina vuonna 1919, kun isoisä oli paennut vangitsijoiltaan.

Elokuussa 1921 teloitettiin runoilija Nikolai  Gumiljov, Anna Ahmatovan ex-aviomies, minkä jälkeen  suuri joukko sivistyneistöä, kirjailijoita, taiteilijoita ja tiedemiehiä joko lähti  vapaaehtoisesti ja  karkotettiin maasta.   Samana vuonna Zamjatin julkaisi artikkelin Olen peloissani.  Hän julisti Solomon Volkovin mukaan avoimesti, että neuvostohallitus tukahdutti venäläisen kirjallisuuden ja pakotti rehelliset kirjailijat vaikenemaan. Hän kirjoitti: ”Todellista kirjallisuutta voi olla olemassa vain jos sitä eivät tee  tunnolliset ja tottelevaiset  virkailijat, vaan hullut, erakot, kerettiläiset, haaveilijat, kapinalliset ja  skeptikot.” Artikkeli nosti suuren hälyn.

 Zamjatin näki kyllin selvästi mitä oli tapahtumassa, mutta ei lähtenyt muiden mukana maasta.  Hän oli vallankumouksen kannattaja ja bolsevikki, joka oli istunut aatteen takia vankilassa tsaarin aikana.  Vallankumouksen jälkeen hänet vangittiin jälleen ja pantiin istumaan samaan vankilaan, joka oli tullut tutuksi vallankumousta edeltäneeltä ajalta.

 Kymmenen vuoden kuluttua hän kirjoitti Stalinille kirjeen, jossa pyysi lupaa poistua maasta, koska hänen asemansa kirjailijana oli toivoton.    Hän piti maanpakoa parempana kuin kirjallista kuolemantuomiota. Maksim Gorki suostutteli Stalinin antamaan hänelle matkustusluvan. Hän matkusti Pariisiin ja kuoli siellä seitsemän vuoden kuluttua  vuonna 1937 sydänkohtaukseen.