Näytetään tekstit, joissa on tunniste Houellebecq. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Houellebecq. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, joulukuuta 08, 2015

Alistumisesta

 Seitsemäs päivä joulukuuta vuosi sitten  ilmestyi  Ranskassa Michel Houellebecqin  romaani   Submission (Alistuminen,  suomentanut Lotta  Toivanen).   Samana päivänä  islamistiterroristit tappoivat  kaksitoista  Charlie Hebdon  työntekijää.   Vastailmestyneen lehden kannessa oli Houellebecqin  pilakuva ja  hänen  ennustuksensa, että  hän menettää hampaansa vuonna  2015  ja osallistuu    ramadaniin  vuonna 2022.

Tuo traaginen ilmestymispäivä  tuli  mieleeni  joulukuun   7. päivän aamuna,   kun  otin   kirjan käteeni   ja huomasin että  sehän on ollut kohta  kuukauden lainassa,  enkä ole vieläkään  kirjoittanut  aikomaani   pientä blogijuttua. 

Entä jos...?

Kirjan tarina on yksinkertainen: mitä tapahtuisi jos Ranskan presidentinvaalit voittaisi vuonna  2022  Muslimiveljeskunnan  ehdokas  Mohammed  Ben Abbas,  Marine Le Penin  vastaehdokas.  Maassa alkaisi islamisaatio.  Paris - Sorbonne III -yliopiston professorit kääntyisivät yksi toisensa jälkeen islaminuskoon saadakseen pitää virkansa.

Kirjan minäkertoja François on Sorbonnen professori. Hän on väitellyt tohtoriksi kirjailija J. K. Huysmansin tuotannosta (väitöskirjan nimi: Joris-Karl Hyusmans eli ulostulo tunnelista).  Hänen juutalainen tyttöystävänsä Miriam pakenee islamisaatiota vanhempiensa kanssa Israeliin, ja hän itse  pakenee  luostariin, jossa  Huysmans  eli aikoinaan  maallikkojäsenenä.  Mutta katolilainen luostarielämä ei innosta Françoisia.  Lopulta hän kääntyy islaminuskoon ja palaa yliopistovirkaansa ajatellen toiveikkaana, että saisi mahdollisuuden uuteen elämään eikä hänen tarvitsisi katua mitään.

Kirjailijan läsnäolo

Syy, miksi päätin kirjoittaa  Alistumisesta,  ei liity   terrorismiin, islamisaatioon eikä  islaminuskoon, vaan  siihen  mitä Houellebecq  kirjoittaa romaaninsa  alussa kirjallisuudesta. Seuraa pitkä sitaatti, jonka jokaisen sanan allekirjoitan:

”… vain kirjallisuus voi antaa kokemuksen yhteydestä toisen ihmisen mieleen, kaikkeen tuossa mielessä, sen heikkouksiin ja vahvuuksiin, oikkuihin ja rajoituksiin, uskomuksiin ja pakkomielteisiin, kaikkeen mikä koskettaa, kiinnostaa, kiihottaa ja kuvottaa. Vain kirjallisuuden kautta voi olla yhteydessä vainajan mieleen suoremmin, syvällisemmin ja perinpohjaisemmin kuin keskustelussa ystävän kanssa. Oli ystävyys miten syvällistä ja pitkäaikaista hyvänsä, ei ihminen puhuessaan koskaan avaudu yhtä perinpohjaisesti kuin tyhjän paperiarkin edessä, silloin kun hän osoittaa sanansa tuntemattomalle vastaanottajalle.  Kirjallisuudesta puhuttaessa tyylin kauneus ja lauseiden sointi ovat toki tärkeitä, eikä kirjailijan pohdintojen syvällisyyttä ja ajatusten omintakeisuutta sovi väheksyä. Kirjailija on silti ennen muuta kirjoissaan läsnä oleva inhimillinen olento. Ei loppujen lopuksi ole niin tärkeää, kirjoittaako hän hyvin vai huonosti, olennaista on että hän kirjoittaa, ja on kirjoissaan  oikeasti läsnä…”

Minulle  Houellebecq on  ensimmäisestä  suomeksi  ilmestyneestä kirjastaan lähtien  ollut  aidosti läsnäoleva kirjailija,  hänen  sanojaan käyttäen ” kirjoittaja, jonka seuraan  haluamme palata, jonka kanssa haluamme viettää aikaa.”    Ranskalaisessa kirjallisuudessa kauan ennen häntä näitä kirjailijoita minulle olivat André Gide ja Samuel Beckett nuoruusvuosinani.   Uuden aallon romaanikirjoittajiin en saanut samanlaista kosketusta, vaikka luinkin heitä kiinnostuneena.   Houellebecq. Minua miellyttää hänessä se, että hän on kaikkine pakkomielteineen ja tunteineen läsnä, mutta ei päällekäyvästi.   Kontakti lukijaan on suora ja konstailematon, joskus liiankin suora(puheinen) päätellen siitä kohusta minkä  hänen  kirjansa mediassa herättävät.


Kirjailijan alistuminen

Paris Reviewin haastattelussa 2.1.2015  Houellebecq kertoo, että  hän  kirjoitti  romaanin  ensimmäisen osan  käytännössä yhdeltä istumalta, koska  oli helppoa kuvitella itsensä   kirjallisuuden opiskelijana, joka  löytää Huysmansista ystävän ja omistaa elämänsä hänen tuotannolleen.  Houellebecq löysi Hyusmansin vasta 35-vuotiaana. François ei ole omakuva, vaan projektio siitä mikä hänestä olisi voinut tulla, jos hän olisi lukenut Huysmansia nuorena.   Hänen tarkoituksensa oli kirjoittaa romaani siitä miten François kääntyy katoliseen uskoon idolinsa Huysmanin jalanjäljissä.  Romaanin nimi oli alun perin La Conversion (Kääntymys), mutta hän ei pystynytkään  kirjoittamaan  Françoisin  kääntymystä, ja  niin  nimi  muuttui   Soumissioniksi  (Alistumiseksi),   mikä tarkoittaa al-islāmia  eli alistumista jumalalle.


Houellebecqin mukaan Alistumisen avainkohtaus tapahtuu Rocamadourin  Mustan madonnan  äärellä Neitsyt Marian  kappelissa.  François on haaveillut pitkiä  madonnan luona ja miettinyt  Huysmansin  kääntymystä  katolilaisuuteen.  Madonnasta on virrannut hengellistä voimaa, mutta kun François käy ennen Pariisin  palaamista viimeisen kerran Neitsyt Marian kappelissa, hän tuntee menettävänsä  yhteyden mustaan madonnaan.  ”Puoli tuntia myöhemmin, pyhän hengen lopullisesti hylättyä minut, nousin jalkeille, laskeuduin portaat murhemielin ja raahasin rappeutuneen, katoavaisen ruumiini pysäköintialueelle.” 

Rocamadourin Musta madonna

Uskonnon idea

Houellebecq kertoo Paris Reviewin haastattelussa, että monissa hänen kirjoissaan on uskonnon idea mukana tavalla tai toisella. Hän on sitä mieltä, että uskonnon paluu ei ole vain iskulause, vaan todellisuutta.  Hänestä ihmisillä on todellinen jumalyhteyden tarve, heille kääntyminen uskoon on toivon merkki, ei uhka.  Se merkitsee, että ihmiset pyrkivät uudenlaiseen yhteiskuntaan, Houllecq sanoo ja lisää että islam on tulevaisuuden kuva.

Ehkä  Houellebecqin   uudenvuodenennustus, että vuonna 2022 hän viettää  ramadania,  ei ollutkaan provokaatio, millaisena  moni sen luki.  Ehkä islamin usko on hänelle todella ulostulo tunnelista, sillä niin suuri on hänen inhonsa länsimaista hedonistista kulutuskulttuuria kohtaan.    Tuleeko hänestä sunni- tai shiiamuslimi tai kenties suufilainen?  Toivon, että viime mainittu, koska itse aikoinani innostuin suufilaisuudesta.  Jään odottamaan suurella mielenkiinnolla hänen seuraavaa romaaniaan


PS. Olen kirjoittanut Houellebecqista  tässä  blogissa  aikaisemmin  kolme juttua:

maanantaina, elokuuta 30, 2010

Syksyn satoa


Sipuleita palstalta

Kirjoja tulee, lehtiä tippuu.  On syksy. Ranskassa on alkanut   kiivas kirjallisuuskeskustelu Michel Houellebecqin uusimmasta romaanista.  Pääseekö se Goncourt-ehdokkaaksi vai  ei? Kirja ei ole  vielä edes ilmestynyt.  La carte et la terrioire ilmestyy  8. syyskuuta. Tahir  Ben  Jelloun, Goncourt- raadin  jäsen, haukkuu  Houellebecqin kirjan  italiaislehdessä.  Englanninkielisen selostuksen haukuista   voi lukea täältä. (Ben Jelloun hates even the gentler, kinder Houellebecq).  Pierre Assouline, Le  Monden kirjallisuuskriitikko,  puolestaan  kehuu  kirjaa blogissaan. Le Mondessa on  hänen juttunsa  Houellebecq vs Goncourt.

Houellebecq on oikea söpöläinen koiransa kanssa.
 Kuva on kaapattu Assoulinen blogista. Kuvan ottaja D.R. 

PS.  Houellebecqin  suomalaisen hengenheimolaisen Hannu  Salaman uusimmasta kirjasta keskustelua  Tommi Melenderin blogissa.

PS2.  Jaan Kaplinskin  mielipide Sofi  Oksasen Puhdistuksesta on herättänyt keskustelua   Facebookissa.  Kun  maine maailmalla kasvaa,  mielipiteet kovenevat. Katso Kaplinskin  aikaisempi mielipide  viime helmikuulta. 

keskiviikkona, helmikuuta 11, 2009

Todellista sinkkuelämää

Harvinainen kuva: Michel Houellebecq nauraa.
Lähde: Houellebecq-sivusto

Unettomana yönä luin Halujen taistelukentän, Houellebecqin esikoisromaanin, joka ilmestyi vuonna 1994 ( suom. Ville Keynäs. WSOY 2009). Kirja kertoo noin kolmekymppisistä sinkkumiehistä, jotka taloudellisella tasolla kuuluvat voittajiin, mutta seksuaalisella tasolla häviäjiin. Heidän elämässään ei ole tippakaan Sinkkuelämä-sarjan glamouria. Jopa sängyn ostaminen on tuskallinen ongelma ja voi ajaa miehen itsemurhan partaalle. Näin Houellebecq: "Jos haluaa säilyttää myyjän arvostuksen, on pakko ostaa kahden hengen sänky huolimatta siitä, onko sille käyttöä tai tilaa. Yhden hengen sängyn ostaja tunnustaa julkisesti, ettei hänellä ole sukupuolielämää eikä hän myöskään aio hankkia sellaista, lähi- tai kaukaisessakaan tulevaisuudessa ( koska sängyt kestävä nykyään pitkään [...] keskimäärin huomattavasti pitempään kuin avioliitot, se tiedetään liiankin hyvin)."

Kirjan kertoja on on atk-suunnittelija tietopalveluyrityksessä, hänen palkkansa on 2,5 kertaa Ranskan minipalkka," siinä on mukavasti ostovoimaa," kuten hän toteaa. Sen jälkeen kun hänen vaimonsa jätti hänet, hän on elänyt kaksi vuotta ilman ilman seksiä, lukuunottamatta, pornoleffoja , masturbaatiota ja maksullisia seksipuhelinpalveluita.

Kokemuksiinsa perustuen kertoja ajattelee, että " aivan kuten taloudellinen ja pidäkkeetön liberalismi, myös seksuaalinen liberalismi synnyttää absoluuttisen kurjistumisen ilmiön. Jotkut rakastelevat joka päivä, toiset vain viisi tai kuusi kertaa elämässään tai eivät koskaan. Jotkut rakastelevat kymmenien naisten kanssa, toiset eivät yhdenkään. Sitä kutsutaan markkinoiden laiksi [...] Taloudellinen liberalismi on taistelukentän laajentumista kaikkiin ikäkausiin ja yhteiskuntaluokkiin. Samoin seksuaalinen liberalismikin on taistelukentän laajentumista kaikkiin ikäkausiin ja yhteiskuntaluokkiin."

Seksuaalisesta liberalismista seuraa tunne-elämän kurjistuminen. Houellebecqin kertojan mukaan nuoruuden mittaan kertyneet perättäiset seksuaalikokemukset jäytävät ja tuhoavat kyvyn rakkauteen, ihmisestä tulee yhtä kykenemätön rakastamaan kuin vanhasta tiskirätistä. Ja siitä lähtien hän myös elää tiskirätin elämää: vanhetessa muuttuu yhä vähemmän vietteleväksi ja sitä kautta yhä katkerammaksi."

Houellebecq on koulutukseltana insinööri ja toimi atk-suunnittelijana ennen kuin julkaisi esikoisromaaninsa 44 vuoden kypsässä iässä. Hän ei kiellä romaanin omaelämäkerrallista taustaa. " Tuo omaelämäkerrallinen valinta ei ole oikeastaan valinta, mutta ei minulla ole muutakaan. Jos en kirjoita siitä, mitä olen nähnyt, kärsin yhtä paljon, ehkä vähän enemmänkin."
Juuri tuo omakohtaisuus puhuttulee minua eniten hänen romaaneissaan. Houellebecq ei ole helppo eikä miellyttävä kirjailija, niin raadollisesti hän kuvaa ihmisiä ja nyky-yhteiskuntaa. Eipä ihme että romaanin takakansi mainostaa häntä Ranskan kenties vihatuimmaksi kirjailijaksi.


Houellebecqin omakuva vuodelta 2005
Lisää Houellebecqistä : Keskiluokan Zarathustra

PS. . Näyttää siltä että suomalaiset ovat saamassa oman "houellebecqinsä" runoilija Timo Hännikäisestä. En ole lukenut hänen teostaan Ilman. Olen lukenut vain hänen haastattelunsa Hesarista ( Neljä vuotta ilman). Se on herättänyt vilkasta keskustelua nettifoorumeilla, varsinkin provokatiivinen heitto, että "naisille pitäisi säätää säätää asevelvollisuuden kaltainen pakollinen seksipalvelus valtion ylläpitämissä ilotaloissa."
Naiset eivät tykkää että heistä tehdään tiskirättejä.

Kirjallisuuden mieskuva taitaa olla muuttumassa, ei ole enää viime vuosisadan alkupuolen viettelijöitä eikä loppupuolen panomiehiä?

tiistaina, syyskuuta 06, 2005

Keskiluokan Zarathustra

”Mihin Jumalaa voi verrata? Ensimmäiseksi tietysti naisen pilluun, mutta mahdollisesti myös turkkilaisen kylpylän höyryihin. Joka tapauksessa johonkin sellaiseen, jossa henki voi tulla mahdolliseksi kun ruumis on tyydytetty ja kyllästetty nautinnolla, ja kaikki huolenaiheet ovat tiessään,” pohtii Michel, Michel Houellebecqin romaanin Oikeus nautintoon ( suom. Ville Keynäs, 2002) päähenkilö. Kauniisti sanottu naisen pillusta, tuosta ikiaikaisesta nautinnon lähteestä.

En ole vielä päässyt perille, miksi hän kuohuttaa ranskalaisia. Oikeus nautintoon -romaanissa, jota parhaillaan luen, on nimensä mukaisesti paljon eroottisia kohtauksia, mutta ei niiden luulisi hätkähdyttävän ranskalaisia. Houellebecq ei ole pornografinen kirjailija. Hän analysoi kirjassaan hedonistista kulttuuria, seksiturismia ja sen ympärillä pyörivää matkailubisnestä, mutta hän ei moralisoi, vaan panee itsensä likoon. Hänen neljäkymmentä vuotta täyttänyt päähenkilönsä on inhimillinen hedonisti, hän pelkää vanhenemista ja nautinnon menettämistä niin kuin ihmiset pelkäävät sitä mikä ei ole vielä tapahtunut - nuorena keski-ikäistymistä, keski-ikäisinä vanhuutta ja vanhoina kuolemaa - ja näkevät vastenmielisinä itseään kymmenen, kaksikymmentä vuotta vanhemmat ihmiset, koska näkevät heissä oman tulevaisuutensa.

Uuteen Paris Match –lehteen, josta tämän kirjoituksen otsikko on peräisin, on poimittu Houellebecqin äsken ilmestyneestä romaanista muutamia sitaatteja, yksi niistä kuuluu:

Nuoruus, kauneus, voimakkuus: fyysisen rakkauden arvot ovat täsmälleen samoja kuin natsismin arvot.”

Ja toinen: ” Nykymaailmassa voi olla ryhmäseksin harjoittaja, bi, transu, eläimiin sekaantuja, S/M, mutta on kielletty olemasta vanha.”

Vaikuttaa vähän siltä Paris Matchin jutun mukaan, että Houellebeqcin vanhenemisen pelot ovat syventyneet ja maailmankatsomus synkentynyt entisestäänkin. Valonpilkahdusta ei näy missään päin.

Ei minusta vanheneminen nyt niin kamala asia ole, siihen tottuu. Sitä voi nauttia muustakin kuin seksistä. Minun vanhenemisenpelkoni oli pahimmillaan 28-vuotiaana, silloin tuntui siltä että elämä on takanapäin eikä mitään ole enää odotettavissa, ei ainakaan mitään parempaa, ja maailmakin oli kamala paikka, rikkaat riistivät köyhiä, Afrikassa kuoltiin nälkään ja Vietnamissa sodittiin. Maailma tuskin koskaan muuttuu paremmaksi, se kehittyy aina vain huonompaan suuntaan, vuosituhannesta toiseen.

Ja vielä yksi sitaatti Houellebecgilta, romaanista Oikeus nautintoon. Se liittyy vieressä olevaan Houellebecqin kuvaan, jossa hän pitelee pessimisti Schopenhauerin espanjankielistä kirjaa kädessään:

”Schopenhauer kirjoitti, että omasta elämästään muistaa vain vähän enemmän kuin jostakin lukemastaan romaanista. Kyllä, niin se juuri on: vain vähän enemmän.” Miten lohdullista!


Lisää Houellebecqista täällä: Todellista sinkkuelämää.