Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurinkolahti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurinkolahti. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, toukokuuta 28, 2011

Villa Furumo palaa


  
Kun pyöräilin   puolen päivän jälkeen kirjastoon,   savusukeltajat olivat menossa  taloon.  Pihan reunalla  kyyhötti  huopiin kääriytyneinä muutama    nuori  Villa Furumon kommuunin asukas. Kun  palasin  kirjastosta,  muuan  paloa katsellut   mies kertoi, että  talosta  on  löydetty  kuollut mies eikä vielä  tiedetä onko  kuolleita enemmän.

 Kuvasin  Villa Furumoa pari vuotta  sitten  ja kirjoitin siitä   tähän blogiin  otsikolla  Kaikki ovat lähteneet.  Silloin  talo oli autio.   Se oli harvoja   Vuosaaren jäljelle jääneitä   vanhoja puuhuviloita, rakennettu  vuonna 1905 ja kuulunut Donnerin suvulle.    Kun kävin  kuvaamassa huvilaa pari vuotta sitten,  ajattelin  että surullista kun   vanhojen   huviloiden annetaan rapistua.  Vielä surullisempaa että niiden annetaan palaa.

Lisäys illalla.  Villa Furumo ei pala enää.  


Päivällä  palomestari sanoi, että annetaan talon  palaa loppuun asti.  Illalla   palo oli loppunut ja  seinät   pystyssä.  Jälkisammutusporukka oli paikalla ja talon katolta  kuului moottorisahan pärinä.  Mahtaako omistajalla  olla enää motiivia  entisöidä huvilaa ja riittävätkö vakuutusrahat?  Toivottavasti  talon nuoret asukkaat saavat kriisiapua.  Heille on  rankka kokemus  menettää  asuintoveri ja koti. 

Ikävien  tapahtumien viikko Aurinkolahdessa.  Minut  yritettiin ryöstää  tiistai-iltana kotitalon rapussa.   Teinikäinen  tavallisen näköinen suomalaispoika kampitti minut  maahan hissin edessä ja   vaati: "Laukku tänne!"  Sanoin, että enkä anna. Poika sanoi: "Mä potkasen." Sanoin: Älä viitsi potkaista."   Se oli ratkaiseva hetki. Poika epäröi sekunnin murto-osan ja potkaisi, mutta ei  ei niin lujaa, että taju olisi lentänyt kankaalle. Rupesin kirkumaan täydellä volyymilla. Poika  säikähti ääntä ja pötki pakoon.  Jos  kimppuun olisi hyökännyt kaksi tai kolme, en olisi selvinnyt  tilanteesta  säikähdyksellä ja kuhmulla päässä, vaan olisin menettänyt laukkuni.  




keskiviikkona, joulukuuta 08, 2010

Lumikuvia

Näkymä  ikkunasta    aamupäivällä.

Näkymä parvekkeelta iltapäivällä.

tiistaina, heinäkuuta 20, 2010

Neulegraffiti

En ole aikoihin julkaissut   kuvia graffiteista. Tämä  neulegraffiti Aurinkolahden  rannalla  ilahdutti silmääni eilen, kun olin menossa lapsenlapsi  Alisan kanssa   uittamaan   Totti-koiraa Uutelaan.  Kun kuvasin    valotolpan graffitia   muutama ihminen pysähtyi ihailemaan sitä.  Neulegraffitit eivät jostain syystä   herätä    yhtä    suuria aggressioita kuin  muut  graffitit.  Olisikohan se villalanka ja käsityöperinne joka pehmentää ihmisten mielet?  Ei  niitä töhryiksi haukuta. 


Neulegraffiti  toiselta puolen.   


Aurinkolahden valotolpat  keskiyöllä.    Neuleggraffiti  on tuolla taustalla lähempänä Uutelan metsän reunaa.(Klikkaa kuvat isommiksi)

Kalasatamassa  on  avattu graffitiaita.   Kun  hellekin on hellittänyt, niin ehkäpä pyöräilen sinne  jonain päivänä kuvamaan  spreijaamalla tehtyjä graffiteja.

tiistaina, kesäkuuta 22, 2010

Vuoden lyhyin yö

Kesäpäivän tasaus Aurinkolahdessa 020
Tältä se yö näyttää Aurinkolahdessa. Lokit kirkuvat, satakielet eivät  täällä enää laula.   Kurjaa  kun yöt  alkavat taas  pidentyä ja alkaa meno kohti talvea.  Mutta ei hätää, valkeat yöt jatkuvat  heinäkuulle  asti. Niitä ei  voi  mennä viettämään Pietariin Valkeiden  öiden festivaaleille. Minä kävin  siellä kymmenen vuotta sitten.    Kummallista kyllä, valkeat yöt   näyttivät siellä paljon valkeammilta kuin Helsingissä.  Jos ei pääse  Pietariin. voi lukea  Dostojevskin   kertomuksen Vaaleat  yöt  kokoelmasta Valitut kertomukset ( WSOY 1960. suom. Juhani Konkka).  Se kertoo  yksinäisestä miehestä, joka harhailee  kaupungilla  syvän surumielisyyden vallassa  ja kohtaa   yöllä nuoren naisen Kanavakadun sillalla. Visconti muistaakseni  teki kertomuksesta  hyvän elokuvan.
Minun mieltäni  sykähdyttää, kun  Vaaleiden öiden surumielinen kertoja kertoja mainitsee Parkalan, joka oli  pietarilaisten huvilayhdyskunta  entiseen aikaan. Voi olla nykyäänkin. Vietin siellä kauan sitten  yhden   juhannusyön erittäin  epämukavasti muhkuraisessa sängyssä   jossakin upseerien tai  muiden sotilashenkilöiden  täyshoitolassa.
Kesäpäivän tasaus Aurinkolahdessa 008
Aurinkolahden puistotie  puolelta öin on  autio.  Etualalla  ravintola Loiston  tyhjät  pöydät.

lauantaina, tammikuuta 09, 2010

Näkymä ikkunasta


Meriusvaa  ja pakkasta


Kun  seitsemän vuotta sitten muutin    Vuosaaren taiteilijataloon, oli yhtä kylmä talvi kuin nyt. Kohtalonköynnös ja    kiinanruusu  kuolivat  muuttokuormassa pakkaseen,  matka oli niin  pitkä:  kaupungin toiselta laidalta toiselle.  Kesti  kaksi vuotta ennen kuin sopeuduin uuteen   ympäristöön,  posliinikukka  ei ole  sopeutunut vieläkään, koska  ei ole  kukkinut täällä kertaakaan, ja  lehtikaktuskin on kukkinut vain kerran.  


Pakkanen on meren rannalla  kylmempää kuin sisämaassa, vaikka asteita on saman verran.  Eilisiltana elohopeapylväs  lyheni lyhenemistään ja   katosi  lopulta näkymättömiin.  Mittarini   näyttää  pakkasasteita vain  miinus 20:een asti.  Se on  suunniteltu   lämpimämpää ilmastoa varten,  sillä  sen lämpöasteet ulottuvat  50:een asti. Ei paljon tee mieli lähteä ulos, vaikka  aurinko paistaa.  Katselen  mieluummin 24 h Berlin  -dokumenttia. 


Linkkejä:


Kirjailijoiden kaksoiseläimiä  ( enimmäkseen koiria, joukossa yksi  kissa ja  yksi ai-ai) 


Shakespearen hauska talviruno:  Lumessa  linnut kykkivät ja rohtuu Maijan  nenänpää  via


sunnuntaina, joulukuuta 20, 2009

Pimennossa



Aurinkolahti joulukuussa




Päivä loppuu tänään  kello 15.00
Onhan  tästä ollut  puhetta
taivaan seinällä,
ilmoitustaulu ilmassa kiinni,
ilveillen, tirkistellen vielä ,
näkyykö,


pitkin vuotta olen valmistautunut
pimeän yllätykseen
ja aina se on  yhtä  syvä,
[...]


Katkelma Pirjo  Kotamäen  runosta  esikoiskokoelmassa Ilmi, joka  ilmestyi  viime   toukokuussa Sanasadolta.   En  löytänyt  Kritiikkiportista enkä  muualtakaan netistä  yhtään  ainoata arvostelua  Kotamäen  kirjasta.  Se  elää  pimennossa  omaa  salaperäistä  elämäänsä, ellei  joku kirjastoenkeli nosta sitä  hyllystä  esille, jolloin  satunnainen  ohikulkija  ehkä  poimii sen mukaansa. 


Kotamäki on outo lintu, hän ei ole  verkostunut eikä kuulu mihinkään  ryhmään.  Hän on ulkopuolella leirin, ilman   taustakontekstia.  Ville Hytönen  kirjoittaa Parnasossa ( 1/2009 s.14): "Kotimainen kirjallisuusjulkisuus on henkilö- ja piirivetoista, kritiikeissä arvotetaan kirjoittajan taustakonstekstia, jopa hänen mentoreitaan, kustannustoimittajia, kotikaupunkeja."  Hytösen  mukaan  Suomessa kirjailijasta tulee  kirjailija kun hänet on tavattu, hänen kirjansa on kirjakaupassa ja (painetussa) lehdessä on julkaistu kirjasta  arvostelu. 


Kotimainen kirjallisuusjulkisuus on  aina ollut henkilö- ja piirivetoista.  Oli  jo 60-luvulla jolloin   aloittelin uraani,  oli sitä  myös 20-luvun lopussa jolloin isäni aloitti uransa. Uutta  lienee se että kirjakauppaan on entistä vaikeampi saada  kirjojaan,  siksi että  yksi tai kaksi  kauppaketjua  hallitsee markkinoita ( kts.  Parnasson keskustelu Maan tapa).   Kirjojakin  arvostellaan  lehdissä   harvemmin  verrattuna vaikkapa  60- ja 70-lukuihin.    Näyttäisi siltä, että ainoa  tie   runoilijaksi kulkee  verkottumisen ja  ryhmittymisen kautta.  Entä jos  joku  on luonteeltaan vähän erakko  ja  kirjoittaa niin  omalaatuisesti, ettei  sovi  mihinkään  ryhmään?


Mieleen  tulee  Emily  Dickinson, joka  kirjoitti  niin särmikästä  runoa, että  aikalaiset eivät  ymmärtäneet hänen runokieltään.  Hän sai  vain  muutaman runon  julkaistua elinaikanaan, mikä  oli todella turhauttavaa,  koskapa  hän  kirjoitti eräässä runossaan:


Miten ikävystyttävää olla joku!
Miten julkista, kuin samakko
Kuuluttaa nimeään koko pitkän päivän
ihailevalle suolle!





Aurinko poltti pimeään reiän
kuin pieni tyttö suurennuslasin kanssa
paperi riemastui, vaihtoi olomuotoa,
( Katkelma  Kotamäen runosta.)


Minkälainen on  Ilmi-kokoelman runoilijaminä?   Lyhyt hahmotelma, ei kokokuvaa,     runoilijaminän  omia sanojaan käyttäen: 


 Kun hän   menee  Joukahaisen kanssa pubiin,  hän vetää metson pöydälle, kaupunkilaisen pukimet, laittaa päälle hameen ja miehisen ilmeen, suoraan Sörkasta vedetyn aasinhännän jonka kiinnittää säärensä laitaan,"katsos tässä kohti olen nainen, tässä kohtaa Jussi, tässä kohtaa äiti, tässä pieni lapsi, tässä kohtaa metsästetty eläin, tässä kohtaan ripustettu kyynel, tässä kohtaa rietas neitsyt omalla lihallaan, tässä kohti pariloitu katse miehen viiksiin,"


 Kun hän menee kirkkoon, hän ei  usko:


"kirkonpenkin viivasuoraan järjestysintoon,
pölyn viimeiseen pyyhintään kulta-astiasta,"


puu vavahtelee saarnastuolin alla,
puhe narahtelee saranoistaan,
suu on auki, maanpäällinen näkyy,
kartta infoa, kieltä joka puhuu jotain
maanpäällistä tajuntaa,


niin selvä totuus,
nahkainen jalkapallo, joka osuu minuun
saarnastuolista,ja
kaadun penkin viereen
pelkästä totuudesta."


Hän on odottanut että:


"sanalla on vapaus heittää lippu salkoon,


omassa ilmanalassa
sanat tuulisivat,"


Hän on:


"vanha tienviitta uudella tiellä"




perjantaina, marraskuuta 06, 2009

Marraskuun aamu



Näkymä parvekkeelta torstaiaamuna. 

 Edellisen  postauksen hehkeä koivu on  menettänyt  hehkeytensä.   Mereltä  puskee  kolakka  tuuli  ja  räntälumi  lentää   vaakasuorassa  päin  naamaa,  näitä  merenranta-asumisen   talvisia riemuja,  joita ei asuntoilmoituksissa mainita. 


"Marraskuussa sielu käpertyy ihmisessä ja nukkuu talven painajaisunia nähden, sillä aikaa iloton ruumis tekee minkä voi lyhyitten harmaitten päivien aikaan. Mutta ajattele, että huhtikuun  alkupuolella joku löytä'' ensimmäisen  sinivuokon.Eikö se ole ihmeellistä?" kirjoitti Helvi Juvonen  Pikku Karhun talviunissa.  Talviunet  sisältyvät  Juvosen  Koottujen  teosten kokoelmaan Aukea ei koskaan  metsään ovi, joka  ilmestyi  tänä syksynä.     Runot ovat  minulle  tuttuja lukiovuosilta, jolloin rakastin  niitä ylitse muiden (so. Eeva-Liisa Mannerin ja Paavo Haavikon ).   Se rakkaus ole   kuihtunut vieläkään,    Juvosen  runot  ovat  harmaan marraskuun ilo.  Jos  suinkin ehdin, palaan   kokoelmaan   myöhemmin.

maanantaina, kesäkuuta 29, 2009

Hellepäivän kollaasit


Nurkan takana Aurinkolahden uimarannalla oli sunnuntaina porukkaa.


Tuska-festivaali Kaisaniemessä. Musiikkia voi kuunnella myös ilmaiseksi nurmkolla lokoisasti makaillen ja vesipiippua poltellen eikä korvia tarvinnut suojella tulpilla.

torstaina, huhtikuuta 23, 2009

Kaikki ovat lähteneet



Autio talo Aurinkolahdessa

César Vallejo kirjoitti: " Talossa ei  asu enää ketään - sanot minulle - kaikki ovat lähteneet. Sali, makuuhuone ja sisäpiha ammottavat tyhjillään. Ketään ei ole jäljellä, sillä kaikki ovat lähteneet."

"Ja minä sanon sinulle: Kun joku lähtee joku jää. Piste jonka kautta joku ihminen on kulkenut ei enää ole yksin. Inhimmilliseltä kannalta yksin on ainoastaan paikka jonka kautta ainutkaan  ihminen ei ole kulkenut" (Inhimmillisiä runoja. Suom. Pentti Saaritsa)


César Vallejo jatkaa: " Todellisuudessa kaikki ovat lähteneet talosta, mutta totuus on että kaikki ovat jääneet. Eikä se mikä on  jäänyt ole heidän  muistonsa vaan he itse".

Vallejon  runo on yksi mielirunoistani.  Se  löytyy kokonaisuudessaan kokoelmasta  Kello  0.  Kun kävin  tänään kuvaamassa  autiotaloa, minusta tuntui   kuin joku  olisi katsonut minuaikkunasta, mutta ei siellä ollut kuin katosta  roikkuva lamppu.


Valokuvatorstain  129.  haaste on   autio  ( klikkaa kuvat isommiksi)

lauantaina, huhtikuuta 11, 2009

Lankalauantaina

Mereltä nousi  nousi   tänään  hopeinen  sumu.  Sumussa polki mies pitkin rantalaituria.  Näkymättömät lokit kirkuivat taustalla.

"Pääsiäisessä  on hopeisuutta, ilmavuutta, herkkää syvyyttä. Päivä on valosta kudottu. Ja valo on kudottu hengestä. Elämän tulikivi: ota ja sytytä. Ja miten linnut  livertäkään!" kirjoitti  Adam Tertz  alias  Andrei Sinjavski  vaimolleen vankileiriltä pääsiäisenä 1971.  Sitaatti on  teoksesta  Kuorosta kohoaa  ääni (suom. Maritta Pesonen ),  joka pohjautuu  Tertzin   vankileiriltä lähettämiin kirjeisiin. 

Tertz  alias Sinjavski  tuomittiin vuonna 1966 gulagiin , koska hän  oli  julkaissut  ulkomailla romaaneja. Se oli  neuvostovastaista toimintaa.  Suomeksi häneltä ilmestyi  vuonna  1960 romaani Oikeudenkäynti alkaa (suom. Juhani Konkka).  Hän pääsi   gulagista  kahdeksan vuotta kestäneen pakkotyön jälkeen ja  muutti perheineen Pariisiin, jossa kuoli vuonna 1997.

Hyvää pääsiäistä!  

tiistaina, huhtikuuta 07, 2009

Kuvahaaste: toistuvia teemoja


Jatulintarhan Jenny  haastoi   kertomaan kuvien toistuvista  teemoista.   Hänen  toistuvia  teemojaan ovat  kuluneisuus ja tyhjyys.    Tein  muutaman kuvakoosteen  toistuvista teemoistani.  Kauhean  flunssan  takia  en  jaksa  sanallistaa teemojani.  Tässä ensimmäinen teema:

Veistokset ja patsaat,  myös maalaukset mutta yksiulotteisuutensa takia ne eivät ole niin kiinnostavia kuvauksen kohteita  kuin veistokset.


Toinen teema.  Katutaide:  graffitit, tagit, ja stencilit ja tarrat. Taustakuvana  on vakituinen kuvauskohteeni, Puotilan uimakoppi ja sen vaihtuvat graffitit.   Ylärivissä on  helsinkiläistä,  alarivissä tarttolaista katutaidetta.

Kolmas teema:  Aurinkolahti.   Se on  lähiympäristöäni, siksi kuvaan sitä paljon. 

 Neljäs teema: Simo.  Hän ei  vielä niin pieni, että ei poseraa, siksi häntä on kiva kuvata.  Yleensä en kuvaa  aikuisia, koska  kuvat heistä  epäonnistuvat. Se johtuu  siitä, että jännitän aikuisia   ja arastelen kuvat heitä.

Viides teema olisi kissat, mutta en jaksa  tehdä niistä    koostetta. (  Nenä vuotaa  kuin ränni keväällä  ja  ohimoita puristaa vanne).  Suurin  osa  kuvistani on kaupunkikuvia,  taloja, katuja, näyteikkunoita,  töhryjä.    Yhtään maalaiskuvaa ei löytynyt, koska en käy maaseudulla.  Luontokuvia on vähän,  mitä nyt  muutamia kukankuvia  viljelypalstalta Puotilasta ja    Miina  Äkkijyrkän lehmiä ja hevosia Uutelasta. ¨En osaa tehdä makroja ötököistä ja kasveista.

 Haastan kaikki valokuvausta harrastavat bloggaajat  miettimään toistuvia teemojaan. Hyvänä  alustuksena aiheeseen Jennyn  blogikirjoitus.   Heitän pallon erikseen   seuraaville blogeille:



Ps. Kuvat voi klikata isommiksi kuten aina.

lauantaina, huhtikuuta 04, 2009

Linnut


Lokit tulivat eilen.  Tuntui kuin ilma  olisi  avartunut, kun ne  kailottivat rannalla.  Minulle  lokkien tulo on aina merkinnyt  kevään tuloa,  merenrantakaupungissa kun olen elänyt lapsuuteni, nuoruuteni,   aikuisuuteni.    Heittelin  niille  leivänpalasia, että  saisin  niistä lähikuvan. Vaikeata  oli.    Vanha  mies   ärisi ohimennessään, että  tartteeko niitä  ruokkia. Miksi vanhat miehet ovat niin ärtyisiä täällä Aurinkorannalla?

Tänään tarttui radiosta korvaani  mustalaisromanssi, nuori mies lauloi:  " Ylhäällä lokki niin uljaana liitää, se nuoruuden innolla kauaksi kiitää ja aurinko sen  siipiä  hopeoi."   Romanssi päättyy  pessimistisesti, tulee mies,   ampuu lokin ja  laulu päättyy sanoihin:  " Toiveista jäljellä vain pettymys on."

 Yhtä  kurjasti käy  lokille   Tshehovin  näytelmässä  Lokki.    Vanha  kyyninen kirjailija saa aiheen pieneen kertomukseen: " järven rannalla  asuu nuori tyttö, joka rakastaa järveä kuin lokki ja on  onnellinen ja vapaa kuin lokki. Mutta  sitten tuli sattumalta mies, näki ja joutessaan huvikseen tuhosi  hänet kuten  tuon lokin." ( suom. Jalo Kalima).


En  tiedä onko   näistä linnuista tehty  lauluja ja näytelmiä. Eivät  tulleet  niin lähelle rantaa , että olisin  saanut niistä  kunnon kuvan.   Jos  joku  tunnistaa  mitä lintuja   ovat, niin kertokaa se minulle.
  






torstaina, helmikuuta 05, 2009

Ilman sandaaleja


Sandaaleista viis ja menoksi!

Kuvassa yksi Aurinkolahden pahamaineisista joutsenista. Ajavat ihmisiä takaa, minäkin olen juossut niitä pakoon.


Valokuvatorstain tämän viikon haasteena on Elegian kuva lumeen unohtuneista sandaaleista.

tiistaina, tammikuuta 20, 2009

Heikoilla jäillä

Ihmiset eivät ole lokkeja

eivätkä sorsia, mutta menevät heikoille jäille, varsinkin jos ovat koiraspuolisia ihmisiä.

Luin tänään ( ei kun eilen) metrossa Metroa-lehteä. Nimimerkki veronmaksaja kysyi , että minkä ihmeen takia verorahoja pitää käyttää siihen, että noukitaan heikoille jäille menneitä ylös. Veronmaksajan mielestä joutaisivat hukkua. Kovat ovat asenteet nykyään.

Ostin alennusmyynnistä ranskalaista runoutta, Rimbaudin Illuminaatioita ja Gyu Goffeten Luvassa elämä. Gofette kirjoittaa:

Niin ihminen on vain henkäys,
tomua kurkussa itku ja huuto
rakkauslaulunsa, lohduttomuutensa
himon hiekkaa, joka uppoaa: kuolla,

ei kuolla, mitäpä siitä loppujen lopuksi,
jos meri ei muuta ole kuin huokaus,
taivaan unessa se antautuu
ja katseemme horjuva purhe

romahtaa lihalliseen veneeseen
- oi hauras pursi sumussa, ei mastolyhtyä
vain pieni ääni, joka kieppuu
niskassa, toistellen

uupumatta, kuka sinä olet, kuka olet, kuka?

( suom. Pentti Holappa WSOY 2004)

sunnuntaina, tammikuuta 04, 2009

Vain kuvia

Talvi on tullut, kun joutsenet kokoontuvat Aurinkolahdelle ruokaa kärkkymään. Tänään niitä oli 12, pari päivää sitten 30, kertoi vanha rouva joka syötti niitä. Sorsat olivat nopeampia kuin joutsenet ja veivät leivänpalat niiden nokkien edestä. Minä muistelin lapsena lukemaani Andersenin satua noidutuista joutsenista, mutta en muistanut oliko niitä 12, aikamoinen joukko kuitenkin. (Vanha rouva oli kaino, ei halunnut mukaan kuvaan).
Talvi on päässyt yllättämään veneenomistajan. Hänellä on kiire pelastaa vene jäätyvältä lahdelta.


Kun vanha rouva lopettaa ruokinnan, kaksitoista jousenta purjehtii tiehensä sorsasaattueen seurassa ja minä lähden ostamaan ruokaa Columbuksen ostoskeskukseen.


Huomattava muutos kaupunkikuvassa. Kun lähdin 12 päivää sitten Luxemburgiin, bussit olivat kaikenkirjavia. Kun palasin ne olivat muuttuneet ankaran sinisiksi. Tuli mieleen entisajan poliisit, jotka patikoivat pitkin Munkkiniemen puistotietä tummansinisissä univormuissaan ja hajoittivat "kasoja" Valion baarin kulmalta, johon Munkkiniemen nuoriso-ongelma keskittyi 50 vuotta sitten.

Tänään luin lehdestä, että HKL on vaihtanut mainostenhankkijaa , ja minä kun luulin että laman vaikutukset näkyvät jo. Kun HKL ei saa mainoksia, se on siksi korottanut lipun hintoja, vaikka bensan hinta on laskenut.

PS. Pitäisiköhän vaihtaa blogin nimi Vain kuviksi, koska se sisältää nykyään enemmän kuvia kuin sanoja. Sanalliset ilmaisuni ovat suuntautuneet muuanne.


maanantaina, joulukuuta 15, 2008

Senjasen nostalgiat


Helsinki, Aurinkolahti joulukuussa ( 15. luukku)


Olisipa merimies tai pianisti
tai kapakanpitäjä Bordeauxissa
Tai olisipa 8 vuotias
ja museossa isoisän kanssa

Tai olisipa joku eläin
esimerkiksi majava
Rakentaisi tulvaisen padon
ja läiskyttäisi häntää

Tai olisipa sivuolento
ikivanhassa myytissä
Vilahtaisi selityksettä
taka-alalla kerran pari

Tai olisipa virrenpätkä

Juhani Peltonen.Senjasen nostalgiat. Uuden runon kauneimmat 2. Toim. Hannu Mäkelä ja Veikko Polameri ( Otava 1971)


sunnuntaina, kesäkuuta 22, 2008

Lyhyt yö

Näkymä parveekkeelta etelään.
Kuunsilta Aurinkolahdella. Aurinko oli zeniitissä Kravun kääntöpiirillä.

Näkymä parvekkeelta pohjoiseen.

Otin kuvat viime yönä kahden aikaan. En päässyt nukkumaan, koska päivitin Vistan Service-pakettia, ja se kesti. Aloitin puoli yhdeltä ja lopetin puoli kolmelta. Edellinen päivitysyritys toista viikkoa sitten päättyi katastrofiin, kun käyttöjärjestelmä romahti. Koko systeemi piti asentaa uudelleen alusta alkaen. Jokainen joka on tehnyt sen, tietää millainen urakka se on.

Valokuvatorstain 96. haaste on Yötön yö. Kuten kuvista näkyy Helsingissä ei ole yöttömiä öitä. Unettomia öitä kyllä on. Viime yönä en ehtinyt nähdä yhtään unta. Kissa herätti kello viideltä aamulla niin kuin aina. Heitin sille pari silakaka ja kömmin takaisin nukkumaan.

perjantaina, kesäkuuta 20, 2008

Juhannusaattona

Juhannus on meillä herttainen. Sataa. Rantakahvilassa on tyhjää.

Veneet seisovat Aurunkolahdessa. Niiden omistajat eivät tiedä miten viihtyisää on viettää sateista juhannusta veneessä. Sitä laskea ankkuriin jonkin saaren rantaan ja lukea kirjaa hytissä , kun sade ropisee kattoon ja vene keinahtelee hiljalleen. Minä luen tänä juhannuksena Henry Millerin ja Lawrence Durrellin kirjeenvaihtoa. Ikävävämpi juttu on se, että minulla ei ole venettä.

Juhannusruusuja Juhannusruusunkujalla, Taiteilijatalon pihalla.

Juhannusmystiikasta ja -perinteistä voi lukea Harmaasuden blogista. Viihtyisää juhannusta!

perjantaina, huhtikuuta 18, 2008

Rappion estetiikkaa

Blogilista päivittää omia aikojaan tätä blogia. Sen logiikka ei ole minulle vieläkään selvinnyt. Kokeilen hyväksyykö lista tämän postauksen, ettei väitä haamupäivitykseksi. Aiheena on Valokuvatorstain 85. haaste: Rappion estetiikka.

Kreikkalainen pylväikkö on naapurissa. Se edustaa estetiikkaa, "mäyräkoira" ja kaljapullot rappiota. ( Klikkaa kuvat isommiksi).
Kreikkalainen pylväikkö on kauniisti ajan patinoima, mutta jotenkin absurdi näky metsän keskellä. Nyt sen ympärille ollaan tekemässä muotopuistoa. Paikka näyttää kalsean alastomalta. Kuluu varmasti vuosia ennen kuin puistosta tulee viihtyisä.

Edit. myöhemmin. Arvasin oikein tämän oikean päivityksen Blogilista on luokitellut haamupäitykseksi, eikä ole kelpuuttanut päivittyneiden blogien listalle.

maanantaina, kesäkuuta 11, 2007

Tapahtui Aurinkolahdessa

Kuvareportaasi Aurinkolahdesta.

Istuin eilen ( sunnuntaina)parvekkeella lukemassa Hannu Helinin uutta runokirjaa Godbuy, kun Aurinkolahden torilla alkoi tapahtua. Piti lähteä katsomaan mitä on tekeillä.

(Klikkaa kuvat isommiksi)
Taiteilijatalon kulmalla seisoi kaksi paloautoa ja kaksi ambulanssia. Ihmiset istuivat terassilla juomassa olutta niin kuin mitään ei tapahtuisi. Pelastuslaitoksen autot ajoivat laiturille:


Pelastussukeltaja laskeutui Aurinkolahteen:
Palokunnan nosturiauto valmistautui pelastusoperaatioon:

Aurinkolahdesta nostettiin sammakkomies:

Se olikin vain pelastusharjoitus.

Palasin takaisin parvekkeelle lukemaan Godbuyta, jota voi lukea monella tapaa, katso Juhani Tikkanen- Hyvä kauppa.

Ote Hannu Helinin runosta:

jos lumikki ottaisi aurinkoa
ja palaisi tulisiko
siitä tuhkimo
biitsillä matojen muona
jossakin joku menee kiikkuun
ja joku toinen pamauttaa seinälle pollockit
siinä teille estetiikka
ja kauneus kauneus
on katsojan

Se voisi olla mielipide Mukkulan kirjailijakokouksessa, jonka teemana on on tänä vuonna Kauneus ja kauheus. Kun luin runoa, Aurinkolahden biitsillä ihmiset grillasivat itseään madoille.

Kauneus ja kauheus ovat katsojan ( silmässä). Kulttuurinavigaattori näkee tàpiesmaista kauneutta siellä missä kaupungin stop töhryille -virkamiehet näkevät pelkkää kauheutta.