sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2011

Juhannuskukat

Minun iässäni kukkia  ei enää laiteta tyynyn alle  juhannuksena, vaan  maljakkoon. Nuorempana  oli päinvastoin.  Yhtenä  juhannusyönä näin unta Tuomas   Anhavasta, toisena  Paavo  Haavikosta.  Niin  kirjallinen oli  alitajuntani  jo nuorena.  Ja kirjailija minusta sitten tuli,  vaikka yritinkin  taistella  alitajuntaa vastaan ja  elää porvarillisen elämän.  Ei se onnistunut.


 Helsinki  ei ole   juhannuksena yhtä kurja  paikka kuin jouluna    Silloin ei kulje  metro, ei   bussit,   ei  raitiovaunut eikä mikään  ole auki paitsi Kämp ja Kynsilaukka.  Juhannuksena   Helsinki on  viihtyisä,   ei  liikaa väkeä eikä autoja. Liikenne toimii, rannoilla on  kokkoja, siirtolapuutarhoissa iltamia . Teinityttönä kävin Seurasaaressa kerran. En viihtynyt,    mutta kyllä se voitti   juhannustanssit  maalla, "böndellä," kuten siihen aikaan sanottiin.


Yhden juhannuksen vietin Siperiassa, Jamalin niemimaalla,  tundrakylässä jonka nimeä en  muista. Siellä poltettiin kokkoa ja  hyviteltiin  luonnonhenkiä  votkalla. Hyttysiä  oli vallan hirveästi.


 Toisen   juhannuksen  vietin Tataarinmaalla,  senkään kylän nimeä en muista. Siellä tanssittiin paikallisia kansatansseja ja minä keräsin  arolta  hampunlehtiä.  Yhden lehden prässäsin päiväkirjani  väliin ja  jouduin  Helsingin tullissa tarkastukseen, kun koira haistoi käsilaukkuani.  En joutunut  salakuljetuksesta vankilaan, en saanut edes  sakkoja. Olin  kai niin viattoman näköinen.


Kolmannen juhannuksen vietin  Kaliningradiin  lähellä, Itämeren rannalla sijaitsevassa vanhassa   kylpyläpaikassa.  Siellä  oli suuri kansanjuhla, tanssia, soittoa ja votkanjuontia.  Nuoret  miehet olivat pukeutuneet naisiksi ja pitivät  keskenään  hauskaa.  Tulkki  sanoi, että se on  perinteellinen   kansantapa  heillä  päin.


Nyt alkaa meno kohti pimeää. Miten ikävää!

keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2011

Suuri hauki ja kuuluisuus

Kuvassa 17-kiloisen hauen leukaluut. 


Isäni  kertoo kirjassa  Elämän antimet: Kirjeitä Koskenpesästä,  miten vaikeata  on  kirjailijana tulla tunnetuksi.  Kun hän osti Koskenpesän Kuhmoisista Lummene-järven rannalta, hän  kuvitteli  turhamaisuuksissaan, että hänen nimensä  olisi paikkakunnalla tunnettu, olihan hän julkaissut muutamia  romaaneja ja näytelmiä, osallistunut politiikkaan, kirjoitellut  runsaasti  lehtiin, häntä oli haukuttu usein pakinoissa ja toisinaan yleisönosastoissakin.  Mutta varsin pian hän sai todeta, että  hänen nimensä oli kaikille aivan upiouto,  kuten hän sanoo ja  jatkaa: 


"Mutta kaksi vuotta sitten [= vuonna 1949 , minun  lisäykseni] keväällä tapahtui äkillinen ja  jyrkkä  muutos: silloin minusta tuli yhdellä iskulla  koko pitäjän kuuluisuus. Sain silloin vanhalla ruostuneella  katiskalla, jota olin  rautalangalla paikkaillut, yli seitsemäntoista kiloa painavan hauen, tästä omasta rannastani."




Ranta josta hauki nousi.  Se oli  uinut  pienen  haukinaaraan perässä katiskaan kutuaikana.  Kohtalokas oli sen hauen "rakkaus."


Isäni lahjoitti hauen  naapurin isännälle, joka kirjoitti   siitä punnistustodistuksen  toisen  isännän kanssa, ja lähti  sitten esitelmämatkalle. Kun hän parin viikon  kuluttua palasi  Koskenpesään,   niin jo linja-autossa hän kuuli puhuttavan itsestään.  Hän jatkaa: "ja kun  kesäkuun puolivälissä menin Lummeneen toiseen päähän, jonne oli matkaa  kolmetoista kilometriä [...] ja jossa en ollut  koskaan aikaisemmin käynyt, niin pikkupojatkin maantiellä  kuiskailivat selkäni takana: Tuossa on nyt se herra, joka sai sen suuren  hauen. Niinpä olenkin ruvennut harkitsemaan, olisikohan minun  lähdettävä Jäämerelle onkimaan valaskala tullakseni oikein  maailmankuuluksi."


 Niinpä niin, kirjailijan  ikiaikainen salainen haave - tulla kuuluisaksi   elinaikanaan! Mutta harvalta se  onnistuu,  ehkä onneksi.  Henkisesti turvallisinta on tulla kuuluisaksi vasta kuolemansa jälkeen.


Koskenpesän savusauna lämpiää.


Koskenpesä  on saanut nimensä siitä, että se sijaitsee    Lummene-järven läntisessä päässä,   josta Porraskoski saa alkunsa.   Lummene  on vesijakojärvi, joka laskee  länteen ja itään. Ja  Koskenpesä minun lapsuuteni kesämaa,  sielunmaisema ja  paikka johon palaan  yhä uudelleen, unissani.   Viime  viikonlopulla kävin siellä  myös todellisuudessa. Viime käynnistä   oli kulunut   kymmenen vuotta.  Palattuani  sieltä, otin  kirjahyllystä   Elämän antimet ja rupesin lukemaan.  Kirja huvitti minua nyt. Mutta   kun olin nuori nainen, se  raivostutti,  koska isäni   näkemykset naisista olivat  niin  vanhanaikaisen patriarkaalisia.   Hän oli aikansa  lapsi,  syntynyt viime vuosisadan alussa  Pietarin  liepeillä. Siellä miessukupuoli oli ylivertainen.



torstaina, kesäkuuta 16, 2011

maanantaina, kesäkuuta 13, 2011

Rohtoraunioyrtti

Rohtoraunioyrtti palasi takaisin.


 Viime  vuoden  keväällä kerroin  täällä,  että  palstani reunalta  oli varastettu  rohtoraunioyrtti.   Jäljellä oli vain iso kuoppa.  Salakuljetin yrtin juuritaimen  Moskovan kirjailijaliiton pihalta  Suomeen  kaksikymmentä vuotta sitten.  Yrtin menetys  suretti.  Sillä oli   monta  ihailijaa, jotka pysähtyivät   kysymään  mikä se on, kun  eivät ole  nähneet sellaista kasvia ennen.   Kenties  joku ihailija kävi  kääntämässä  sen maasta yön  pimeydessä. Tänä  keväänä  tyhjään  kuopaan ilmestyi   rivi   rohtoraunioyrtin taimia.  Nyt ne kukoistavat, kukkivat ja  varmaankin iloitsevat sateesta   helteisten päivien jälkeen. 


"Ja se minkä menetimme, tuli takaisin.
Sitä mukaa kuin alistuimme menettämään, se tuli takaisin,"


kirjoitti Rabbe Enckell runossa Välisanat, pitkospuut ( suom. Tuomas Anhava).   Samassa runossa  hän  kirjoitti puutarhurin  keväästä:


Niin vaivihkaa tulee  kevät vastaan:
kaikissa maustepenkeissä ovat jo piilossa
siemenet - maustepenkeissä,
jotka ovat  puutarhurin sydäntä  kaikkein lähinnä.
Siemenpalot
kahisivat pussissa
odotuksen jännitystä - ja  nyt ne ovat päätyneet
mullan  pehmeään poimuun, hyvään talteen.







perjantaina, kesäkuuta 10, 2011

lauantaina, kesäkuuta 04, 2011

Kalevi Seilonen R.I.P.

17.10.1937  - 30.5.2011

"Kuoltuani minä muutun historialliseksi henkilöksi ja minulle käy  samalla tavalla kuin Lallille, Jaakko Ilkalle ja Huugo Karjalaiselle. Historiantutkijoille on sanottava että en ole anarkisti, terroristi, kätyri enkä liberaali. Jos noista pitäisi valita, olisin kätyri. "  Sanoi   Metsäroisto  ( s. 72)


Minä sanoisin että  hän, Kalevi siis, ei  Metsäroisto, oli  Suomen harvoja   surrealistisia kirjailijoita.  Hän  aloitti  surrealistin uransa  21-vuotiaana  julkaisemalla omakustanteena   kokoelman Proosarunoja, jonka  takakannessa hän kirjoitti: "Alhaalta kohoaa myrskyn merkkejä: sokea näkee käsillään, uneksija päihtyy esineistä ja lokit purjehtivat laidan yli. Hetket kääntyvät akseleissaan vivuten esille kaikkea kummallista. Helsingissä 10.7.1959." 


Hänestä  tuli yhteiskunnallinen  surrealisti 60-luvulla.  Hänen "virallinen esikoisteoksensa" Tosiasioita minusta  ilmestyi vuonna  1965.  Hän oli nähnyt Olennon, josta hän kertoo mm. seuraavaa:


Se on sinun näköisesi. Sillä on harmaat aivot.
Se puhuu itsekseen ja hautoo päätään kylmässä vedessä.
Sillä on suunnitelma  poliittisten puolueiden varalle:
1. Sosiaalidemokraatit käyvät sisällissodan.
2. Kokoomus nitistetään verotuksella.
3. Kansanpuolue putoaa ikkunasta.
4. Ruotsalaiset muuttavat kauhuissaan Ruotsiin.
5. Pientalonpojat  nostetaan puuhun.
6. SKDL kielletään  meluntorjunta-asetuksella.
7. Maalaisliitto pannaan maahan.


Tämän vuoden  alussa hän  otti yhteyttä  Metsäroiston merkeissä, pyysi  muistelemaan mitä puhuttiin Huutotöyryssä.  Hän kertoi  kirjoittavansa Nuoreen Voimaan juttua kirjoistaan. En tiedä  saiko hän jutun valmiiksi ja  jos sai, niin   ilmestyikö se,  kun  minulle ei  tule Nuorta  Voimaa.  Hänen  viimeiseksi  jäänyt  teoksensa   Metsäroisto  ilmestyi vuonna  1986 ja  sai valtion kirjallisuuspalkinnon.    Ajatus   metsäroiston  omaelämäkerrasta syntyi  kesällä  1985  Huutotöyryssä,  "kun  irrottelimme mielikuvitusta..." kuten  kirjan omistuskirjoituksessa lukee.   Puhuimme  fiktiivisen  omaelämäkerran kirjoittamisesta  ja  siitä se lähti  liikkeelle.  Ehdotin kirjalle nimeksi Metsäroistoa.    Minusta  oli  hauskaa olla mukana   sen  kirjan syntyprosesissa.   Kirjasta tuli  hyvä  ja minä  olen ylpeä   muusan osastani.  


Kuva:  Olli Lyytikäisen piirros  Kalevista vuodelta 1969. 


Lisäys myöhemmin.  Muistelma Kalevista täällä:  Vanhan  vaiheilla.
    

torstaina, kesäkuuta 02, 2011

Jo joutui armas aika - siilillekin

Puutarhakutsujen  kuokkavieras nautiskelee   pöydän antimista.  Siikaa on sillä suussa.




Ja kauniisti  koristi kukkanen  puutarhakutsuja   tänään Tapanilassa. 

Valokuvatorstain  210.  aihe   on  Suvivirsi.