sunnuntaina, helmikuuta 28, 2010

Suomalaisen kulttuurin portaalihahmo

Vaka vanha Väinämöinen Vanhan ylioppilastalon portaalissa.
Pään päällä istuu kyyhkyseksi itsensä loihtinut Louhi.

Tänään on kulunut 175. vuotta Kalevalan ilmestymisestä. Sen kunniaksi Väinämöisen viimeiset sanat:
Vaan kuitenki, kaikitenkin,
Laun hiihin laulajoille,
Laun hiihin, latvan taitoin,
Oksat karsin, tien osoitin;
Siitäpä nyt tie menevi,
Ura uusi urkenevi
Laajemmille laulajoille,
Runsahammille runoille
Nuorisossa nousevassa,
Kansassa kasuavassa.

PS. Linkki joka ei liity Kalevalaan. Lisäsin sen tuonne sivupalkin Jaettuihin otsikoihin. Jaan Kaplinski kirjoittaa blogissaan suomeksi virolaisen näkemyksen Sofi Oksasen Puhdistuksesta.

lauantaina, helmikuuta 27, 2010

Lempipuu ja runoilija


Araucaria araucana

Tämä on minun lempipuuni Jardin des Plantesissa. Sillä on vanhat, viisaat silmät. Ihastuin ensinäkemältä sen silmiin ja "hiuksiin." Sen nimi on ranskaksi désespoir des singes (= apinoiden epätoivo), englanniksi Monkey Puzzle Tree ( = apinan pulmapuu), koska apinoiden on vaikeata hypellä sen oksilla. Se on Chilen kansallispuu ja voi elää 1200-vuotiaaksi. Varsinainen fossiilipuu, sillä se on ollut olemassa jo dinosaurusten aikana. Araukaria, huonekuusi, lienee sen kaukainen sukulainen, pikkuserkku tai pikkuserkun serkku.

Jacques Jouet lempipuunsa juurella. Puun nimi on metasequoia, suomeksi kiinanpunapuu, fossiili sekin. Lisää puita Picasa-albumissani Jardin des Plantes. Kävin siellä Jouetin kanssa viime sunnuntaina. Hänellä on projekti: hän kirjoittaa runon jokaisesta puutarhan puusta. Aikamoinen urakka, sillä puita on yli 3000. Teoksesta tulee laaja, ainakin kuusiosainen, arvelisin. En lainkaan epäile, etteikö projekti onnistuisi. Hän on tavattoman ahkera, kurinalainen ja innovatiivinen kirjailija, joka on julkaissut kahdeksankymmentäluvun alusta alkaen lähes 60 teosta: runoja, romaaneja, näytelmiä, esseitä. Hän kirjoittaa junassa, metrossa, kaikkialla. Viime kesänä hän kirjoitti romaania lavalla yleisön katsellessa hänen työskentelyään isolta valkokankaalta Villete -puiston kirjallisuusfestivaalissa, jonka oli järjestänyt Oulipo = ranskalainen kirjallisuusryhmä, jonka jäsenistä Suomessa tunnetaan parhaiten Italo Calvino, Georges Perec ja Raymond Queneau.

Tutustuin Jacques Jouetiin kesällä 2000, kun matkustimme kuusi viikkoa junalla pitkin ja poikin Eurooppaa 105 muun kirjailijan kanssa. Sillä matkalla tutustuin oulipolaiseen kirjoitusmetodiin, jota en sivumennen sanoen itse ole pystynyt noudattamaan. Hän kirjoitti joka päivä kaksi, kolme runoa sanoista joita hän keräsi matkatovereiltaan. "Kolme sanaa jotka ensimmäisenä tulevat mieleen," hän pyysi jokaiselta kumppaniltaan.

Vuonna 2002 P.O.L ( arvostettu pariisilaiskustantaja) julkaisi kokoelman Poèmes avec partenaires (Runoja kumppaneiden kanssa). P.O.L on toimittanut YouTubeen videoklipin, jossa hän lausuu runon kolmelta kumppaniltaan: Fatos Kongolilta, Kamiel Vanholelta ja minulta ( olen imarreltu kun olen päässyt niin hyvään seuraan)


Minun kolme sanaani ovat : "van Gogh", "varvas" ja "sieniä." Tällaiselta runo näyttää kirjoitettuna.

D'avoir peint les mangeurs de sieniä
un soir d'hallucinations, Van Gogh
se coupa au rasoir un varvas.
C'est là une autre vie de Van Gogh
que j'ai lue dans un plat de sieniä.

Pour le faire manger à Van Gogh
Gauguin mit dans l'huile le varvas
en l'entourant de quelques sieniä
psilocybine ou truffe, varvas
chauffant la perception de Van Gogh.

Quand la douleur parut au varvas
la gangrène y fixa ses sieniä
rendit bien moins mobile Van Gogh
qui, ne ramassant plus les sieniä
songe à trancher un autre varvas.

Runo on niin tiukkaan muotoon ja mittaan ( redonde ranskaksi) sidottu, että sitä on mahdotonta kääntää suomeksi minun rytmikorvattomuudellani, eikä siitä tolkkua tule huonolla ranskankielen taidollani mutta runon sisältö saattaisi olla tämä:

Kun Van Gogh oli maalannut sienien syöjät/ eräänä hallusinaatioiltana/ hän leikkasi partaveitsellä varpaansa/ Siitä alkoi Van Goghin toinen elämä minkä luin sienivadilta./

Gauguin teki ruokaa Van Goghille/ pani öljyyn varpaan/ sen höysteeksi joitakin sieniä/ philocybineja ja tryffeleitä,/ varvas kiihotti Van Goghin aistimia.

Tuska tuli varpaaseen/ kuolio istututti siihen sieniä/ teki van Goghista vähemmän liikkuvan/ eikä hän enää kerännyt sieniä/ ajatellut leikata toista varvasta.

Mia Toivio on suomentanut Jouetia paremmin kuin minä, hänen metrorunojaan Tuli&Savu- lehden numerossa 4/2005. Jouet kirjoittaa metrorunoja edelleen, mutta ei enää Pariisin metrossa vaan maailman metroissa. Hän ei ole vielä käynyt Helsingissä eikä muissakaan pohjoismaiden pääkaupungissa. Tänne pohjoiseen periferiaan häntä ei ole pyydetty esiintymään.

Rykelmä

Viime vuonna Aurinkolahdella.

Valokuvatorstain 156. haaste: rykelmä.

PS. Mikä on valokuva? Mikä on todellisuus? pohtii David Pogue The New York Timesissa, Photoshop and Photography: When Is It Real?

perjantaina, helmikuuta 26, 2010

Katutaidetta


Katutaidetta St. Martinin kanavan varrelta.
Lisää kuvia löytyy Picasa-albumistani Pariisin katutaidetta. Kansio ei sisällä graffiteja.

Pidän enemmän katutaiteesta kuin museotaiteesta. Sitä löytyy yllätävistä paikoista, sitä saa kuvata eikä sillä rahasteta. Museoihin joutuu jonottamaan, ainakin Pariisissa, liput ovat kalliita ja saleissa tungeksii ihmisiä niin paljon, ettei taideteoksiin pysty syventymään, aina joku tuuppii ja tunkee väliin.

Kävin Rodin-museossa katsomassa Matissen maalauksia ja veistoksia ja ahdistuin väenpaljoudesta. Matissen töitä ei saanut kuvata. Siirryin puiston puolelle ja kuvasin Rodinin Ajattelijan.


keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010

Kannibaalikreivin muistomerkki

Kreivi Ugolinon muistomerkki Rodin-museon puistossa.

Rodinia innoitti Danten Divina Commedia. Hänen kerrotataan kantaneen aina mukanaan tuota teosta. Kreivi Ugolino kertoo Dantelle Helvetin 33. laulussa synkän tarinansa - miten hän joutui pienten poikiensa kanssa vankilaan, miten pojat kuolivat toinen toisensa jälkeen nälkään ja miten hänestä tuli kannibaali:

"Sokeeena hoipuin yli kuollehien;
kaks päivää heidän nimiänsä huusin,
niin nälkä teki, mit' ei voinut tuska."
( suom. Eino Leino)

Teematiistain 4. aihe: Muistomerkki.

PS. Bloggerin päivitetty tekstieditori ei ole toiminut tänään, se lataa lataamistaan sivua eikä saa aikaan valmista. Blogger Helpin keskustelupalstalla joku tiesi miten ongelman voi kiertää: Vaihda editori vanhaksi editoriksi. Sen voi tehdä Asetusten lopussa.

tiistaina, helmikuuta 23, 2010

Näkymä ikkunasta(ni)

Näkymä  tänään  kodin ikkunasta  Helsingissä.

Näkymä eilen  hotellin ikkunasta Pariisissa.


 Täällä sataa lunta, Pariisissa  kukkivat krookukset ja kevätesikot.  Lisää kuvia  Valon  kaupungista myöhemmin, kunhan ehdin  järjestää  kuvat ja ajatukset.

Mustaa  ja valkoista 12.  teema  on  Näkymä ikkunastani.

lauantaina, helmikuuta 20, 2010

Everyday(s)



Katunäkymä  Luxemburgista. (Klikkaa kuva isommaksi) 

 Joka  päivä kävelen  Totti-koiran kanssa kuvan  kulmakuppilan ohitse. Sen nimi on Oceáno. Meteli kuppilassa on kova  jo  aamupäivästä, tunnelma kuin entisajan merimieskapakoissa, Nykyään eivät   merimiehet ehdi istua kapakoissa eikä heillä ole heilaa joka satamassa.   Océanon ikkunassa mainostetaan, että tarjolla on portugalilaisia erikoisuuksia. En ole uskaltautunut sisään   katsomaan mitä ne mahtavat olla. 


Casino Luxemburgissa on  Everyday(s)  -niminen näyttely.

Kuvassa    espanjalaisen Eulàlia Valldoseran näkemys  arkipäivästä.  Miehet istuvat  kapakassa juomassa punaviiniä ja naiset   tyontelevät vauvanvaunuja. Installaation nimi on monitulkintainen El Periodo ( The  Period).


Japanilaisen Takahiro Iwasakin näkemys arkipäivästä. Epämääräisiä vaate- ja  pyyhekasoja lojuu lattioilla.


Yksityiskohta  Iwasakin teoksesta Black  Socks.

torstaina, helmikuuta 18, 2010

Lunta Luxemburgissa


Lunta satoi Luxemburgissa  kolme päivää.
 Kuva viime sunnuntailta keskustan kävelykadulta.

Totti-koira tykkäsi  syödä lunta.

PS.   Eilen  satoi  vettä  lumen sijasta. Enpä joutunut lunta luomaan.  Kolmena aamuna olen tehnyt lapiohommia.  Tänään  katosivat viimeisetkin  lumenriekaleet  auringonpaisteessa ja  plus  yhdeksän asteen lämmössä. Linnuilla oli kevättä rinnassa, punarinta tapaili ääntä ja yksinäinen  mustarastas   luritteli kaihoisasti  takapihalla  illansuussa.

Valokuvatorstain 155. haaste: LUMI        


lauantaina, helmikuuta 13, 2010

Street View


  Tämä  ei ole  Google Mapsin  kuva.

Otin kuvan ihan itse eilen kun olin  matkalla asemalta toiselle ( Gare du Nordilta  Gare de l'Estille).    Edellisenä päivänä kävelin saman matkan virtuaalisesti Google  Mapsia pitkin.  Virtuaalikävelystä oli hyötyä, en  eksynyt enkä  kääntynyt väärään suuntaan väärissä kadunkulmissa, kun   katunäkymät olivat tuttuja.  Suosittelen  Googlen   katunäkymäkarttaa ennen matkalle lähtöä. Ohjeet   sen käyttöön  saa täältä.  Kunpa Google kuvaisi myös Gare du Nordin  sisänäkymät, jotta sieltä  selviäisi eksymättä ulos.  Siellä  muuten haisi aidosti ihmisen kuselta.   

Tyylikkäitä  pariisilaisia.
  
 Karvahattu päässä  viiden asteen pakkasessa. Niin pienessä pakkasessa suomalainen ei laita edes pipoa päähän. En ehtinyt  käydä  kulmakuppilassa,  kun piti  ehtiä junasta toiseen.   Kuppilan nimi Au train de vie voisi olla  suomeksi Elämän junassa. Hyvä nimi muistelmiksi, jos  pitää  junamatkailusta.  Varaan  nimen  muistelmieni  kakkososalle, kunhan saan  ensin ykkösosan valmiiksi.


Gare de l'Estin  katolla istui  sotaisa   nainen Verdunin taistelun muistoksi.  Sisäpuolellakin näytti    sotaiselta,   sotilaita partioi   asemahallissa   rynnäkkökiväärien ( tai konepistoolien) kanssa  ja  poliiseja oli paikalla iso  joukko.   En tiedä  mitä  siellä oli  tapahtunut tai mitä  odotettiin tapahtuvaksi.    Ihmiset eivät olleet moksiskaan,  odottelivat vain  tyynesti junia.  En uskaltanut  kuvata asemiehiä enkä  poliiseja,  etten  joutuisi niiden kanssa selkkauksiin.   


    



tiistaina, helmikuuta 09, 2010

Matkavalmisteluja

Valokuvatorstain 153. haaste: Kerro tarina, valokuvin.


 Surinaa, hurinaa, mielihyväkehräystä. 

Hei, mun pallo on tuolla!

Se pitää   saada  mukaan.

Pettymys ja tyrmistys! Käsketään  kassista pois. Eikö  mua  huolitakaan matkalle ?


Katso  Kissin hepuli.  Kiitos  Jimin poppoolle jonka kautta linkki löytyi.



sunnuntaina, helmikuuta 07, 2010

Kim Ki-duk ja varastettu kuva


 Kim Ki-dukin elokuvasta Bad Guy ( suomeksi Parittaja).

Kuva on kaapattu  Les Belles lectrices -blogista.  Opiskelijatyttö varastaa kirjakaupassa   sivun   kirjasta joka käsittelee  Egon Schielen  taidetta. 

Varastettu kuva  saattaisi olla tämä tai sitten jokin muu,
 jossa on mies ja nainen yhteenkietoutuneina.

 Harmittaa että en nauhoittanut elokuvaa. Schielen kuva vilahti niin nopesti silmieni ohi, että  en  ehtinyt  nähdä sitä   kunnolla. Egon Schiele (1890-1918) oli itävaltalainen  ekspressionisti,  eli  Wienissä Freudin aikaan, istui  vankilassa  viisi kuukautta siveettömien  maalaustensa   takia   ja kuoli vain 28-vuotiaana  espanjantautiin. 

Kim Ki-duk   oli itseoppinut  maalari ennen kuin  hänestä tuli itseoppinut  elokuvaohjaaja.  Hän maalasi  Montpellierin  rannoilla Ranskassa ja  esitteli  töitään kaduilla. Hänellä  oli  katunäyttely myös  Münchenissä, jossa hän tutustui  Egon Schielen töihin.  Hän   kertoo valinneensa Schielen  töitä elokuvaan  Bad Guy siksi että  ensisilmäyksellä  ne näyttävät  vulgaareilta ja  säädyttömiltä, mutta kun niitä  katsoo lähemmin, ne ovat    rehellisiä  kuvia  halun valtaan joutuneista ihmisistä. 

 Elokuvassa Bad  Guy  parittaja   joutuu   äkillisen halun  valtaan, kun  hän näkee   opiskelijatytön   puiston penkillä istumassa.  Hän   suutelee tyttöä  suulle ja   tyttö sylkee  häntä kasvoille.    Parittaja kostaa tytölle   tekemällä hänestä  petoksen avulla prostituoidun    kurjaan laitakaupungin bordelliinsa.  Tyttö istuu  valkoisessa mekossa kuin enkeli odottamassa  asiakkaita.    Parittaja katselee häntä  ja  hänen asiakkaitaan  peililasin takaa ja rakastuu häneen.  Parittaja   on väkivaltainen  ja   mykkä mies, ei pysty puhumaan, ehkä siksi että  hänen  äänijäteensä on katkaistu -  kaulassa on pitkä  viiltohaavan arpi. 

 Bad Guy on   rankkaa katsottavaa,   paikoitellen minun oli pakko sulkea  silmät, kun en  pystynyt katsomaan   väkivaltaisia kohtauksia.  Kaiken  sen väkivallan  jälkeen  Carola  Häggvistin laulama hengellinen laulu Blott en dag elokuvan  lopussa  on kaunis  katarsis( = puhdistuminen), se todella tehoaa.


Kim Ki-dukin musiikkivalinta   juontaa  juurensa  hänen  entisestä elämästään. Hänestä  piti tulla   kristitty saarnaaja   sen jälkeen  kun hän erosi   armeijasta  viisi vuotta kestäneen palveluksen jälkeen ( hän oli laivaston leivissä),   ja ennen kuin hänen lähti Euroopaan  elättämään itseään taiteen tekemisellä.

 Hän kertoo  elämästään ja elokuvistaan   Volker  Hummelin  haastattelussa.   Kun  Hummell kysyy  miksi  hänen elokuviensa miehet  ovat puhumattomia ja väkivaltaisia,  hän sanoo: The reason that in my movies there are people who do not talk is because something deeply wounded them. They had their trust in other human beings destroyed because of promises that were not kept.  Kannattaa lukea  haastattelu kokonaisuudessaan, koska se antaa taustaa hänen elokuviensa väkivallalle.

Teemalta  tulee maanantaina ( 8.2)  Kim Ki-dukin  Rannikkovartija  ja  viikon kuluttua  maanantaina (15.2.) Samaria.   Elokuvien naiskohtalot tuovat mieleen Lars  von  Trierin  elokuvan Breaking  the Waves.  Kun  sen on kerran nähnyt sitä ei voi unohtaa, vaikka ei  pitäisikään siitä.   Ehkä he  ovat sukulaissieluja.    He eivät tee  seksistä ja  väkivallasta  viihdettä.  Ja kumpikin mystifioi naista,  Kim Ki-dukin  mukaan nainen on korkeammalla tasolla oleva olento kuin mies.  En  ole ihan samaa mieltä.







keskiviikkona, helmikuuta 03, 2010