maanantaina, syyskuuta 20, 2010

Enkelten kirja

Kaupunkikuvia 2 001
“Tämä ei ole enkelikirja vaan ilokirja,surukirja ja jäähyväisten kirja. Tämä on kirja rakkauksista jotka toteutuivat ja siitä naisesta jolla on musta koira, tämä on  elävien  kirja,” määrittelee   kirjan  kertoja. Kirjan on kirjoittanut  Markku Pääskynen.  Kirjoittaja ei ole sama kuin kertoja.
Tuomas on   kertomuksen päähenkilö, kolmekymppinen  tutkija ja    7-vuotiaan Ainon yksinhuoltajaisä,  surujen mies,  kuten Job johon  kirjan motto viittaa. Häntä  vainoavat  onnettomuudet.  Mutta  hän ei kanna kaunaa.”Hän ei ole koskaan kyennyt siihen,”  kertoja toteaa.

Tuomas menettää työpaikkansa  ja   melkein menettää rakkaimman ihmisensä. En kerro enempää,  lukekaa itse.  Kirja ei ole synkkä,   ihmiset eivät ole pahoja, maailma ei ole musta. On  ihanaa lukea sellaista kirjaa joka ei  osoita sormella, ei syytä, ei tuomitse, ei  saarnaa eikä esitä mielipiteitä, vaan  kuvaa  ja tekee näkyväksi -   elämän joka “arkipäiväisenäkin on merkityksellisestä ja kovin arvoitukselliselta.”

Kuka  kertoo Tuomaksen  tarinan?    “Ainosta emme tiedä mitään,”   sanoo kertoja. Onko  kertojia kaksi tai useampia? Välillä  kertojaa puhuu ensimmäisessä persoonassa:”Minä näen Tuomaksen näin, mutta Tuomas ei näe minua.” Kertoja  näkee Tuomaksen ajatukset, mutta  hän e ole kaikkitietävä kertoja.   Kirjaa lukiessani  mieleen tuli  Wim Windersin ohjaama ja Peter Handken käsikirjoittama elokuva  Berliinin taivaan alla ja   sen  kaksi  enkeliä jotka vaeltavat  Berliinissä.   Pääskysen kirjan kertojalla/kertojilla on yhtä lempeä  katse kuin Windersin ja Handken enkeleillä.    Ehkä Helsinginkin taivaan  alla vaeltaa   enkeleitä, joita  kukaan ei näe, siksi heistä  ei kirjoiteta lehdissä.

Tommi Melender on kirjoittanut Enkelten kirjasta blogissaan otsikolla Kirjasyksyn tapaus.

5 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

No niin, jos kaksi bloggaria pitää samasta kirjasta, niin kyllä sitä on ruvettava jonottamaan kirjastosta.

Minä olen kyllä aina tykännyt Markku Pääskysen tavasta kirjoittaa. Siinä on paljon proosarunomaista otetta. Ja semmoisista olen aina pitänyt.

Iines kirjoitti...

Täällä Satakunnassa enkelikirja seisoi hyvinkin yksinäisenä ja vapaana hyllyssä, ja hämmästyneenä nappasin sen lauantaina itselleni.

Alku on vasta luettu. Tässäpä on kirja, jonka merkityksellisyydestä arvoituksellisuudesta nauttii pätkissä tai viivytellen, miten vaan - juuri niin kuin Kemppinen kuvasi hyvän kirjallisuuden lukemista.

Lempeitä kirjoja kirjoitetaan nykyään kovin vähän. Tuntuu, että niin ei saisi tehdä. No, onneksi on tämä Pääskynen.

Iines kirjoitti...

Lisätäänpä yksi ja-sana tuonne merkityksellisyydestä-sanan perään, kommentissani.

Hirlii kirjoitti...

Se on hieno leffa, se Wendersin leffa. Kiitos teoksen esittelystä.

Noinhan se nimittäin on, että elämä on “arkipäiväisenäkin merkityksellistä ja kovin arvoituksellista.” Onneksi on.

Hyvä kirjallisuus ei minusta koskaan saarnaa tai tuomitse tai lisää ennakkoluuloja tai ole tekijänsä mielipiteilyä, vaikka toki niitäkin kirjoja kirjoitetaan.

Anita Konkka kirjoitti...

kmedia huomaa vain ne kirjat joissa kuvataan raadollisesti pahaa ja raadollista maailmaa. Median näkemys maailmasta on kovin kapea. Siks tarvitaan kirjailijoita näkemäään se mikä medialta on kätkettyä.

Vaasassa ja muilla pienimmällä paikkakunnilla ei varmaan tarvitse jonottaa kirjaa kirjastosta. Niistä saa uutuudet nopeasti. Hesassa Pääskysen kirjaa on kirjastossa 10 kappaletta, kaikki lainassa, ja sitä jonottaa 22 ihmistä. Se on tämänhetkinen tilanne.