lauantaina, tammikuuta 30, 2010

Pipo päässä



Päivän kuva  1. Helsingin rautatieaseman valonkantajilla on  vihreä  pipo  päässä,  viisasta  näillä  pakkasilla. En  ole  aikaisemmin huomannut   pipoja.  Ovatkohan   ne   niillä päässä kesälläkin?  Klikkaa  kuva isommaksi, niin näet  paremmin  pipot  sekä  vakavat  viranhaltijan ilmeet.


Päivän kuva 2. Rautatieaseman  kupeessa on pyöräparkki. Näillä pyörillä ei ole vähään aikaan  ajettu. 

Linkkejä: Kuuntele ja katsele.  Jacques Brel laulaa lumesta jota sataa Liègessä ja hänen unissaan.  Il niege sur Liège.

Lisää lumilauluja  löytyy  Tuumailua-blogista





Neljäs


Luxemburgin  modernin taiteen  museo MUDAM  jouluna 2006. 
Maalaus  seinällä  Michel Majeruksen akryyli, ehkä.
 Etualalla lapsenlapset: Alisa, Jyry ja Jeremi.

Arle  haastoi minut  minut  valitsemaan  neljännen kuvan neljännestä valokuvakansiosta.  Valitsin kuvan  Kodak- kuvien kansioista. Kodak oli ensimmäinen  digikamerani.

Haasteen ohjeet:
1. Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Vaikeinta  haasteessa on neljäs  kohta -  sekä  linkittäminen että   valinta.  Poimin   syötteenlukijastani  seuraavat  neljä  blogia jotka  haastan  meemiin mukaan.



torstaina, tammikuuta 28, 2010

Parasta elämässä


   Mustavalkomaanantain tämän viikon aihe: Parasta elämässä


Parasta elämässä on:  kesä,  laiskottelu ja hyvä kirja, mutta kirjaa  valitettavasti  ei  tässä  kuvassa näy.   Laiskottelu  on hyödyllistä opiskelijoille ja miksei muillekin. Se  vahvistaa muistijälkiä. Lue  lisää täältä. 





lauantaina, tammikuuta 23, 2010

Tammikuun sää



Lunta, pakkasta, vaihtelevaa pilvisyyttä. 
Kuvassa Kyösti Kallion patsas ja  Musiikkitalon rakennustyömaa.
 Valokuvamaanantain viikon aiheena: Sää.


PS. Myöhemmin. On niin kylmä, että metallisankaisia  silmälaseja ei voi pitää  päässä ulkona.  Kylmyys hohkaa sangoista  silmäkulmiin ja  ohimoille.  Viiden minuutin  ulkonaolon jälkeen  otsaa alkaa viiltää. Lasit on  pakko ottaa pois päästä.   





tiistaina, tammikuuta 19, 2010

Kulttuuriuutisia



 Helsingin    kulttuuriteko 2009: Suvilahden  graffitiaita.


 Kulttuuriteko-palkinnon myönsi  Helsinkin  kulttuuri- ja kirjastolautakunta helsinkiläisten  lähettämien  ehdotusten pohjalta.  Asiasta lisää täällä. Kävin  viime kesänä  Alisan ( 14 v.) kanssa katsomassa ja kuvaamassa  aitaa.   Kuvat  löytyvät täältä.  Olen aika paljon lyönyt  rumpua  graffitien  puolesta tässä  blogissa. Kaikki alkoi  Banksysta,  johon  törmäsin sattumalta, kun   flaneerasin  netissä  päämäärättä. 






 Helsingin  vandaaliteko 2010.  Miina Äkkijyrkän häätö Skatan   tilalta. 


 Häätö  tapahtuu huomenna, kun  kaupungin  ulosottoviraston  porukka tulee   häätämään  Miinan.   Talo  tyhjennetään,   tavarat kannetaan pihalle ja ovet lukitaan.   Miinan lehmistä osa  on joutunut  teuraaksi, osa  löytänyt   uuden   paikan, mutta  Miina ei  tiedä  minne  mennä  peltilehmineen  ja tavaroineen.  Hän on kauhuissaan. Niin olen minäkin. 





Miinan kissa.  Se taitaa joutua  mierontielle.
  Ei ole kivaa  hytistä pihalla  pakkasessa ja lumessa.





perjantaina, tammikuuta 15, 2010

Haaskio



Graffiti Pispalassa.

"Me sanomme yhden sanan ja tuhoamme yhden ihmisen, mutta sillä hetkellä kun tuhoava sana lausutaan, tuo meidän tuhoamamme ei ole selvillä tästä kuolettavasta tosiasiasta, ajattelin. Tuollaisella kuolettavalla sanalla, kuolettavalla käsitteellä kuolettavasti haavoitettu ihminen ei vielä aavista sen kuolettavaa vaikutusta, " pohtii   kertoja  Thomas Bernhardin romaanissa Haaskio (  suom. Tarja Roinila 2009). 


Kertoja on palaamassa itsemurhan tehneen  ystävänsä Wertheimerin hautajaisista ja hänen  ajatuksensa  kiertävät    syitä    mitkä    saivat   Werthaimerin  hirttäytymään  sisarensa talon edessä  olevaan puuhun.   Sisar  jota  Wetheimer tyrannisoi  vuosikausia, on  kertojan mielestä   vähiten  syypää itsemurhaan.  


 Kertojan  mieleen  palaa yhä  uudestaan   sana  Haaskio, tuhoava sana jonka Glenn  Gould    sanoi  28 vuotta sitten   Wetheimerille, kun  kolmikko  opiskelI  Vladimir Horowitzin  kurssilla Salzburgissa.   Wertheimer halusi pianovirtuoosiksi, mutta lakkasi  soittamasta, kun ei  voinut  sietää Glenn Gouldin  paremmuutta.  Glenn Gould  näki  yhdellä silmäyksellä, että Wertheimer oli    umpikujaihminen ja "hoksasi sanoa häntä Haaskioksi,"  kuten  kertoja toteaa.  Hän itse  hoksasi sanoa Wertheimeria vasta vuosien yhdessäolon jälkeen Umpikujaihmiseksi. " Ihminen joutuu yhä uudelleen tekemisiin tuollaisten haaskioiden ja umpikujaihmisten kanssa, sanoin itselleni harppoessani vastatuuleen.  Vain  suurella työllä ja vaivalla voi onnistua pelastautumana haaskioiden ja umpikujaihmisten kynsistä, sillä nämä [...]  tekevät kaikkensa tyrannisoidakseen ympäridstöään ja tukahduttaakseen kanssaihmiset, sanoin itselleni."


Olen  lukenut  Haaskiota kaksi  kuukautta.  Nyt on pakko  palauttaa se kirjastoon, joku on  tilannut sen ja   kirjasakkoni kohoaa päivä päivältä.  Haaskio  on kirja jota ei  ahmaista parissa kolmessa yössä.  Se  ei ole ajanvietettä, siksi sen lukeminen  vaatii aikaa. Tarja Roinila siteeraa jälkipuheessaan dramaturgi Juha-Pekka Hotista: Taide ei voi olla ajanvietettä [...] Taide on  määritelmänsä mukaan jonkin ( teoksen tai teon) kokemista. Kokeminen edellyttää kestoa, siis aikaa. Ajanvieteen käsitteeseen puolestaan kuuluu, että aikaa yritetään viettää; aikaa yritetään olla kokematta..."


Haaskiosta  enemmän  täällä  ja  täällä.


Median keskustelupalstoja ja blogeja  puhuttaa  tällä hetkellä  tunnetun  suomalaisen umpikujaihmisen itsemurha.   Erään näkökulman  asiaan   antaa   Finnsanity  blog.






tiistaina, tammikuuta 12, 2010

Kaikki kissat ovat harmaita pimeässä

 Mustavalkomaanantain  kuudentena aiheena  on  tällä viikolla vapaavalintainen  valokuva, joka on työstetty värikuvasta.  Alkuperäinen   kuva   pitää liittää mukaan  vertailun vuoksi.





Ninni mielipaikallaan keittiön pöydällä, jossa se tarkkailee minua, kun teen  ruokaa ja syön. Kuva on otettu   huonoissa  valaistusolosuhteissa, siksi siinä on paljon kohinaa.





Ninni on oppinut  kaupunkilaiskissan tavoille, se ei enää  tiskaa astioita eikä  syö leipää  ja  perunoita. Se  on ruvennut valikoivaksi.  Jos  se ei tykkää kissanruuasta, jota tarjoan sille  (esim.   Gourmetin Goldin   riistaa ja ja maksaa béchamel-kastikkeessa),  se  kaapii  halveksivasti  lattiaa ruokakupin  ympäriltä ja  paastoaa mieluummin kuin syö ällöttävän hajuista ja makuista   muka gourmet- ruokaa.

sunnuntaina, tammikuuta 10, 2010

Jätepaperikellarin ajattelija




Banksyn katutaidetta.


Harvoin  enää  tässä  iässä rakastun   romaanin  henkilöön, mutta  nyt kävi niin, kun  luin  Bohumil Hrabalin   pienen kirjan ( 114 s.)    Liian meluisa  yksinäisyys ( suom. Eero Balk 2008)


Rakastuin  Haňt'aan, joka  on  työskennellyt  jätepaperiasemalla 35 vuotta.  Hän  paalaa  kirjoja ja paperia hydraulisella  puristimella.  Jokaisen   paperipaalun sydämeen  hän  laskee  jonkin  maailman kirjallisuuden merkkiteoksen "kuin pappi laskisi uhrin alttarille" ja  koristelee  sitten paalujen  kyljet   taideteosten paperijäljennöksillä, Gaugeinilla, van Gogheilla  ynnä muilla taiteilijoilla, joita  painolaitokset  asemalle  kuskaavat. Haňt'a haaveilee, että  sitten kun hän  viiden vuoden kuluttua pääsee eläkkeelle, hän ostaa jäteaseman  hydraulisen puristimen omakseen ja  jatkaa paalaamista  enonsa pihamaalla, eikä  hänen   tarvitse enää koskaan  luopua   jätepaperipaaluista, taideteoksistaan. 


Haňt'a lukee  töissä ja kotona puristimesta  pelastamiaan  kirjoja,    filosofiaa, klassikoita, ja nykykirjallisuuden  merkkiteoksia.   Hän lukee, jotta saa tietoa omasta itsestään, jotain mitä  ei vielä tiedä.  "Minut  on sivistetty vastentahtoani, enkä oikeastaan tiedä mikä ajatukset ovat minun ja mitkä olen lukenut," hän toteaa. Hän sanoo  eläneensä ja kokeneensa Sisyfos-kompeleksia   joka päivä  kolmekymmentäviisi vuotta sellaisena kuin herra Sartre on  sen hänelle  niin kauniisti kirjoittanut ja vielä paremmin  herra Camus.  Häntä liikuttaaa Immanuel   Kantin lause: Kaksi asiaa täyttää mieleni aina uudella ja kasvavalla ihailulla...tähtitaivas ylläni ja moraalilaki sisimmässäni.   Se lause liikutti muuten minuakin nuorena kun vielä  urheasti yritin lukea ja ymmärtää Kantia. 


Eräänä  yönä  Haňt'a   paalaa  paperia    ja  juo olutta,  lukee  Kantin Taivaan teoriaa, 'ottaa sen jokaisen lauseen suuhunsa ja imeskelee kuin yskänpalstillia',   kiipeää   välillä  valokuiluun katselemaaan  tähtitaivasta yllään ja  palaa viskelemään altaaseen jätepaperia ja sen mukana  hiiriperheitä, jotka elävät syömällä  Goethen ja Schillerin marokiinikansiin sidottuja sanoja.  Hän joutuu ihmetyksen valtaan, kun  ajattelee että  hänellä on riittänyt  rohkeutta olla menettämättä järkeään kaikesta mitä oli tuossa liian meluisssa yksinäisyydessään nähnyt  ruumiillaan ja sielullaan nahoissaan kokenut ja kärsinyt. Viimeisen  paalin sydämeen hän sijoittaa Taivaan teorian ja  istuu  portaille lepäämään.  Silloin hiiri    syöksyy   puremaan hänen  kengänpohjaansa.  Se tekee monta  hyökkäystä, kunnes väsyy  ja  jää nurkkaan katsomaan Haňt'aa  silmiin:" ja minä aloin vapista, näin, että noissa hiirensilmissä oli tuolla hetkellä jotain enemmän kuin tähtitaivas ylläni, enemmän kuin moraalilaki sisimmässäni. Salamaniskuna minulle ilmestyi Arthur Schopenhauer, joka ilmoitti että kaikkein korkein laki on rakkaus ja rakkaus on myötätuntoa..."  





Haňt'assa on  jotain  Bohumi Hrabalista niin kuin lapsessa on aina jotain isästään:  nenä, suu tai korvat.  Hrabal  itse työskenteli   paparinkeräyksessä ennen kuin  ryhtyi ammattikirjailijaksi   kypässsä viidenkymmenen vuoden iässä. Hänellä oli tapana  luoda  paaluista ympäristötaideteoksia.  Hän  kertoo ajastaan paparinkeräysasemalla: "Niinä neljänä vuona, jotka olin siellä töissä, tuhosin varmasti  enemmän kuin puolitoista tonnia Goethea. Mutta jotta  absurdius olisi täydellinen, sinne  ajattiin myöhemmin kaksi tonnia Stalinin  kirjoituksia."


Haňt'an haave  että hän pääsisi  eläkepäiville   puristimensa kanssa,  ei toteudu.    Uusi aika koittaa ja jäteasemalle tulee  uudet  työntekijät, kaksi  sosialistisen työn prikaatin jäsentä sinissä haalareissaan, oransseissa  hanskoissaan ja  amerikkalasimallisissa lippalakeissaan.   Haňt'a syrjäytetään.   Viimeisenä   työnään  hän asettuu jätepaperialtaaseen Novaliksen kirja käsissään, painaa vihreätä nappia ja  puristimen seinämä alkaa  painaa hänen jalkojaan  leukaa  kohti.


 Kirjan loppu  jää avoimmeksi.   Ilmestyykö kellariin viime  hetkellä kaksi mustalaisnaista, joilla on  ollut tapana  käydä siellä, vai ovatko  mustalaisnaiset Haňt'an  harhanäky?   Loppu on yhtä arvoituksellinen kuin  Hrabalin  kuolema.  Valitsiko  Hrabal itse kuolemansa vai putosiko hän vahingossa prahalaisen sairaalan ikkunasta kyyhkysiä ruokkiessaan?




Linkki:


lauantaina, tammikuuta 09, 2010

Näkymä ikkunasta


Meriusvaa  ja pakkasta


Kun  seitsemän vuotta sitten muutin    Vuosaaren taiteilijataloon, oli yhtä kylmä talvi kuin nyt. Kohtalonköynnös ja    kiinanruusu  kuolivat  muuttokuormassa pakkaseen,  matka oli niin  pitkä:  kaupungin toiselta laidalta toiselle.  Kesti  kaksi vuotta ennen kuin sopeuduin uuteen   ympäristöön,  posliinikukka  ei ole  sopeutunut vieläkään, koska  ei ole  kukkinut täällä kertaakaan, ja  lehtikaktuskin on kukkinut vain kerran.  


Pakkanen on meren rannalla  kylmempää kuin sisämaassa, vaikka asteita on saman verran.  Eilisiltana elohopeapylväs  lyheni lyhenemistään ja   katosi  lopulta näkymättömiin.  Mittarini   näyttää  pakkasasteita vain  miinus 20:een asti.  Se on  suunniteltu   lämpimämpää ilmastoa varten,  sillä  sen lämpöasteet ulottuvat  50:een asti. Ei paljon tee mieli lähteä ulos, vaikka  aurinko paistaa.  Katselen  mieluummin 24 h Berlin  -dokumenttia. 


Linkkejä:


Kirjailijoiden kaksoiseläimiä  ( enimmäkseen koiria, joukossa yksi  kissa ja  yksi ai-ai) 


Shakespearen hauska talviruno:  Lumessa  linnut kykkivät ja rohtuu Maijan  nenänpää  via


keskiviikkona, tammikuuta 06, 2010

Joulupukin hirttäjäiset loppiaisena



 Ei lapsille eikä heikkohermoisille. Ninni näyttää miten joulupukki hirtetään: Ensin heitetään köysi kaulan ympäri ja  sidotaan  tukeva solmu. Sitten  nykäistään köydestä. Lopuksi  tarkastetaan kuoliko se varmasti.  Kun se on  kuollut, se pakataan joulukoristelaatikkoon ja viedään kellariin.


Hyvä kun   päästiin  eroon siitä  ukkelista.     Kun   se tuli  jouluaattona taloon, kaikki karvani nousivat pystyyn, Ninni kertoo. Vihasin sitä ensisilmäyksestä alkaen  Sen tuulipuku kahisi ja se   haisi  omituiselta, oli  kuulemma  Luxemburgista kotoisin. Se  röyhkimys istui   sohvalle, jossa  minulla  on tapana  ottaa päivänokoset. Ilmaisin  syvän  vastalauseeni  kusaisemalla sen päälle.  Vasta  sitten minun ihmiseni ymmärsi, että  reviiriäni on loukattu, ja paiskasi ukkelin parvekkeelle.  Jouluvalmisteluista kyllä tykkäsin,  rapisevista papereista, joulukuusen palloista ja koristenauhoista sekä siitä että sai syödä   piparkakku- ja torttutaikinaa.  Sanon vielä sen, että  uuden vuoden aatto  oli  kauhea kokemus. Meinasin  saada hermoromahduksen, kun joka puolella  paukkui.  Minä olen  maalta kotoisin enkä ole tottunut sellaiseen menoon.


maanantaina, tammikuuta 04, 2010

Fasaani on iso lintu



Fasaanikukko Puotilan palstalla 

 Luin viime  yönä loppuun  Herta Müllerin  romaanin Fasaani  on  iso lintu (suom. Raija Jänicke). Se on  tiivis pieni kirja, luvut ja  lauseet ovat   lyhyitä:   kolme, neljä  sanaa, ei  sivulauseita,  ei pitkää (pitkästyttävää) kuvailua, vaan   tarkkasilmäistä    havannointia  kuin lapsella, joka näkee ja   toteaa, mutta ei selittele.   Lukijalle  jää lauseiden   ja lukujen väliin tilaa   elää    Ceauşescun ajan pienen  kylän arkea.  


 Suurin osa kylän saksalaisista on  lähtenyt.  Mylläri   Windischin perhe odottaa muuttolupaa Saksaan,  mutta sitä ei vain kuulu, vaikka hän kantaa jauhosäkkejä  kylän  miliisille.  "Windisch tuntee kauhun painavan  takintaskussa kuin kivi." Windischin vaimo on  ollut  viisi vuotta   Siperiassa   työleirillä ja   selvinnyt  ankarista oloista "huoraamalla," kuten Windish sanoo. Hän keskustelee yövartijan kanssa naisista:  Luoja tietää, sanoo Windisch, " mitä varten  ne ovat olemassa, ne naiset." Yövartija  kohauttaa hartioitaan:"Eivät meitä varten", hän sanoo. "Eivät minua varten, eivät sinua. En minä tiedä ketä varten." Yövartija silittää koiraansa. "Ja tyttäret", sanoo Windisch, "luoja paratkoon, niistäkin tulee naisia."


Ajan oloon Windischille kyllä selviää  ketä ja mitä varten naiset ovat.  Hänellä on  tytär Amalie, lastentarhanopettaja joka  opettaa  univormuihin puetuille lapsille, että toveri Nicolae Ceauşescu on kaikkien lasten isä ja toveri Elena  Ceauşescu kaikkien lasten äiti.  Perhe  pääsee muuttamaan, kun Amelie käy hakemassa syntymätodistukset  papin sängyn kautta ja  passit miliisin  sängyn kautta.   Kaikki kylässä tietävät  että näin  pitää menetellä, jos  perheessä nuori tytär tai  kaunis   vaimo, muuten  Saksaan   ei pääse  lähtemään.  Tällaisia asioita  Müller ei  olisi saanut kertoa  entisestä kotimaastaan.  Siksi   romanialaiset ovat sitä mieltä että   nobelpalkinto meni  väärälle henkilölle. 


PS. Teemalta tulee perjantaisin  ja sunnuntaisin kolmiosainen  dokumenttisarja, jossa kerrotaan millaista oli  elää DDR:ssa, Tsekkoslovaikassa ja  Romaniassa ennen  Berliinin muurin kaatumista.  Lisätietoja: Kommunismin kadonnut maailma.   Mutta   vielä tarkemman kuvan siitä maailmasta saa lukemalla Herta Müllerin romaaneja.   Kolme on  suomennettu ja lisää on kuuelma tulossa.   Nyt  minun  pitää lähteä kirjastoon  palauttamaan  viikon pikalaina, että muutkin saavat Mülleriä luettavakseen. 




  


  

perjantaina, tammikuuta 01, 2010

Uusi aamu, uusi vuosi ja vuosikymmen



Aallonmurtaja  Aurinkolahdella  uuden vuoden päivänä


 Pitkästä aikaa aamu, jolloin  heräsin  hyvin nukkuneena,  pirteänä ja terveenä.  Uusi vuosi ja vuosikymmen  on alkanut  hyvissä merkeissä.   I Ching     ennusti että  lohikäärmeeni herää tänä vuonna.  Sitä olenkin odottanut  vuosikausia. 








Hexagram One/Line Two
The dragon climbs to the surface.
Seek advice from an authority you respect.

Liitetty asiakirjasta <http://www.ichingonline.net/main.html


Lohikäärme  oli luovuuden,   onnen ja yltäkylläisyyden symboli   vanhassa Kiinassa. 


Uuden vuoden runo on tänä  vuonna  kirjasta Kuuna päivänä: runoutta Englannista, Skotlannista ja Irlannista.    Tökkäsin sormeni sivulle 137,  jolla  sattui olemaan Carol Ann Duffyn runo Lähemmäs ( Close, suom. Tero Valkonen).  Kuuna päivänä -antologia esittelee hänet  brittiläisen  nykyrunouden kuningattareksi, rakkauden ja väkivallan kuvaajaksi. 


 Ensimmäinen säkeistö   Carol Ann Duffyn runosta Close Tero Valkosen tulkitsemana:


Lukitse ovi. Yömme pimeällä matkalla
kaksi lapsuutta seisoo makuuhuoneen nurkassa
ja katsoo kuinka me revimme toisemme
nähdäksemme sisimpään. Kuulen tarinan,
kadonneella murteella kerrotun. Tunnen sanat.


 Sokea sormieni  tökkäsi  runoon, joka sopii minulle, niin usein palaan  unissani  lapsuuden  makuuhuoneen nurkkaan katselemaan ja  kuuntelemaan  kuinka vanhempani repivät toisiaan.  Mutta    viime yön pimeällä matkallani  seikkailin  maassa joka  muistutti  Italiaa,  tiibettiläismunkit  ajoivat takaa pientä poikaa ja nuorta tyttöä.  Tapahtui kaikenlaista   jännittävää, mutta enpä  rupea  sitä tässä selostamaan.  


 Yleistulkinta  unien takaa-ajolle:  Asia  jonka   kiellät tai jonka olet laiminlyönyt, ajaa  sinua  takaa unissa.  Minä olen  laiminlyönnyt  henkisyyden.  Alitajunta  neuvoo  kiinnittämään siihen puoleen huomiota.  Teosofisen perinteen mukaan kaikki unet joulun ja loppiaisen välillä ovat  merkittäviä, koska taivas  laskeutuu silloin lähelle ihmistä.  En ole varma, pitäisikö  uskoa  vai ei. 


Aiheesta lisää:  Ennusrunot ja -unet
Uuden vuoden runo ja I Ching


Onnekasta uutta vuotta ja hyviä unia  kaikille lukijoille!