torstaina, joulukuuta 11, 2008

Minulla on ollut unelmani


Helsinki, Lapinlahden puistikko. Ihminen nousee roskalaatikosta. Arvo Kustaa Parkkilan näköispatsas. Tekijä Oskar Mikans.

William Carlos Williams. Torstai

Minulla on ollut unelmani, kuten muillakin,
eikä siitä tullut mitään, joten
pidän nyt jalat huolettomasti
maassa kuin kasvit
ja katson taivaalle.
Tunnen vaatteet ympärilläni,
ruumiini painon kengissäni,
hattuni reunuksen, ilman joka kulkee nenästä
sisään ja ulos - ja päätän etten uneksi enää.

Kokoelmasta Kevät ja kaikki, suomentanut Markus Jääskeläinen ( Nihil Interit 1999)


3 kommenttia:

Rauno Rasanen kirjoitti...

Kiitos.

Olen ottanut tämän runon aina henkilökohtaisesti, mutta eikö olekin niin, että jokainen puhutteleva teksti sanoo: De te fabula narratur eli tässä kerrotaan juuri sinusta.

Markus Latva-aho kirjoitti...

Liekö rakkaussuruja, kun noin vakavaksi mietteet veti, ei enää koskaan unelmia tai haihatteluja.

Vain ne, jotka uskaltautuvat liian pitkälle, voivat saada selville, kuinka pitkälle on mahdollista mennä.
T.S. Elliot

Anita Konkka kirjoitti...

Nuorena pitää olla unelmia. "Keski-iässä ne toteutuvat," kirjoitti Joyce, joka siteerasi runoilija Donnea. Mutta eivät ne toteudu sellaisina kuin oli unelmoinut. Tulee pettymys ja sen jälkeen sitä seisoo jalat tukevasti maan pinnalla.