tiistaina, tammikuuta 10, 2006

Kuin kolme marjaa

Minä, Tarzan ja Sylvia Plath. Kuvakolmikko on tulos MyHeritagen kasvonvertailutestistä (via Minh ja Mediaopettaja). Olen kuvassa kolmikymppinen esikoiskirjailija.

Johnny Weismüller (keskimmäinen kuva) esitti elokuvissa Tarzania, mutta en ole koskaan ihaillut häntä sen enempää kuin Tarzaniakaan. Minun idolini oli Sylvia Plath kuvan ottamisen aikoihin ja vielä monta vuotta sen jälkeen. Olen kertonut Shakespearen sisarpuolet – antologiassa ( toim. Sara Heinämaa ja Päivi Tapola 1993), miten voimakkaasti Plathin runo Daddy (Isä) vaikutti minuun.

Ihminen muuttuu iän mukana. Kaksikymppisena olin Dalai Laman, nelikymppisenä prinssi Charlesin, viisikymppisenä Stanislav Lemin ( paras tulos eli 71 %:n vastaavuus,) ja nyt Johnny Deppin näköinen kuvassa, jonka otin itsestäni digikameralla. Testi vertaa testaajan kasvokuvaa 2400 kuuluisuuden kasvoihin. Joukosta ei löytynyt yhtään kissannäköistä naamaa, kun kokeilin testiä Nooran naamakuvalla. Sitten kokeilin isäni kuvaa ja tuloksena oli että hän muistuttaa Sandra Bullockia, amerikkalaista elokuvanäyttelijätärtä, joka näyttää aika seksikkäältä, kun taas äitini muistuttaa Primo Leviä, italialaista kirjailijaa. Sukupuolella ei testin mukaan näytä olevan merkitystä kasvonpiirteisiin.



Testin vertailumateriaali on liian pieni ja tulokset erittäin epäluotettavia. Jos kuvan resoluutio on matala, verrokkeja ei löydy, Resoluutioasteesta riippuen samasta kuvasta voi tulla täysin erilaiset tulokset. Jos omistaa skannerin ja tarpeeksi tarkkoja kasvokuvia, yhden illan voi huvitella testaamalla omia ja sukulaisten kuvia. MyHeritagen sivusto on niin uusi, että siellä ei ole mahdollisuutta verrata sukunsa kuvia



Ei kommentteja: